perjantai 25. kesäkuuta 2021

Juhannuskukat metsäpuutarhassa

Juhannuskukat metsäpuutarhassa ovat hieman erilaisempia, mitä yleensä mielletään juhannuskukiksi. Toisaalta tänä vuonna perinteiset juhannuskukat, kuten juhannusruusut ja syreenit ,ovat jo kukkineet helteiden takia. Siinä mielessä erikoinen kukkajuhannus 😊


Tummat ja tuoksuvat juhannuskukat... 

Suklaakosmoksen tummat ja tuoksuvat kukat ovat kivan keveitä eli täydellisiä parvekkeen metsäpuutarhaan. Pilvisenä hetkenä kukat näyttävät melkein mustilta ja auringossa taasen viininpunaisilta. Mikä huippua, kukissa on suklainen tuoksu. Näin parvekkeen pöydällä niiden tuoksun tuntee vahvasti. Kaverina niillä on tummalehtiset sarat eli heinää.



Toukokuussa metsäpuutarhassa kukki ruukullinen kieloja, joiden lehdet ovat edelleen vihreitä., punaisine varsineen. Kaikki parvekkeen metsäpuutarhan heinät ovat erilaisia saroja.


Vihreää metsäpuutarhassa...

Metsäpuutarha on aina metsäinen eli päävärinä on vihreä. Jouluinen pieni männyntaimi, joka oli joulupuuna, on kasvattanut uudet söpöt vuosikasvaimet. Tämä oli siis parvekkeella talven.
Minulla on jo toinen männyn taimi odottamassa joulua, taas seinänvierustan sepelissä. Se on jännä, miten siihen tuleekin juuri näitä männyntaimia.

Parvekkeella on toinen vihreä ihanuus kasvamassa eli kukat lakastuttanut atsalea. Se kasvattaa parhaillaan uusia versoja, joten siitä saa upean minipuun metsäpuutarhaan.


Juhannuskukat parvekkeen metsäpuutarhassa...

Toki parvekkeella on edelleen ne rimpsureunaiset orvokit. Tässä viininpunakukallinen, jonka kukkien tumma sävy on muuttunut vaaleammaksi, todennäköisesti näiden kovan helteen takia. Kaunis se on näinkin.

Esikasvatettu tuoksuherne avasi ekat kukkansa sopivasti juuri juhannukseksi. Tämäkin taitaa kärsiä kuumuudesta, koska kukat ovat aika pienet. Tuoksu on kuitenkin tutun ihana 😊

Eli jos ei nyt syystä tai toisesta pääse maalle viettämään juhannusta, voi luoda kukkivan metsäpuutarhan vaikka parvekkeelle, terassille tai jopa olohuoneeseen. Omaan tyyliin soveltaen😊

Hauskaa ja kukkaisaa juhannusta!


Terkuin Sari

10 kommenttia:

  1. Tämä metsäparvekkeesi on niin ihana. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :) Olet itsekin aivan ihastunut tähän metsäpuutarhateemaan. Ajattelin ensin sitä vain kevääksi, mutta olenkin nyt istuttanut kaikki parvekkeelle ostamani kesäkukat pihalle ja parvekkeen pidän metsäisenä.
      Saas nähdä, kauanko jatkan näin vai alkaako metsämäisyys jossain vaiheessa kyllästyttää ;)

      Poista
  2. Harvoon on mettäteemaa parvekkehella, mutta hyvin sopii. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Metsäistä vaikutelmaa saa luotua niin monella tavalla, että se taitaa sopia minne vaan. Tässäkin heinillä tulee aika kevyt ja siro vaikutelma, etenkin kun nuo puut on niin pieniä :)

      Poista
  3. Hauskoja yksityiskohtia ja vähän perinteisestä parvekepuutarhasta poikkeavaan tyyliin. Minulla on myös jouluatsalea ruukkuryhmässä. Atsaleassa on kivan näköiset uudet versot ja kauniin kiiltävät lehdet. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Atsalealla on tosiaan kaunis lehdistö, joten on vähän sääli heittää sitä kompostiin kukkien lakastuttua. Se viihtyy hyvin ulkona lähes pakkasiin asti, jonka jälkeen aioin taas ottaa sen sisälle. Saa nähdä, kuinka kauan se pysyy kauniina.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Jännästi pieni mänty jaksoi kasvattaa uudet vuosiversot, vaikka ruukussa on lähes pelkkää soraa. Luonnonvaraiset kasvit onkin kivan sitkeitä :)

      Poista
  5. Suklaakosmokset ja tummat sarat ovat ihana yhdistelmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin :) Ja vihreät lehdet vielä entisestään korostavat sarojen lehtien ja suklaakosmoksen kukkien tummuutta.
      Ja mikä näissä on vielä tosi kivaa, niin kummatkin näyttävät kestävän hyvin helteellä parvekkeen kuumuutta.

      Poista