torstai 23. elokuuta 2018

Siirtonurmikon kunnostus kuivan kesän jäljiltä

Blogiyhteistyö - Carbons Finland ja Suomen Biokiertotuote 
Tämä kuuma ja sateeton hellekesä kellastutti sen meidän ihanan pienen siirtonurmikon. Nimittäin emme voineet kastella sitä, koska pihakaivossa vesi hupeni uhkaavasti jo muutenkin. Nyt kun ilmat viilenivät ja sateitakin oli luvassa, niin oli aika alkaa nurmikon kunnostus. Samalla pääsin testaamaan uutta kotimaista luomutuotetta. 

Siirtonurmikon kunnostus...

Ensin leikkasin nurmikon ja sitten haravoin nurmikolta leikkuujätteen sekä muut roskat pois. Kuva siirtonurmikosta noin viikko sitten löytyy toisesta blogistani eli Miten onnistui siirtonurmikko vanhan nurmikon päälle. Tämä nurmikko on siis tehty neljä vuotta sitten.

Seuraavaksi kitkin siirtonurmikosta rikkaruohot juurineen. Ihan reunaan jätin Bellikset eli kaunokaiset. Ne siirrän parin viikon kuluttua kukkanurmikolle. Kaikki nämä rikkaruohot oli tulleet heinän sekaan siemenistä. Jos nurmikko olisi ollut tuuhea ja tiheä, rikkaruohoja olisi ollut paljon vähemmän. Eli siksi halusin nyt parantaa nurmikkoheinän kasvua! 

Nurmikon ilmastointi eli reikiä maahan...

Siirtonurmikkoa ilmastoidaan, jotta juuret voivat paremmin. Nyt toinen syy, miksi maahan piti saada reikiä oli se, että biohiiltä saataisiin suoraan juuristoon. Talikolla tuli pieniä reikiä ja työasento oli hyvä. Voisi myös käyttää vuokrattavaa nurmikon ilmaajaa, etenkin jos nurmikkoala on iso.

Halusin isompia reikiä, joten työkaluna oli metallinen sipulien istutuspuikko. Tosi kätevä... kun nurmikko on pieni 😃

Biohiiltä ja hyötymikrobeja siirtonurmikolle...

Isommat reiät halusin sen takia, että biohiiltä olisi helpompi harjata reikiin. Nimittäin laitoinkin isompirakeista biohiiltä ensin suoraan reikiin ja vasta sen jälkeen harjasin hienompirakeisen biohiilen nurmikon pintaan.

Meidän siirtonurmikko on tosi pieni, ja sen takia sitä voi hoivata näin 😁 Isommalla nurmikolla biohiili kannattaa harjata reikiin ja silloin hienompirakeinen biohiili lienee paras vaihtoehto.

Biohiili sitoo itseensä vettä ja ravinteita, joita se sitten luovuttaa kasveille. Eli kun käyttää biohiiltä mullassa, kasveja ei tarvitse kastella niin usein tai kasvit eivät kärsi heti, kun multa kuivahtaa. Biohiili pitää myös mullan ilmavampana, mikä on tärkeä asia kasvien juuristolle. 

Lopuksi kastelin nurmikon vedellä, jossa oli hyötymikrobeja sisältävää Kasvutehostinta. Tämä aine on ihan uusi ja kotimainen luomutuote. Sitä suositellaan kasvien kasvun ja maan parantamiseen, sillä hyötymikrobit ovat elintärkeitä kaikelle kasvien hyvinvoinnille. 
Koska biohiili laitettiin kuivana, eikä valmiiksi kasteltuna, kasteltiin nurmikko runsaalla vesimäärällä. 

Onkin jännä nähdä, muuttuuko meidän siirtonurmikon väri ja paraneeko kasvu vielä tänä syksynä. Ainakin biohiilen teho kasvimaalla on ihan uskomaton näin kuivana kesänä (siitä on tulossa juttu nyt viikon sisällä).  Biohiilen ja hyötymikrobien yhdistelmä on erittäin hyvä, koska biohiili auttaa hyötymikrobeja olemalla niille sopiva kasvualusta.
Sekä tärkeä postaus  Biohiilen lataaminen eri tavoilla.

Sain tähän Siirtonurmikon parannus -testiin biohiilen Carbons Finland Oy:ltä sekä ProBIO Tech Kasvutehostin Suomen Biokiertotuote Oy:lta. Iso kiitos heille!
Kummatkin tuotteet ovat kotimaisia ja sopivat luomuviljelyyn.

Syksy on jo niin lähellä, etten uskaltanut enää lannoittaa luomu nurmikkolannoitteella. Sen tulen tekemään vasta keväällä. Sen sijaan nurmikko on saanut luomu syyslannoitetta. Biohiilen ja Kasvutehosteen kanssa kannattaa muuten käyttää vain luomulannoitteita!
Kerron kuulumisia heti, kun huomaan eroa nurmikossa.

Edit - Siirtonurmikko parin vuoden kuluttua...

Siirtonurmikko selvästi kestää kuivat kaudet paremmin, ja ilman kastelua. Tästä kirjoitin uuden postauksen  Nurmikko kestää kuivuutta - biohiili apuna.

Uuden kukkanurmikon valmistelut alkaneet...

Sateeton kesä kuivatti myös seinänvierustan nurmikon, kuten monena kesänä aiemminkin. Meillä on pihalla myös kukkanurmikkoa, joten tähän teen parin viikon päästä kuivalle paikalle sopivan kukkanurmikon. Syksy on siihen paras aika, koska ei tarvitse kastella. Tulee olemaan jännä nähdä, miten aikaisin kukinta alkaa ensi vuonna, kun on näin ajoissa syksyllä liikkeellä .

Miksi kahden viikon päästä, niin sen takia, että 10.9. alkaa kasvava kuu eli kylvö- sekä istutusaika. Nyt on vielä kasvavaa kuuta pari päivää eli 25.8. asti. Kasvava kuu on hyvä myös nurmikon kunnostukseen.

Terveisin Sari

2 kommenttia:

  1. Tiedätkö, auttaako nurmikkoa jos painelee siihen talikolla reikiä? olen joskus lukenut, että niin kuuluisi tehdä. Mökinmuori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, reikien tehtävänä on päästää ilmaa maahaan eli juuristolle. Niistä on apua, jos multa on tiivistynyt ja nurmikon kasvu heikkoa. Reikiin voi myös harjata hiekkaa, jolloin reiät toimivat pitkään. Tai biohiiltä, kuten blogijutussa ;)

      Poista