perjantai 7. kesäkuuta 2019

Biohiilen lataus eri tavoilla - toivepostaus


Biohiili auttaa puutarhuria, tai oikeammin kasveja. Sen käytössä on tärkeää tehdä aluksi ns. biohiilen lataaminen. Olen saanut nyt tosi paljon kyselyjä miten se tehdään, joten päätin tehdä lataamisesta ihan oman blogijutun. Lataustapoja on useita, vähän riippuen biohiilen käyttökohteesta. 

Olen testannut meidän pihalla biohiiltä jo useamman vuoden ajan ja nytkin on menossa muutama testi. Tässä postauksessa olevat biohiilen latausohjeet olen saanut biohiilen myyjältä Carbons Finland Oy:lta. Ja ovat selvästi toimineet, sillä kasvien kasvu on ollut ällistyttävää viime kesän kuivuudessakin.

Kasvimaalle ja muille multa-alueille sopiva lataustapa...

Tämä tapa on ollut kaikkein helpoin tehdä. Eli ensin maasta poistetaan rikkaruohot ja sen jälkeen mullan pinnalle levitetään luomulaatuista lannoitetta, lannoitepurkin ohjeen mukaan. Tärkeää on se, että lannoite on luomua.
Lannoitteen päälle tulee biohiili, siis kuivana ilman lataamista. Jos haluaa, voi vielä levittää kerroksen kompostimultaa. Tämän jälkeen maa käännetään lapiolla eli eri ainekset sekoittuvat.
Lopuksi kastelleen runsaalla vesimäärällä. Sen voi tehdä jopa kahteen kertaan.
Lisää siitä, miten teimme tämän, löytyy Biohiiili kasvimaan ja mansikkamaan kunnostuksessa -postauksessa. Tämän latauksen voi myös tehdä perinnetiedon eli kuun vaiheiden mukaan vähenevällä kuulla.

Vanhalle siirtonurmikolle biohiiltä...

Ensin nurmikkoon tehdään reikiä ja kuiva biohiili kaadetaan nurmikolle. Harjalla harjataan biohiiltä mahdollisimman paljon reikiin. Sen jälkeen lannoitetaan vuodenaika huomioiden ja lopuksi kastellaan runsaalla vesimäärällä.
Kuivaa biohiiltä on paljon helpompi harjata kuin kosteaa ja muutenkin se levittyy tasaisemmin kuivana. Siksi tämä järjestys.
 Tätä testasin myös meidän pihalla, kuivalla paikalla olevaan siirtonurmikkoon. Testi on vielä kesken, joten kirjoitan siitä lisää kesällä.
Enemmän juttua tästä löytyy Vanhan siirtonurmikon kunnostus kuivan kesän jäljiltä postauksessa.

Biohiilen lataus lannoitevedessä...

Tämä lataustapa sopii biohiilelle, jota sekoitetaan ruukun multaan tai kasvien väleissä olevaan maahan.
Saavissa tai ämpärissä olevaan biohiileen sekoitetaan luomulannoite ja lisätään vesi. Seoksen annetaan tekeytyä useamman tunnin tai jopa yön yli.
Tässä lataustyylissä pitää muistaa olla tarkka lannoitteen kanssa, ettei laita liikaa monivuotisille kasveille. Ja kannattaa myös huomioida vuodenaika eli syksyllä ei ladata kanankakalla vaan esim. orgaanisella syyslannoitteella tai luujauholla.


 Biohiili on niin kevyttä, että kuivana se ensin nousee veden päälle. Siksi saavia ja ämpäreitä ei täytetä biohiilellä kuin noin puolilleen.
Ja jos joku ihmettelee metalliämpärillä kastelua, niin tämä kuva on keväältä, kun pumppua ei vielä ole laitettu paikoilleen. Eli otimme veden pihakaivosta näppärästi ämpärillä  😊

Kun biohiili on latautunut, se sekoitetaan ruukun multaan tai multaan kasvien väleihin.

Valmista biohiilimultaa ei ladata...

