torstai 2. kesäkuuta 2022

Solabiol erikoislannoitteet kukittaa ja kasvattaa

 Kaupallinen yhteistyö - Schetelig Oy / Puutarhasi elämään
Nämä Solabiol erikoislannoitteet on luonnonmukaiseen viljelyyn sopivia ja parantavat myös maan mikrobitoimintaa. Erikoislannoitteet on suunniteltu tietyille kasveille, jolloin lannoitteeseen saadaan kasville optimaaliset ravinnetasot. Esimerkiksi tomaatti, daalia ja lehtikaali tarvitsevat ravinteita eri suhteissa. Siksi onkin kehitetty eri kasvityypeille omat lannoitteet.

Daalioita ja ruusuja kukittaa Solabiol Ruusulannoite...

Solabiol Ruusulannoite on kehitetty pitkään kukkiville ruusuille, jotka tarvitsevat ravinteita kukkiakseen läpi kesän, myöhäiseen syksyyn asti. Sen takia se sopii myös hyvin daalioille ja muille pitkään kukkiville kesäkukille. Siinä on myös hivenravinteita, typen, fosforin ja kaliumin lisäksi.

Olen käyttänytkin sitä meidän daalioille, kuten kuvan `Caballero` daalialle. Isokukalliseksi daaliaksi se teki paljon nuppuja ja kukkia.


Ruusulannoitteen antaminen...

Kun ryhmäruusujen kasvu keväällä on alkanut, on aika lannoittaa ne Solabiol Ruusulannoitteella ensimmäisen kerran. Lannoite suositellaan levitettävän pintamultaan sekoittaen, paketin annosteluohjeen mukaan.

Koska oli sateeton kevät ja maa oli kuivaa, emmekä voineet kastella maata lannoituksen jälkeen, annoin lannoitteen varastolannoituksena. Eli kaivoin ryhmäruusujen väleihin pieniä kuoppia, joihin tuli tätä Ruusulannoitetta ja tietysti peitin kuopat. Siten lannoite lähtee nopeammin liukenemaan kasvien käyttöön.

Kesäkuun puolen välin paikkeilla annetaan vielä toisen kerran Ruusulannoitetta, jotta ruusut jaksavat kukkia myöhäiseen syksyyn asti. 
Näille ulkona talvehtiville kasveille ei anneta lannoitetta enää heinäkuussa, jotta niiden talvehtiminen ei häiriinny. Tietysti elokuun puolessa välissä on hyvä antaa talvenaroille ryhmäruusuille syyslannoitetta, mikä lisää näiden talvenkestävyyttä. 

Daaliat ja muut kesäkukat lannoitetaan ruusulannoitteella niin, että istutusmultaan sekoitetaan lannoiterakeet.  Seuraavan kerran lannoitetaan noin kuukauden kuluttua ja jatkossa noin kuukauden välein. Lannoiterakeet voi sekoittaa pintamultaan, niin ne lähtevät liukenemaan nopeammin kasvien käyttöön.

Pioneille ja sipulikukille Solabiol Luujauho...

Solabiol Luujauho on suosittu sipulikukkien ja pionien lannoite, sillä se sisältää hidasliukoista typpeä ja fosforia. Sitä on hyvä antaa sipulikukille aikaisin keväällä, kun sipulikukkien alut ovat kasvussa maan pinnalla. Jos ei silloin ole muistanut lannoittaa, niin lannoituksen voi tehdä myöhemminkin keväällä.

Kun istuttaa sipulikukkien sipulit syksyllä, niin silloin voi sekoittaa multaan Luujauhoa. Siinä typpi on hidasliukoista, joten se ei häiritse kasveja syksyllä annettaessa.

Itse olen jo vuosia lannoittanut pionit tällä Solabiol Luujauholla. Se sekoitetaan keväällä pionien pintamultaan, halkaisijaltaan noin 30-50 cm alueelle. Sitä ei siis laiteta ihan pionin versojen tyvelle. Sillä pionin, kuten muidenkin kasvien juuret ovat isommalla alueella, mitä versojen kasvukohta on.

