perjantai 5. tammikuuta 2024

Ekologisuus vai kauneus - mikä pihalla on tärkeintä?

Mikä pihalla on tärkeintä, ekologisuus vai kauneus. Sitä osa miettii nykyään, kun ekologisuus mielletään hoitamatta jätettyyn pihaan. Siis purettavaksi päätyvän talon pihaan. Itse asiassa onkin hyvä pohtia, mikä pihalla on tärkeintä itselle. Helposti sitä tekee samoin, kun muilla on tapana tehdä tai mitä lapsuuden kodissa on oppinut. Mutta mikä onkaan itselle tärkeintä omalla pihalla?


Ekologisuus pihalla on monimuotoista...

Ekologisuuden huomioiminen kaikilla pihoilla ja puistoissa on nykyään erittäin tärkeää. Se voi olla hyvin monenlaisia asioita.
Mutta kuinka tärkeää ekologisuus on itselle? Eli kuinka paljon on valmis tekemään sen eteen, että piha olisi ekologisempi. Joillekin pihoille on helppo luoda luonnonkukkaniitty, kun taas jollekin toiselle pihalle sen tekeminen vaatii isompia satsauksia ja enemmän työtä.

Joillakin pihoilla on jo tiettyjä ekologisia valintoja tehty vuosikymmenet aikaisemmin, kun taas uusilla tiiviisti rakennetuilta alueilta ei ole kuin sepelikenttää. Sepelipihastakin onneksi saa hyvin monimuotoisen ja ekologisen, kun sitä lähtee suunnittelemaan järkevästi. Silloin piha alkaa muodostua ekologiseksi keitaaksi onnistuneesti ja jopa nopeasti. Siis jos niin haluaa.
Tässä pähkinäpuussa on pieni orava, joista lisää Vikkelät oravat pihalla -postauksessa.

Kauneus pihalla voi myös olla ekologista...

Itselleni kauneus pihalla on todella tärkeää. Koska olen suunnitteluhortonomi, niin osaan siksi suunnitella kauniin pihan, joka on myös ekologinen. Eli piha näyttää hyvin hoidetulta ja oikein kuhisee erilaisia pölyttäjiä, hyönteisiä, pikkulintuja, siilejä, sammakoita, oravia... ja siellä on myös luonnonkasveja.
Eli kauneus pihalla voi myös olla erittäin ekologista. 

Syötävän kasvattaminen tärkeintä jollekin...

Osalle tärkeintä pihalla on hyötykasvien kasvattaminen. Se saa heidät innostumaan ja piha mahdollistaa heille sen. Mikäs sen ihanampaa 😊
Jos unelmanasi on aloittaa kasvattamaan itse syötäviä kasveja, niin voit aloittaa helpommista. Helppo hyötytarha - omavaraisuus kotipihalla -postauksessa on siitä lisää.
Hyötykasvipihakin voi olla ekologinen, etenkin jos sitä hoidetaan luonnonmukaisesti. Ja hyötykasvipiha voi myös olla erittäin kaunis.

Puutarhanhoito omin käsin tärkeintä jollekin...

Sitten on myös ihmisiä, joille pihalla tärkeintä on se, että voi laittaa "kädet multaan". Eli hoitaa kasveja, lapioida ja möyriä mullassa. Sellaisille ihmisille sopii loistavasti ne kasvit, joita pitää hoitaa usein ja säännöllisesti.  Tällainenkin piha voi olla hyvin ekologinen ja kaunis. 

Oleskelu ja pihalla istuskelu tärkeintä jollekin...

Toki on myös niitä ihmisiä, joille pihalla tärkeintä on hyvä oleskelupaikka. Siellä voi grillata tai istuskella ja ihmetellä pihan pikkulintujen touhuja. Voi kuulla aikaisin kesäaamuina lintujen laulukonsertteja tai haistella ihania syreenin tuoksuja.
Tällaiselle ihmiselle sopii mitä loistavimmin ekologinen ja erittäin kaunis piha. Koska on ihana istua ja lumoutua pihan sykähdyttävästä kauneudesta.
Tässä vielä kuva viime kesältä kellarissa talvetetusta patiokärhöstä. Lisää kuvia Vanha kärhö kukkii ruukussa -postauksessa.


Olisi tosi kiva kuulla, mikä sinulle on tärkeintä pihalla?


Puutarhaterveisin Sari


4 kommenttia:

  1. Suloinen pörröorava 😃 Minulle tärkeintä pihalla on kauneus ja istuskelu. On niin mukava seurata oravien ja lintujen touhuja pihalla ja kaikkea kaunista pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oravia on minustakin hauska seurata, ja kuvata :) Niiden touhuja ei edes huomaa, jos ei pysähdy ja istuskele rauhassa pihalla. Silloin pääsee myös nauttimaan enemmän pihan kauneudesta. Eli istuskelupaikalla on merkitystä :)

      Poista
  2. Oikeastaan nuo kaikki ovat minulle tärkeitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa monella intohimoisella puutarhaharrastajalla olla samoin :) Puutarhasta on tosi paljon iloa, kaikenlaisilla tavoilla.

      Poista