sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Iso värinokkonen piti jo leikata pienemmäksi

Tämä upea kesällä ruskehtavalehtinen värinokkonen oli kasvanut jo niin isoksi ja toispuoleiseksi, että se kaatui heti, kun multa alkoi kuivua. Olin ajatellut leikkaavani sen vasta helmikuussa, mutta nyt oli pakko leikata se pienemmäksi. Se nimittäin putosi jo kerran pöydältä lattialle. Onneksi siitä ei katkennut kuin pieni oksa.


Toispuoleinen iso värinokkonen...

Sen putoamisen jälkeen laitoin ison kiven ruukun reunalle painoksi. Kuten kuvasta näkyy se on kasvanut ihan toispuoleiseksi, vaikka olen kääntänyt sitä säännöllisesti.

Värinokkonen piti leikata pienemmäksi...

Koska on vasta tammikuu ja luonnonvaloa vielä vähän, uusi kasvu on hentoa. Siksi leikkasin sen nyt karkeasti pienemmäksi, sillä kuun mukaan siihen oli hyvä aika. Leikkaan sen uudelleen helmi-maaliskuussa samalla kun teen sille mullanvaihdon. Ja tietysti nekin teen kuun mukaan. Siihen aikaan siitä saa myös paljon tukevampia pistokkaita.

Tällainen se oli viime maaliskuussa...

Tältä värinokkonen näytti maaliskuun lopulla viime vuonna. Sen lehdet saavat ruskehtavan värin auringossa ja hyvin valoisalla ikkunalla. Kasvatan tätä rungollisena, kuten kuvasta näkyy. Saa nähdä, kauanko se pysyy hyvän näköisenä. Yleensähän värinokkonen uusitaan pistokkaista joka vuosi.

Värinokkosen lehdet värikkäämmät pihalla...

Viime kesänä tätä värinokkosta oli myös piharuukussa. Siellä lehdet saivat ruskehtavan sävyn lisäksi aavistuksen violettia. Väritys tulee uusiin lehtiin eli vanhat alalehdet olivat edelleen vihertäviä. Aika veikeän värinen.

Puutarhaterveisin Sari


6 kommenttia:

  1. Onpas tosiaan ollut veikeän värinen kesällä 😃 En ole aiemmi nähnyt noita tuollaisena pikku puuna. Mistä olet sen ostanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kasvattanut tämän rungollisen värinokkosen ihan itse pistokkaasta. Sen sijaan taimi, josta otin pistokkaan, on ostettu Helsingin puutarhamessuilta.
      Olen edelleen ihastunut erilaisiin rungollisiin pikkupuihin, joten siksi tästäkin aloin muotoilla rungollista.

      Poista
  2. Tämä on yks mun lemppareista. Tilasin ennen brexitiä siemeniä briteistä ja oli paljon erilaisia yhdessä pussissa. Nyt on jäljellä vain pari erilaista. Olen leikannut koko talven pistokkaita ja niitä on istutettavaksi moneen purkkiin.Juuret ovat todella isot (söheröt). Toivottavasti lähtevät kasvuun. Tämä on mahtava ulkokasvi ja kasvaa todella suureksi. Saisikohan omasta pistokkaasta tuollaisen puun alalehtiä karsimalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi värinokkoset ovat sitkeitä ja juurtuvat hyvin, joten eiköhän pistokkaasi lähde hyvään kasvuun. Pidetään peukkuja!
      Pistokkaasta on helppo kasvattaa tällainen rungollinen juuri noin eli poistaa alalehdet. Siten olen tämänkin tehnyt. Itsekin tekisi mieli taas kylvää värinokkosta siemenistä, sillä huomasin Korpikangas Siemen-Frön verkkokaupassa tosi värikäslehtisen uutuuden. Lehden muotokin oli erikoinen. Näitä on kyllä tosi monenlaisia tällä hetkellä, siis trendikasvi.

      Poista
  3. Kylläpä se saa upean värin auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona se saa tosiaan vahvimman värityksen. Nyt tähän aikaan se on tosi pliisun värinen, mutta jo kuukauden kuluttua paljon värikkäämpi.

      Poista