Joissain pussimullissa on valmiina biohiiltä.  Sitä ei tarvitse millään lailla enää ladata, vaan se on heti käyttövalmista.

Miten biohiili sitten auttaa kasveja, ja puutarhuria?

Biohiili imee itseensä vettä ja ravinteita, mitkä ovat kasvien käytössä kun kasvi niitä tarvitsee. Sen lisäksi se on hyvä kasvualusta maan tärkeille pieneliöille. Nämä pieneliöt pitävät maan hyvässä kasvukunnossa ja kasvit terveempinä. Lisäksi biohiili pitää maan kuohkeampana, yhdessä maan pieneliöiden kanssa.

Puutarhuri hyötyy taas siitä, että kasveja ei tarvitse kastella niin usein. Lisäksi kasvit myös voivat paremmin ja sato on suurempi, koska maa on tasaisemman kostea ja maassa on hyvä pieneliötoiminta.
Meidän kasvimaalla tuli viime kesänä ihan ennätyksellinen sato, vaikka oli niin kuiva kesä ja kasteltiin niukasti. Siitä oma postaus Kokemuksia biohiilestä kasvimaalla sekä ällistyttävä daaliapostaus Daalioita ei kasteltu kertaakaan.

Jos et tiedä, niin biohiili valmistetaan usein puusta eli on ekologista, etenkin kotimainen biohiili. Ja se kestää maassa lopunikää. Eli sitä ei tarvitse lisätä, jos kerralla laittaa sitä riittävästi.
Ja biohiili on vanha juttu, sillä muinaiset intiaanit ovat jo käyttäneet sitä.

Ihanaa viikonloppua!

Terkuin Sari

23 kommenttia:

  1. Kiitos näistä ohjeista! Biohiili on kiinnostanut pitkään ja aionkin ehdottomasti ottaa sen käyttöön sitten kun saan taas palata puutarhatöiden pariin. Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Siitä on kyllä iso apu kasveille, joita tarvitsee säännöllisesti kastella, kuten kesäkukkaruukuissa ja kasvimaalla. Kiitos samoin!

      Poista
  2. Haluaisin lisätä biohiiltä valmiiseen perennapenkkiin. Voiko sitä vaan laittaa kasvien ympärillä olevaan multaan? Ja pitääkö "käsittely" uusia muutaman (?) vuoden päästä vai onko kerralla pysyvä ratkaisu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tarkennan vielä - voiko kokonaista hiiltä laittaa, vai pitääkö se murskata? Ja saako tuota mursketta myös tuotteena?

      Poista
    2. Biohiili kestää "lopun ikää" maassa eli sitä ei tarvitse lisätä, etenkin jos on laittanut sitä heti riitävästi. Sen voi tosiaan sekoittaa kasvien välissä olevaan multaan. Kannattaa sekoittaa syvälle, ei vain pinnalle.
      Pienempi raekoko eli pienemmäksi murkattu biohiili ymmärtääkseni sitoo itseensä paremmin vettä. Biohiiltä on myynnissä eri raekokoina. Sitä myydään esim. 3 litran pusseissa ja isommissa muovilaatikoissa ihan rautakaupoissa, puutarhamyymälöissä ja nettikaupoissa. Isompia eriä voi ostaa suoraan valmistajalta esim. carbons.fi.
      Voihan sitä toki laittaa isompinakin paloina, mutta pienemmästä raekoosta kasvit hyötyvät enemmän.

      Poista
  3. Kiitos vastauksesta. Ostin nyt tuota "jauhetta" ja ryhdyn valmistelemaan perennapenkkiä istutuksia varten. Pitäisikö laittaa syyslannoitetta veteen ennemminkin kuin peruslannoitetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lannoitteen valinta onkin haastava juttu. Parasta olisi luonnonmukainen peruslannoite, mutta näin syksyä kohti sitä ei oikein uskalla kasveille enää laittaa. Itse olen laittanut elokuussa biohiilen lataamiseen Biolanin Syksyn PK-lannoitetta, koska se on luonnonmukainen syyslannoitetta.

