maanantai 2. tammikuuta 2023

Meidän piha ja suunnitelmat 2023 - omavaraisuus kotipihalla

Meidän piha on hyvin tavallinen omakotitalon piha keskellä pientaloaluetta. Pihalla touhuaa useampikin omien mieltymystensä mukaan. Blogiin on tullut paljon uusia lukijoita, joten on kiva taas kertoa meidän pihasta vähän enemmänkin. 

Tämä postaus kuuluu siis Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan.

Meidän piha ja sen kuiva maa...

Pihamme on II-vyöhykkeellä Uudellamaalla. Piha on vanha ja sen maalaji on viljavuustutkimuksen mukaan runsasmultaista hiekkamoreenia. Eli maanpinta kuivuu hyvin nopeasti auringonpaisteessa ja tuulisena päivänä. Sadevesi menee myös nopeasti maansyvyyksiin eli maa on todella läpäisevää.

Sehän tarkoittaa sitä, että kasvimaan kylvöksiä pitäisi kastella pari kertaa päivässä aurinkoisina tai tuulisina päivinä. Siihen ei ole aikaa eikä kuivana kesänä kaivovesi riitä enää loppukesällä kasvimaan kasteluun. Sen takia ennen meillä usein epäonnistui viljelyt hellejaksoina.

Suureksi onneksi keksin kokeilla biohiiltä kasvimaan multaan ja sen jälkeen pintakuivuus ei ole enää ollut ongelma. Viime kesät ovat olleet tosi vähäsateisia meidän alueella ja silti kasvit ovat kasvaneet hyvin alkukesän kasteluilla. Ensimmäinen kuva onkin kasvimaalta biohiilen lisäämisen jälkeen.

Biohiilikompostimultaa pintakuivaan maahan...

Nykyään lisäämme biohiiltä puutarhakompostiin, jotta komposti toimisi paremmin. Valmis biohiilikompostimulta päätyy vanhoille ja uusille istutuksille sekä kasvimaalle. Näin saamme vähitellen parannettua helposti kuivuvaa pintamaata kasveille paremmaksi. Kuva on kompostista.

Salaateista paras sato kastelualtaista...

Salaatit ja muut, mitkä viihtyvät tasakosteassa mullassa kasvatamme kastelualtaiden päälle, talon sokkelin vieressä. Näin saadaan hyödynnettyä myös sepelialue. Kastelualtaat varmistaa sen, että multa ei pääse kuivahtamaan, mikä on tärkeää näille kasveille.
Tämä kuva on viime kesältä, sen jälkeen kun jouduimme siirtämään näitä kastelualtaita. Alun perin samettikukat istutettiin multasäkkien reunalle hämäämään isoja rusakoita. 


Haasteena peurat, kauriit, espanjansiruetanat, rusakot ja harakat...

Aiemmin pihalla vieraili vain pieniä metsäkauriita silloin tällöin. Mutta viime vuonna isot peurat tuntuvat kulkevan pihan läpi vähintään kerran vuorokaudessa, siis tosi usein. Se on nyt meillä uusi ongelma, koska isokokoisina ne syövät paljon kasvimaalta ja jopa piikkisiä pensasruusuja.
Alla kuva metsäkauriin syömästä mangoldista. 

Espanjansiruetanat ovat myös meidän alueella riesana. Sen takia kasvimaa on ympäröity etanaesteellä. Se toimii todella hyvin, kunhan maalaa sen ajoissa. Onneksi siruetanoista ei ole huomattavaa haittaa raperille, maa-artisokille, perunalle eikä puuvartisille kasveille. 

Rusakot syövät herkästi salaatit ja onneksi ne samettikukat kastelualtaiden multasäkkien reunalla on auttanut siihen. Kastelualtaat taasen hillitsevät siruetanoita pääsemästä samettikukkien ja salaattien kimppuun. Nimittäin jo yksi siruetana voi syödä samettikukkien latvat.

Meidän pihan lähettyvillä on harakkalauma, joka välillä innostuu nostamaan istutetut taimet ylös kasvimaalta. Kun olemme istuttaneet taimet takaisin, niin kohta ne on taas nostettu ylös. Välillä käy kyllä sääli pieniä taimia.

