lauantai 30. marraskuuta 2019

Linnunruoan suojahäkki testissä

Kaupallinen yhteistyö - Esvi Ky
Tämä kotimainen Suojahäkki linnunruoalle on tosi hyvä keksintö! Meillä on aikaisemmin ollut lintujen talipallot kanaverkolla suojattuna, mutta tämä korvaa sen virityksen moninkertaisesti. Ja mikä parasta, harakat tai oravat eivät pääse ryöstämään talipötköä.

Esvi:n Suojahäkki linnunruoalle...

Suojahäkki on Esvin omaa tuotekehittelyä ja selvästi laadukas. Sen luvataan kestävän kymmeniä vuosia ruokintakäytössä. Esvi on siis Ikaalisissa toimiva metallialan yritys, joka valmistaa myös niitä huippu käteviä juurikastelijoita, josta olen silloin tällöin kirjoitellut täällä blogissa.

Pakkaus on yllättävän litteä, sillä häkki menee kasaan. Se on helppo vetää auki ja laittaa sivuihin metalliset sidelangat, mitkä pitävät suojahäkin mallissaan. Lisätietoja löytyy Esvin sivuilta.
Suojahäkin sisälle siis ripustetaan lintujen siementanko eli talipötkö. Vaikka orava hyppäisi suojahäkin päälle, niin siementanko ei putoa, sillä se on alaosastaan kiinnitetty kahdella metallipiikillä. Erinomaista tuotekehittelyä!


Alla olevat kuvat otin tänään eli vähän reilu kaksi viikkoa siitä, kun aloitettiin näiden suojahäkkien testaus. Tästä pötköstä on jäljellä enää näin vähän. Ja siinä on edelleen monta lintua samaa aikaa 😊

Jopa pullukat talitiaiset mahtuvat hyvin suojahäkin raoista. Talitiainen onkin suurin tiaisista.

Tänään uusi talipötkö linnuille...

Toisesta Linnunruoan suojahäkistä loppui jo talipötkö ja ostin siihen uuden. Se olikin vähän erilaisempi, sillä siinä ei ole narua tangon sisällä, kuten edellisissä kuvissa. Täytyy vähän vielä selvittää talipötköjen valikoimia. Sillä edelliset ja tämä uusi talipötkö on ostettu ihan ruokakaupasta ja ne oli valmistettu Suomessa. Sain nimittäin vinkin, että linnuille kelpaa parhaiten kotimaiset, ja joitain ulkomaisia ne eivät syö lainkaan.
Uusi postaus niistä kotimaisista verkottomista talipötköistä eli talitangoista Linnuille verkoton talitanko.
 Sinitiaiset lensi heti uuteen pötköön, kun haettiin sisältä saksia. Ei sitten raaskittukaan häiritä lintuja, vaan leikataan vasta illemmalla suojaverkon hassusti töröttävä tupsu pois.

Kuusitiainen - minulle uusi lintu...

Suojahäkit ovat tuoneet pihalle uuden linnun, kuusitiaisen. Tai ehkä aiemmin en vain ole sitä huomannut, sillä se kanaverkkotalipallosysteemi oli kauempana talosta, eikä lintuja oikein erottanut toisistaan. Ensimmäisten kuvien suojahäkki näkyy keittiön ikkunasta ja tämä toinen ulko-ovelta. Nyt lintuja on siis helpompi seurata.

Linnunruoan suojahäkki oksien lähelle...

Miksi tästä toisesta loppui talipötkö aikaisemmin, niin syynä on sen loistava sijainti. Eli se on puun oksien lähellä. Linnut kokeavat sen takia paikan turvallisemmaksi ja pääsevät oksien suojaan, jos haukka lentelee lähistöllä.

Puutarhurin kannattaa ruokkia lintuja...

Pikkulinnut, kuten tiaiset, ovat tärkeitä puutarhurille. Ne nimittäin kesällä syövät kirvoja, pieniä perhostoukkia yms kasveista. Eli auttavat tuholaistorjunnassa. Ja onhan niiden laulu niin suloisen ihanaa keväällä, ja näin talvellakin.


Tämä blogikirjoitus on kaupallista blogiyhteistyötä eli sain pienen rahapalkkion Esvi Ky:ltä.
Iso kiitos heille yhteistyöstä!

Edit - olen saanut paljon kyselyjä, mistä tätä Esvin telinettä voi ostaa. Niitä myy Esvi nettisivuillaan, Kärkkäinen-myymäläketju sekä Lahden Siemen ja Kone. 