      Poista
  4. Minulla on säkillinen biohiiltä, on myös jotain luomulannoitetta. Jos laitan ämpärin puolilleen biohiiltä, niin en osaa arvioida lannoitteen määrää. Tämä menisi kukkamaahan ja ruukkuihin/laatikoihin.
    Kysee Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biohiiltä laitetaan multaan 10 litraa/neliölle. Eli ämpärillinen neliölle.
      Ruukun multaan 10% biohiiltä eli esim. 10 litraa multaa ja 1 litra biohiiltä.
      Lannoitteen annosteluohje on lannoitepaketissa.
      Meillä biohiiltä laitettiin se 10 l/m2 ja luomu marjalannoitteen ohjeessa luki 1dl/m2. Joten 10 litraan biohiiltä tuli 1dl lannoitetta. Kun ämpäri jäi hieman vajaaksi, vähennettiin myös lannoitteen määrää. Tärkeää on käyttää luomulannoitetta.
      Kovin tarkkaa annostelu ei ole. Kunhan ei laita aivan liikaa lannoitetta, jolloin kasvit voivat kärsiä.
      Toivottavasti tästä oli apua :)

      Poista
  5. No onpa VAIKEATA sanoa. Jos on 10l hiiltä niin montako desilitraa esim kanankakkaa tai pissaa tai ....?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole sen vaikeampaa, kuin yleensäkään lannoittaminen. Eli lannoitteen määrä katsotaan aina kyseisin lannoitepussin/purkin kyljestä. Kanankakkaakin on eri valmistajilla, joten annostelumäärät vaihtelevat.
      Lannoitteen määrään vaikuttaa myös se, mille kasville aiot sitä ladattua biohiiltä laittaa. Annosteluohje kannattaa siis katsoa lannoitepussin/purkin kyljestä.

      Poista
    2. no kyllä on vaikeaa. ei lue purkin kyljessä kuinka paljon pannaan biohiilen aktivointiin substraalia. Ei kai se normaali yhden kastelukerran annostus ole sama määrä jolla biohiili kyllästetään?

      Poista
    3. Aluksikin biohiilen lataamiseen ei laiteta Substraalia! Lannoitteeksi valitaan luomuviljelyyn hyväksytty lannoite. Purkin kyljessä lukee silloin usein luomu.

      Lannoitteen annostelu riippuu myös siitä kasvista, jolle olet laittamassa biohiiltä. Esimerkiksi timjamille ja tomaatille laitetaan eri määrät. Annostus voi olla yhden "kastelukerran annos", koska kasvia lannoitetaan normaalisti jatkossa.

      Poista
    4. Miksi täytyy olla luomua? Ymmärsin että biohiili sitoo itseensä pitkänkin aikaa lannoitteita ja epäpuhtauksia maaperästä ja täten "yhden kastelukerran annos" tuntuu vähäiseltä. Tästä on tosi vaikeaa löytää millään muotoa yksiselitteisiä ohjeita. Haluaisin antaa huonekasveilleni optimaalisen kasvupohjan ja olen hankkinut EM-a mikrobiliuosta hiilen aktivointiin. Ilmeisesti pitäisi myös lisätä jotain varsinaista lannoitetta. Jos ei substral sovi, niin mitä suosittelisit, vaikkapa nyt vehka-kasveille?

      Poista
    5. viimein löysin marttojen ohjeen, joka toistaiseksi selkein. https://www.martat.fi/wp-content/uploads/2018/04/Tyoohje-yrittien-ja-parvekekukkien-kasvattamiseen-biohiilella.pdf Luomusta ei mainintaa, ohje on viisi vuotta vanha ja sanovat että kokeiluasteella ollaan ja palaute olisi mukavaa. Onko tämä nyt tosiaan olevinaan ihan uusi keksintö? Käsittääkseni jo Inkat hyödynsivät biohiiltä kasvatuksessa. Taas on unohtunut ikiaikaiset viisaudet uusien synteettisten keksintöjen alle.

