keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Amarylliksen sivusipuli ja vanhan mullanvaihto

Amarylliksen sivusipuli mietityttää monia ja olen saanut siitä kysymyksiäkin. Eli jättääkö se kasvamaan sipuliin vai pitäisikö se poistaa. Uuteen lokakuussa istutettuun amarylliksen sipuliin kasvoi nyt tällainen sivusipuli, joten siitä innostuin tekemään tämän postauksen. Ja samalla otin yhden lepojaksolla olleen amarylliksen mullanvaihtoon. Tuli kyllä ihana kevätfiilis😊


Amarylliksen sivusipuli - jätetäänkö vai poistetaanko se?

Kannattaako amaryllikseen kasvanut sivusipuli jättää vai poistaa, riippuu ihan siitä, halutaanko amarylliksen kukkivan jatkossa. Amaryllishän ei ole kertakäyttökasvi. 
Eli sivusipulin kasvu vie itse sipulilta voimia ja yleensä amaryllis kukkii silloin heikommin jatkossa tai ei lainkaan. Jos siis haluat amarylliksen kukkivan jatkossa, poista sivusipuli.

Jos taas haluat kasvattaa sivusipulista uutta amaryllista, sivusipulia ei kannata poistaa pienenä. Sen siis annetaan kasvaa isommaksi, ennen kuin se irrotetaan emosipulista.
Kuvassa sipulin oikeassa kyljessä näkyy sivusipulin lehtien alut.

Halusin nyt poistaa sivusipulin, joten laiton juuripaakun kyljelleen ja otin varovasti multaa pois sivusipulin päältä. Napsautin sivusipulin irti ja se lähti helposti.
Laiton amarylliksen takaisin ruukkuun niin, että juuripaakku pysyy mahdollisimman ehjänä. 

Vanha ja uusi amaryllis sekä irrotettu sivusipuli...

Oikealla on se uusi lokakuussa istutettu amaryllis ja sen irrotettu sivusipuli, joka päätyi kompostiin. Kuvasta huomaa hyvin, miten iso uusi sipuli on verrattuna vuosia vanhaan sipuliin. Postauksen eka kuva on vanhasta sipulista ennen mullanvaihtoa.

Vanhan amarylliksen mullanvaihto lepojakson jälkeen...

Otin siis vuosia vanhan amarylliksen sipulin lepojaksolta. Sen kasvualustaa ei ole kasteltu moneen kuukauteen, joten se oli jo rutikuivaa. Silti juuret näyttivät edelleen näin hyviltä.

Koska se on ollut useamman vuoden samassa sammalkasvualustassa, oli aika vaihtaa sille uusi kasvualusta. 
Ensin kastelin sen juuripaakun ja sen jälkeen vanha kasvualusta lähtikin hyvin pois. Tältä juuret näyttivät sen jälkeen. Pitkiä juuria voi leikata lyhemmiksi, koska se kasvattaa uudet juuret.

Tässä vanha sipuli on juuri istutettuna eli edelleen sipulin yläosa jäi selvästi mullanpinnan yläpuolelle. Kastelin sen hyvin ja nyt jään mielenkiinnolla seuraamaan, jaksaako se vielä kasvattaa kukkavanan.
Nimittäin välillä yllättävän pienikin sipuli jaksaa kukkia, kunhan sillä on riittävän pitkä lepojakso.


Amarylliksen hoito-ohjeet ja uudelleen kukittamisen ohjeet kuun mukaan on bonus-materiaalina Huonekasvien hoito kuun mukaan -verkkokurssilla, joka on yritykseni Puutarha Studion. 

Kurssi löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi kurssialustalta.


