lauantai 31. heinäkuuta 2021

Ihanasti tuoksuvat liljat

Pihalla kukkii ihanasti tuoksuvat liljat nyt parhaillaan. Rakastan niin näitä tuoksuvia liljoja! Olen istuttanut ne näin harvaan, jotta niiden kaunis kukan muoto tulee hyvin esiin. Ja samalla tuoksu leviää paremmin laajemmalle alueelle. Mikä mahtavaa, niin nämä ovat kukkineet vuodesta toiseen, ilman kastelua.

Vahvasti tuoksuvat puuliljat...

Näiden punavalkoisten puuliljojen sipulit olivat aika pieniä, kun istutettiin ne vuosia sitten. Viihtyvät näköjään puolivarjoisalla paikallaan tosi hyvin. 

Punavalkoinen puulilja on istutettu magnolian alle ja tähän asti sen kukat ovat näkyneet hyvin. Nyt etenkin tänä vuonna magnolia on kasvattanut pitkät uudet oksat, vaikka on näin kuiva kesä. Saa nähdä, miten jatkossa liljalle käy, sillä kukat alkavat jäädä kohta magnolian oksiston sisään.


Tuoksuva vaaleankeltainen puulilja suosikkini...

Vaaleankeltaiset puuliljat ovat niin kauniita, ihanan tuoksun lisäksi. Jäänkin usein ihailemaan niitä pihalla. Taaimmissa on vain yhdet kukat. Ehkäpä vieressä kasvava metsälehmus vie maasta voimaa tai sitten paikka  on niille muuten huonompi. Ne ovat kyllä kauniita näinkin.

Hujopit liljat tuoksuvat kohta...

Tämä lilja on tosi hauska hujoppi. Olemmekin ihmetelleet, miten se jaksaa kasvaa noin korkeaksi nyt rutikuivana kesänä. Se on hyvin pysynyt pystyssäkin myrskyillä. Sen ensimmäinen kukka avautuu ihan lähipäivinä... ja tuoksu tulee olemaan huumaavan ihana😍


Lisää postauksia liljoista...


Onko liljakukot riesana?

Liljakukko on punainen pieni koppakuoriainen, joka syö liljojen lehtiä. Me olemme keränneet liljakukkoja ja pyyhkineet niiden toukat pois keväästä alkaen, niin liljakukkoja on aika vähän. Eivät pääse siis lisääntymään. Kuva liljakukoista tosi vanhassa postauksessa Ensimmäiset liljakukot 😊

Liljakukko vaivaa siis liljoja, ei päivänliljoja eikä kuunliljoja. Millaisia liljat ovat, niin siitä enemmän Lilja vai päivänlilja -postauksessa.


Mukavaa viikonloppua!

Puutarhaterveisin Sari


4 kommenttia:

  1. Upeita liljoja ,erityisesti tuo valko-punainen on mielestäni todella kaunis.
    Omat Satisfaction puuliljani kasvoivat tänä kesänä pidemmiksi kuin minä (166cm) :) ja kukkivat kauniisti ilman tukea.Lisäksi minulla on jotain yhtä pitkää,tukea tarvitsevaa kelta-tummanpunaista liljaa(ei samaa kuin pakkauksessa kerrottiin) ,ruusulilja Elena ja muutama White tiger lilja.White tigereihin tuli tänä kesänä liljakukkoja ,katkaisin ja tuhosin ensimmäisen valloitetun varren ,muista sain listittyä ajoissa kun huomasin tarkkailla.Meillä on tosi paahteinen takapiha ,mutta liljojen juuret ovat aidan ,pikkutalvioiden ,pikkusydänten,kuunliljojen ja kurjenpolvien varjossa niin ovat viihtyneet hyvin jo 3-5 vuotta.Kastelua vaatii toki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania liljoja sinulla! Näköjään liljat kasvavat parhaiten, kun niiden maan pintaan ei paista aurinko. Eli siksi varmaankin meillä tuo hujoppililja on noin korkea, kun sen sipuli on pensaan oksien alla.
      Liljoja kannattaa tosiaan tarkkailla heti huhtikuulta alkaen, jotta huomaa liljakukot ajoissa. Silloin liljat säästyvät tuhoilta.
      Me emme koskaan kastele liljoja, veden vähyyden vuoksi. Silti aika hyvin ne näyttävät kasvavan. Toki kuivemmilla paikoilla eivät menesty.
      Ihastuin siihen White Tiger liljaan, sitä pitääkin hankkia itselle. Kiitos vinkistä :)

      Poista
  2. Kaunis punavalkoinen lilja! Onko ne liljakukot helppo huomata? En ole uskaltanut ostaa liljoja, kun kaikki pelottelevat liljakukoilla ja miten ne syövät kaikki liljat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljakukot on helppo huomata. Heti kun liljojen lehtiin tulee reikiä keväällä tai alkukesällä, niissä on silloin liljakukko. Sen jälkeen kannattaa käydä tutkimassa liljoja usein. Kun näkee punaisen liljakukon, sen voi pudottaa kippoon ja kaataa vaikka kuumaa vettä päälle. Lehtien alapinnat on myös silloin hyvä tarkistaa ja pyyhkiä liljakukon toukkavaiheet sieltä pois. Näin liljakukot eivät pääse lisääntymään ja liljat pysyvät kauniina.
      Eli jos lehdissä ei ole reikiä näkyvissä, ei niissä silloin ole liljakukkoja. Siitä onkin hyvä seurata liljakukkojen tilannetta liljoissa.
      Voit vaikka ostaa muutaman liljan sipulin ja kokeilla pari vuotta niillä, ennen kuin ostat suurempaa määrää :)

      Poista