Toisen kerran Luujauhoa annetaan pionille sen kukkimisen jälkeen. Siinä oleva fosfori tukee pionin kukkasilmujen kehittymistä ja sitä kautta parantaa seuraavan vuoden kukintaa.

Tämä meidän upea puupioni kukkii komeasti, kun talvi on ollut sille helppo. Nyt vähän jännätään, miten se tänä kesänä kukkii. Viime talvi oli monille kasveille rankka ja siltäkin kuoli nyt monta versoa. Onneksi osa kuitenkin säilyi ja ainakin muutama nupun alku on jo näkyvissä.

Lehtikaalille ja heikolle nurmikolle Solabiol Verijauho...

Verijauho on siitä erikoinen lannoite, että se sisältää typpeä paljon (N 14). Typen lisäksi siinä on vain hivenravinteita, se ei siis sisällä fosforia (P) eikä kaliumia (K). Typpi kasvattaa kasvin lehtiä ja varsia. Sitä annetaankin yleensä kasveille vain keväällä tai  alkukesällä.

Solabiol Verijauhoa käytetään ohjeen mukaan esimerkiksi purjolle ja kaaleille. Ne ovatkin ravinteikkaan maan kasveja. Kuvan lehtikaali on aika heikkokasvuisen näköinen, joten sille verijauhoa olisi kannattanut antaa.

Itse olen antanut Solabiol Verijauhoa meidän pienelle siirtonurmikolle keväisin, sillä se saa sen nopeasti tummanvihreään kasvuun. 
Samoin olen antanut Verijauhoa vanhalle nurmikolle kohtaan, jossa kuljetaan paljon ja mullan alla on osittain kallio. Siinä kohtaa nurmikko on kesäisin tosi heikko, joten olikin kiva huomata miten Verijauho vahvisti ja tuuheutti nurmikkoa nopeasti.
Tämä kuva on toukokuun alusta, kun lannoitin pienen siirtonurmikkoni. Nyt nurmikko on jo vahvempi ja tummanvihreä. Nurmikkoheinin väri kertookin paljon lannoitustarpeesta

Tomaatille Solabiol Tomaattilannoite...

Aion nyt kokeilla tätä Solabiol Tomaattilannoitetta näille siemenistä kylvetyille tomaateille. Tämä on myös luomuviljelyyn sopiva lannoite, kuten kaikki Solabiol lannoitteet.
Se sisältää pääravinteiden (NPK 4-3-8) lisäksi myös magnesiumia (Mg 1,2). Tässä Solabiol Tomaattilannoitteessa on myös Natural Booster lisäämässä tehokkaampaa ravinteiden ja veden ottoa, nopeuttamassa juurtumista sekä aikaistamassa ja suurentamassa satoa. Se ei sisällä vinassia eli on turvallinen tomaatille.
Tämäkin on raemaista, joten sitä sekoitetaan istutusmultaan, ohjeen mukaan. Jatkossa sitä lisätään multaan viiden viikon välein. Eli voi kastella tomaatteja pelkällä vedellä. 
Aion viikonloppuna istuttaa nämä tomaatit isompiin ruukkuihin ja samalla annan niille multaan lannoitteen. 

Erikoislannoitteet on siis kehitelty tukemaan sen tietyn kasvin ravinteiden tarvetta. 
Lisää näistä lannoitteista löydät Solabiol puutarhalannoitteet -sivulta.

Puutarhaterveisin Sari


2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Nyt minäkin otan tuon ruusulannoitteen käyttöön. Teillä on niin komeat daaliat joka kesä, että pakko lähteä testaamaan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Daaliat tosiaan vaativat lannoitusta kukkiakseen, läpi kesän. Ja kukittava Solabiol Ruusulannoite on siihen loistava.
      Kerrothan sitten, mitä pidit siitä :)

      Poista