Puutarhaterveisin Sari



8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa säilyttää jouluisen amarylliksen. Sen kukat olivat kauniin punaiset ja kerrotut, joten toivon sen kukkivan ensi joulunakin. Kiitos ohjeistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti ollut upean näköinen! Saat sen todennäköisesti kukkimaan uudelleen, kun tarkasti noudatat niitä ohjeita. Ja jotta se kukkisi juuri jouluna, niin laita amarylliksesi lepojaksolle ajoissa. Se helposti nimittäin unohtuu ;)

      Poista
  2. Innostuin itsekin hankkimaan jouluksi useamman amarylliksen ja vielä joulun jälkeenkin alennusmyynneistä muutaman. Toiveissa on onnistua kukittamaan ne uudelleen.
    Jäin miettimään tuota sivusipulia kun kirjoitit sen menevän kompostiin. Eikö siitä saisi kasvatettua kukkivaa? Toki vie varmaan useamman vuoden, mutta silti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että innostuit amarylliksistä :) Niitä on niin mielenkiintoista kasvattaa ja kukittaa uudelleen.
      Sivusipuli oli niin pieni, että se tuskin olisi lähtenyt hyvään kasvuun, siksi en sitä säästänyt. Koska sen amarylliksen kukka ei ollut mitenkään erityisen kaunis, niin en siksi halua lisätä siitä toista samanlaista.
      Sen sijaan toissa jouluksi ostin yhden amarylliksen sipulin, jossa oli jo isot sivusipulit kasvamassa. Nyt se on vielä levossa ja aion mielenkiinnolla seurata, miten se sipuli kasvaa jatkossa sivusipuliensa kanssa.
      Totta, sivusipulin kasvatus kukkivaksi voi kestää noin 4 vuotta eli ei ole hätäisen ihmisen puuhaa ;D

      Poista
  3. Mitähän teen viimejouluisen amarylliksen sipulin kanssa? Se oli syksypuolella yli kolme kuukautta kuiviltaan ohjeidesi mukaan pimeässä ja huoneenlämpöä vähän viileämmässä eikä silti omin avuin herännyt. Vähän ennen joulua otin sen ikkunalle herättelytarkoituksessa. Kastelin sen ja olen antanut sen jälkeenkin muutaman kerran vettä aluslautaselle, mutta minkäänlaisia heräämisen merkkejä ei vieläkään näy emosipulissa. Sen sijaan tyveltä on herännyt pieni sivusipuli, jota en älynnyt poistaa kesällä. Emosipuli tuntuu kiinteältä ja on selvästi suurempi kuin kaupasta jouluksi ostettu amaryllis. Annanko sen olla edelleen ikkunalla ja kastelen harvakseltaan vai pistänkö takaisin kaappiin ja odotan, että sipuli tajuaa joskus herätä omin avuin? Sivusipulin taidan joka tapauksessa nyt napata erilleen ja istuttaa omaan ruukkuunsa. Lajike on nimittäin sellainen, jonka haluaisin säästää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amarylliksen sipuli ei aina herää kasvuun itsekseen, se on ihan normaalia. Ja usein voi kestää jopa kuukausi tai ylikin, ennen kuin se alkaa kasvattaa nuppuvartta tai lehtiä kastelun jälkeen. Itse istutin pari vanhaa sipulia uudelleen lepojakson jälkeen joulukuun lopulla ja niissä ei näy vielä kukkavarren alkua. Itse en kastele omiani ennen kuin niissä näkyy kasvu lähteneen kunnolla käyntiin.

      Nyt kun olet ottanut amarylliksen jo levosta, niin en laittaisi sitä takaisin, vaan odottaisin rauhassa.
      Sivusipuli lähtee kuulemma varmimmin kasvuun, jos sillä on jo juuren alut näkyvissä, kun sen irrottaa emosipulista. Itse en ole sitä vielä kokeillut, mutta kuulostaa ihan loogiselta :)

      Poista
    2. Pitääpä sitten vain odotella, josko sipuli pian alkaisi osoittaa heräämisen merkkejä. Ruukun pohjarei'istä näkyy samanlaisia valkoisia juuria kuin tuossa sinun vanhassa amarylliksessäsi ja kun sipulikin on hyväkuntoisen oloinen, niin kai se elossa on. Sivusipulin juuritilannetta en olekaan tutkinut, mutta taidanpa varovasti huomenna kaivella multaa ja kurkata, miltä pikkusipulin pohja näyttää.

      Poista
    3. Amaryllis on tosi sitkeä ja välillä myös tosi hidas kasvuun lähdössä eli vaatii malttia. Ja aina kun sipuli on tässä vaiheessa napakan oloinen, niin se on vahvasti elossa, vaikka mitään vihreää ei vielä näy :)

      Poista