Moni voisi luulla, että omakotitaloalueella ei ole luonnoneläimiä, mutta tuntuu siltä, että niitä on jopa enemmän, mitä haja-asutusalueen pihoilla 😊

Erilaisia hyötykasveja...

Pihallamme on vielä pari vanhaa omenapuuta ja uudempia hedelmäpuita. Myös marjapensaita sekä monivuotisia ruohovartisia hyötykasveja löytyy pihalta. Kasveiksi on valikoitunut helppoja ja varmoja kasveja, kuten vanha kotivarakasvi maa-artisokka.

Viime kesänä kukki runsaasti laukka, joka olikin syötävä käärmeenlaukka. Ihana ylläri! Keväällä täytyykin muistaa kokeilla sitä.


Kuun vaiheet puutarhatöiden ajoittamisessa...

Ajoitamme kaikki puutarhatyöt, myös kompostien hoidon ja sadonkorjuun, kuun mukaan. Olen tehnyt näin jo reilusti yli kymmenen vuotta. Se on rytmittänyt puutarhatyöt kivasti ja samalla säästänyt paljon turhalta työltä sekä siten säästänyt aikaa muuhun. 

Suunnitelmat 2023...

Työni vie aika paljon aikaa keväällä ja kesällä, joten aikaa kasvien ja pihan hoitoon on vähän. Eli kasvien tulee olla helppohoitoisia ja pärjätä pihallamme. Onneksi meidän Teräsleidi huolehtii mm. kastelut. Omavaraisuutta tänäkin vuonna meillä on etupäässä hyötykasvien viljelyn ja komposteista tulevan mullan kautta.
Listaan nyt tähän alustavia suunnitelmia tälle vuodelle.

Kasvimaa

Mansikkamaa


Kastelualtaat

  • kauniimman samettikukan esikasvatus
  • salaatteja
  • persiljaa taimina
  • ehkä pienen tomaatin taimi

Monivuotiset yrtit 

  • vanhoille salaattisipuleille ja yrteille uusi oma paikka
  • uusia yrttejä

Marjapensaat

  • aronioille ja viherherukalle uusi kate
  • jokin maukas uusi marjapensas tai hedelmäpuu
  • kuvan pensasmustikoille pitänee myös laittaa kanaverkkoa väljemmäksi. Meillä on pakko pitää kanaverkkoa pensasmustikoiden päällä ja ympärillä läpi vuoden, sillä harakat, rusakot, metsäkauriit ja peurat muuten söisivät niiden versot ja vihreät raakileet alta aikayksikön.


#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...




Maijalassa https://www.maijalassa.com/ensimmaisia-askeleita-kohti-omavaraisempaa-elamaa-tavoitteita-vuodelle-2023/





Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/omavaraistelijan-vuosikello-ja-ajatuksia-vuuesta-2023

Torpan tyttö https://torpantytto.com/2023/01/02/toiveikas-talvimieli/

16 kommenttia:

  1. Upean kuuloisia suunnitelmia :)

    Satu - Tsajut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Me edetään pienin ja varmoin askelin.

      Poista
  2. Pitää kokeilla salaattia kastelualtaassa! Viime kesänä tuli niin kehnosti kasvavaa salaattia. On teillä siellä eläintarha. Meillä on kaikki aidattuna, syynä porot ja OMAt kanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasteluallas on todella kätevä kuivana kesänä salaatin kasvatukseen. Toki myös tomaatille se on hyvä, sillä tomaatti vaatii tasaista mullankosteutta. Lisäksi pääsee huoletta lähtemään pienelle reissulle, kun täyttää vesisäiliön ennen lähtöä :)
      Meillä on hieman erilaiset eläimet pihoillamme :D

      Poista
  3. Olipa kiinnostavaa lukea varsinkin mietteistä eläinten tihutöistä! Tuntuu että aika harvoin puhutaan siitä millaisia haasteita ne aiheuttavat ja miten puutarhaa on suojattu eri eläimiä vastaan. Itseä tämä kiinnostaa tosi paljon, koska varsinkin kauriita on ihan hirvittävät määrät ja kasvimaapuuhat lienee pakko aloittaa noin kaksimetrinen aidan rakentamisella🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu siltä, että ihan viime vuosina peurat ja kauriit ovat lisääntyneet hurjasti. Ne kun on vielä laumaeläimiä, niin tulevat aina pihalle useamman eläimen ryhminä.
      Isot peurat jopa hyppivät kevyesti pensasaitojen yli, joten korkea aita voi todellakin olla tarpeen. Ehkäpä meidänkin täytyy lopulta päätyä siihen.

