sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Kitkemispäivät kuun mukaan

Tänään sunnuntaina on vielä hyvä kitkemispäivä kuun mukaan. Jos et ole kokeillut kitkemispäiviä, niin nyt kannattaa se tehdä. Nämäkin voikukan juuret on vedetty käsin maasta ylös eli rikkaruohot lähtevät helposti juurineen. On näissä kitkemispäivissä myös muitakin hyötyjä. Tämä puutarhatöiden ajoittaminen kuun mukaan kuuluu ekologiseen puutarhanhoitoon.

Kitkemispäivät kuun mukaan hankalille rikkaruohoille... 

Koska kitkemispäivät kuun mukaan katsottuna ovat niin tehokkaita rikkaruohojen hävityspäiviä, ne kannattaa hyödyntää hankalien rikkaruohojen kitkemiseen. Kuvan korte on yksi niistä, joilla juuret menevät niin syvälle, ettei niitä saa kaivamalla pois. Toinen samantyyppinen on ohdake.

Eli nyt tänään hyvänä kitkemispäivänä, iltapäivällä, kannattaa poistaa kaikki vihreä kasvu näistäkin kortteista. Kesäkuussa on seuraavat hyvät kitkemispäivät ja myös silloin poistetaan kaikki uudelleen kasvaneet kortteen versot.

Kun tämän kitkemisen ajoittaa tarkasti kuun mukaan, rikkaruohot nääntyvät nopeammin, mitä muina päivinä kitkettäessä.


Rikkaruohot hiekassa - kitkemispäivät...

Samalla tavalla näitä kuun mukaan katsottuja hyviä kitkemispäiviä kannattaa käyttää hiekkapihan ja sepelin putsaamiseen rikkaruohoista. Päivät toimivat siihenkin todella hyvin. Olen kokeillut tätä meidän vanhaan kivituhkapihaan,  jolloin sen pinta on pysynyt puhtaana pidempään.

Taimien siirto myöhemmin...

Rikkaruoho on kasvi, joka kasvaa väärässä paikassa. Meillä on näitä verikurjenpolven siementaimia vähän siellä ja täällä, kuin rikkaruohoja. Ne kuitenkin säästämme ja siirtelemme kuivaan rinteeseen maanpeitekasviksi. 

Tänään näihin siementaimiin ei kosketa, sillä on kitkemispäivä eli "hävityspäivä". Ensi viikon tiistaina 31.5.2022 alkaa taas istutusaika kuun mukaan. Joten silloin siirrämme nämä verikurjenpolven taimet rinteeseen,  keltalehtisen suikeroalpin seasta.

Kitkemispäivät vähentää kitkemistarvetta...

Kun poistaa rikkaruohoja ainoastaan kuun mukaan ajoitettuina kitkemispäivinä, rikkaruohojen määrä vähenee pihalla. Nimittäin rikkaruohot eivät kasva takaisin niin nopeasti ja rikkaruohoja saadaan kitkettyä enemmän juurineen. Toinen etu on se, että kitkemispäivät rytmittää puutarhatöitä tiettyihin päiviin, selkeyttäen puutarhanhoitoa. Silloin jää enemmän aikaa muuhun kivaan puuhaan.

Me laitamme kitketyt rikkaruohot suoraan puutarhakompostiin ja ne maatuvat siellä nopeasti. Tiedän, että joitakin arveluttaa tehdä niin. Tästä olen kirjoittanut aiemmin Rikkaruohot kompostiin vai ei -postauksen, mihin lukijoilta on tullut hyviä vinkkejä, miten he toimivat.

Kitkemispäivien muistuttamiset...

Muistutan nyt tämän kesän näistä hyvistä kitkemispäivistä Puutarha Studion facebook ja instagram sivuilla. Enemmän tietoa näistä kitkemispäivistä löytyy tuttuun tapaan verkkokurssilta.
Viikon kitkemispäivät kuten kasvien kastelupäivätkin näkyvät tämän blogin sivulla Kastelupäivät ja kuu.

Ja olisi aivan ihanaa kuulla kokemuksianne kitkemispäivistä. Oli ne sitten hyviä tai huonoja😊


Mukavaa sunnuntaita!


Puutarhaterveisin Sari

8 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta, nyt tiedän mitä teen iltapäivällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Muistuttelin jo näistä päivistä instassa ja fb:ssa, mutta tuli mieleeni, ettei kaikki bloginlukijani seuraa niitä. Joten kirjoitin vielä tännekin aiheesta. Kitkemispäivät kun ovat niin upean tehokkaita, että ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

      Poista
  2. Mä rupesin tänään hetken mielenjohteesta kitkemään ja yllätyksekseni nautin siitä suuresti! Oli niin nautinnollista repiä juolavehnän pitkiä juuria kukkapenkistä! Ne lähti niin kätevästi, samoin muutkin rikkakasvit. Oikeastaan, kun nyppäsi vain 🤭 Hämmästelin siinä tehdessäni, mutta sittenpä muistin, että taisin vahingossa ruveta kitkemään juurikin oikeaan aikaan kuusta 😄 Harmillisesti rankkasade yllätti, mutta jos sitä vielä sateen jälkeen pääsisi uudestaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kuvasit, miten ihmeellisen helposti lähti rikkaruohot juurineen ihan vain käsin vetämällä. Se on yksi näiden kuun mukaan ajoitettujen kitkemispäivien etu.
      Toinen etu on se, että kitkettyyn kohtaan ei rikkaruohot kasva uudelleen heti takaisin. Sitä voitkin nyt seurata kesän mittaan, miten kitkemiesi kohtien kanssa käy.
      Reilun parin viikon päästä onkin sitten seuraavat kitkemispäivät :)

      Poista
  3. Lähes koko iltapäivä menikin rikkaruohoja kitkiessä. Ja täytyy kyllä todelta, että voikukatkin lähtivät melko helposti, ja vieläpä usein juurineen!
    Anoppikin piipahti pihalla ja kertoi kitkeneensä tänään voikukkia, ihmetteli että olivat lähteneet tänään niin hyvin maasta. Kerroin tietenkin mistä johtuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kuun mukaan katsotut kitkemispäivät on kyllä super tehokkaita. Itsekin ihastelin, miten upean pitkiä voikukan juuria nousi maasta, ihan käsin vetämällä. Ja vuohenputkiakin tuli pitkillä juurilla. Eli nyt taisi olla toukokuun parhaimmat kitkemispäivät :)

      Poista
  4. Huomasin myös tämän päivän hyväksi kitkemispäiväksi. Kiitos vinkistä. Ja kiitos siitä mykorritsa -vinkistä, jonka kerroit jo viime kesänä. Kirjoitin sen muistiin kännykkääni ja niinpä ostin sitä muutama viikko sitten ja laitoin kukilleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Tänään oli tosi hyvä kitkemispäivä jo senkin takia, että oli mukava sää kitkeä, kun ei satanut. Rikkaruohot lähti niin hyvin, ettei meinannut malttaa lopettaa kitkemistä. Reilun parin viikon päästä onkin sitten seuraavat hyvät kitkemispäivät.
      Mykorritsasta on tosiaan iso apu kasveille, etenkin muurikivialtaissa ja uusilla pihoilla. Hyvä, kun muistit sen ja annoit sitä jo kukillesi :)

      Poista