      Poista
    6. Substral ja vastaavat lannoitteet heikentävät mullan mikrobitoimintaa. Luomulannoitteet sen sijaan parantavat mikrobitoimintaa. Voit valita minkä tahansa viherkasveille tarkoitetun luomulannoitteen ("soveltuu luomuviljelyyn"), millä lannoitat jatkossakin. Esimerkiksi Biolanilla on nestemäinen Biolan Ravinneneste tai multaan tökättävät Biolan Ravinnepuikko. Vaikka mullassa on biohiiltä, kasvia lannoitetaan jatkossa ihan normaalisti.
      Biohiilen käyttökokemukset on uusia, itse biohiili on tosiaan vanha juttu. Biohiiltä on nykyään monessa pussimullassa, koska siinä on niin paljon hyviä ominaisuuksia kasveille.

      Poista
  6. Todella mielenkiintoinen aihe! Kiinnostaa kovasti miten biohiili toimii maahan laittamisen jälkeen aka ladataanko se uudestaan. Eli esim jos laitan EM ladatun biohiilen nyt syksyllä kukkapenkiin johon istutan perennoja, niin ensi kesänä ei tarvitse lannoittaa ollenkaan vai laitetaanko silloin kesälannotetta? Entäs seuraavana syksynä, laitetaanko silloin syyslannotetta?

    Kiitos positiivisesti kirjoitetusta blogistasi, sitä on aina piristävää lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biohiili on minustakin tosi mielenkiintoinen kasvien apuna. Siitä on nimittäin selvästi iso etu niille.
      Onko siinä EM ladatussa biohiilessä typpeä ja muita ravinteita? Jos siinä ei ole, niin keväällä lannoitetaan normaalisti.
      Yleensä monivuotiset kasvit lannoitetaan keväällä ja syyslannoitteella heinä-elokuun vaihteessa. Kesällä niitä ei lannoiteta. Näin tehdään myös biohiilimullassa kasvaville kasveille. On hyvä muistaa, että lannoitteet ja lannoitteen määrä katsotaan aina kasvin mukaan. Lannoitepakkauksissa on yleensä hyvät ohjeet.
      Kiitos ihanasta palautteesta :) Palautteet aina kannustavat jatkamaan tätä blogin kirjoittelua, myös näin kiireisempänä hetkenä :)

      Poista
    2. EMa Mikrobiliuoksessa ei ole ravinteita, ei siis ole varsinaisesti lannoite, vaikka tätä käyttäen voi jatkossa jopa puolittaa lisätyn lannoitteen määrää, jos käyttää EMa Mirobiliuosta samanaikaisesti myös kastelussa. Biohiiltä voi ladata EMalla, eli mikrobeilla, ja käyttää ladattuna kasvualustassa, mutta jatkossa lannoitusta ei saa unohtaa.

      Poista
    3. Kiitos kommentista! Se selventää hyvin, mitä EM aktiivi mikrobiliuos on ja sitä, että se ei sisällä ravinteita eli pitää lannoittaa keväällä.

      Poista
  7. Hei. Kasvimaan lannoitus? Meillä biohiili kasvimaalla ja nyt mietin että kannattaako peruslannoitus tehdä nyt syksyllä vai vasta keväällä. Tarkoitus tai ajatus olisi kattaa kasvimaa oljella jo nyt syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Yleensä kasvimaa lannoitetaan vasta keväällä, jotta syksyn, talven ja kevään sateet eivät pääse huuhtomaan ravinteita pois pohjavesiin. Vaikka maassa on biohiiltä, se tuskin sitoo itseensä lannoitteen kaikkia ravinteita. Itse lannoittaisin vasta keväällä.
      Mutta riippuu myös siitä, miten kateviljelyä toteutetaan käytännössä. Jos ideana on vetää olkikate sivuun keväällä, jotta maa lämpiää, lannoittaisin vasta silloin.

      Poista