      Poista
    2. Ja tuntuvat hirveän paikallisesti vaihtelevan kantojen koot! Meillä täällä pari vuotta sitten lähti vasta istutetulta kurkkumaalta harso myrskytuulien myötä lentoon. Peurat ja kauriit söivät ihan kaiken mitä paljastui... Siinä kohtaa tajusin että haaveideni keittiötarhaa pitäisivät ihan vain mukavana buffet-pöytänä.

      Poista
    3. Totta, ja joillakin pihoilla ne näkyy makailevan ja lepäilevän pitkään. Ja joillakin pihoilla käyvät nopeasti syömässä tietyt herkkukasvit. Eli jos lähialueella vierailee peuroja ja kauriita, niin taitaa aita olla ainoa keino suojata hyötytarha niiltä, valitettavasti.

      Poista
  4. Täällä ei onneksi peurat tunge pihaan ja rusakotkin syövät vain hevosien heinää, mutta lehtokotiloista syntyi viime vuonna jo ihan oikea ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmillista, jos lehtokotilot valtasivat pihanne. Ne ja siruetanat ovat siitä haasteellisia, että niitä ei saa koskaan kokonaan hävitettyä, kun ovat laajalla alueella ja lisääntyvät ahkerasti.
      Onneksi lehtokotilot saa hyvin pysymään poissa kasvimaalta ja lavakauluksista, kun tekee etanaesteen, jonka yli ne eivät kulje. Meillä se on pitänyt siruetanat poissa kasvimaalta.

      Poista
  5. Etanoita minun pihallani ei ainakaan vielä ole. Mutta myyriä on ja kontiaisia. Rusakoiden ja kauriiden lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kontiaiset eivät onneksi syö kasveja, vaikkakin välillä niiden multakeot ja käytävät voivat harmittaa. Myyrät onkin sitten hakalampia, etenkin vesimyyrä.
      Jos pihallasi ei vielä ole siruetanoita tai lehtokotiloita, niin kannattaa tutkia aina saadut ja ostetut kasvit huollella, ettei niiden mukana tule etanoita tai niiden munia.

      Poista
  6. Toi hamppukatematto alkoi kyllä kiinnostelemaan kuinka selviää talvesta. Nyt meillä ei ole katetta ollenkaan mansikkamaalla joten tuo voisi olla hyvä vaihtoehto kun muovi ei ole mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikka on tosiaan sellainen marjakasvi, että se melkein vaatii katteen maanpinnalle.
      Myöhään syksyllä hamppukatematto vaikutti edelleen hyvältä ja siksi onkin jännä seurata, kauanko se kestää toimivana. Jos se kestää parikin kesään, niin silloin se on erittäin hyvä ekologinen kate mansikkamaalle. Kerron kyllä täällä blogissa sitten keväämmällä, miltä se vaikuttaa talven jäljiltä.

      Poista
  7. Onpa hyvä, jos mansikkamaalle löytyy myös ekovaihtoehtoja peitteeksi! Minulla oli tuossa 3 vuoden projekti poistaa vanhalta mansikkamaalta musta katemuovi, joka oli jätetty aikoinaan paikoilleen ja nyt sitten liki 30 vuoden jälkeen sen poistaminen ei ole ollut herkkua. Onneksi suunnitelmani taisi onnistua, ja kolmen kevään aikana sain riivittyä muovit muiden hommien ohella irti. Huh, toivottavasti tästä opin enkä itse jätä muoveja tai muita hankalia elementtejä poistamatta käytön jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut kyllä aikamoinen homma, huh. Ennen ei ymmärretty muovin haittoja eikä kaikki arvostaneet "siistiä ympäristöä". Sama ongelma on nykyään erilaisten suodatinkankaiden yms. kanssa. Moni edelleen laittaa niitä esim. nurmikkomullan alle, mikä on ihan järkkyä.
      Mansikkamaalle on onneksi monenlaisia maatuvia katteita, kuten tämä hamppukatematto sekä irrallista hamppukatetta, perinteisen oljen ohella.

      Poista