Puutarhaterkuin Sari


14 kommenttia:

  1. Toi on hyvä! Meillä varikset ja harakat kyttää koko ajan rasvapalloja ja yrittää varastaa niitä. Onnistuvat ihan liian usein. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi hyvä! Meilläkin harakat ja oravat olivat heti kiinnostuneita tästä suojahäkistä tai siis siitä talipötköstä. Mutta huomasivat pian, etteivät pääse käsiksi talipötköön. Nyt ne välillä vain kauempaa katselevat, kun pikkulinnut käyvät syömässä siinä :)

      Poista
  2. Talviruokinta vaikuttaa kyllä siihen, miten paljon pikkulintuja on kesällä puutarhassa. Anoppi asuu tuossa aika lähellä ja hän sanoi eräänä kesänä, että meillä on selkeästi enemmän lintuja kesällä puutarhassa, kuin heillä. Ja meillä ruokitaan lintuja talvella:)
    Hyvä keksintö talipötköille tuo kehikko! Meillä ostetaan yleensä talipalloja juuri sen takia, että niille meillä on teline, josta niitä ei pääse ryöstämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, talviruokinta pitää pikkulinnut lähistöllä, myös kesän ajan. Ne ikään kuin kotiutuu siten pihalle :)
      Meillä on myös ruokittu lintuja aina, ja oravia omassa ruokapöntössään. Niiden touhuja on myös niin kiva seurata. Etenkin nyt siitä talipötköltä, joka näkyy keittiön ikkunasta.

      Poista
  3. Meillä taasen ei ole ole oravat ollenkaan kiinnostuneita pötköistä tai palloista vaan käyvät vain auringonkukansiemeniä syömässä. Talia käyvät syömässä tikat, närhit ja eilen uusinpana harmaapäätikka. Tuollainen rautakieppi häiritsisi ehkäpä isompien lintujen ruokailua?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän linnunruoan suojahäkin tehtävä on nimenomaan estää isompia lintuja pääsemästä talipötköön käsiksi.
      Etenkin omakotitaloalueilla ja kaupunkimaisessa ympäristössä on paljon harakoita ja variksia, mitkä heti nappaavat rasvapallot ja varmasti rasvapötkötkin. Meillä esimerkiksi koirille tarkoitetut luut pitää aina ottaa sisälle talteen, muuten isot linnut vievät ne heti. Ehkä maaseudulla ei ole tällaista "harakka- ja varisongelmaa" :)

      Poista
  4. Näppärä laite. Talipalloja ja -pötköjä varten on myös metallisia "putkiloita", joihin pallot ja pötköt sujautetaan. Silloin myös tikat pääsevät niissä ruokailemaan. Metallitelineen roikkuessa koukun varassa oksalla harakat ja varikset tai oravat eivät kykene niistä syömään, eikä taliruoka lähde niiden mukana karkuun. Otan aina talipalloista ja -pötköistä muovisen verkon pois, jotta se ei joudu luontoon tai tartu lintujen jalkoihin tyhjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut ongelmana löytää sellaista telinettä mihin tuo talipötkö mahtuisi sisälle. pallot kyllä menee mutta haluaisin suosia suomessa suomessa valmistettuja talipötköjä.Voisikohan Esvi ottaa tästä kopin ja valmistaa myös sellaisen! Kunnon kiinnityksellä kun pötkö on aika painava.

      Poista
    2. Between - Tämä laite on tosiaan näppärä! On toki muitakin metallitelineitä näille taleille, mutta niiden ongelma on se, että ne valmistetaan Kiinassa.
      Tämä laite on kotimainen eli valmistettu Suomessa. Toki jos tikkoja haluaa ruokkia talilla, niin tämä suojahäkki ei käy siihen.
      Me myös otamme muoviverkon aina pois, heti kun sen voi :)

      Poista
    3. Minna - hmmm... nyt en ihan ymmärrä mitä tarkoitat. Tämä kuvien Suojahäkki linnunruoalle on nimenomaan talipötköille. Ja kuvan talipötköt on kotimaisia, niitä ihan normikokoisia, mitä ruokakaupoissa on myynnissä.
      Suojahäkissä talipötkö pysyy paikallaan, vaikka harakka tai orava yrittäisi heiluttaa suojahäkkiä.
      Siis Esvi valmistaa niitä Suomessa ja linkki tuotteen sivulle, mistä näet lisätiedot, löytyy Esvin Suojahäkki linnunruoalle -otsikon alla olevasta tekstistä.

      Poista
    4. Useimmista talipötköistä (ostan vain suomalaisia) puuttuu ripustusmahdollisuus, ellei halua käyttää muoviverkkoa. Yhdessä merkissä on naru pötkön sisällä.Yhtenä syksynä virkkasin narusta talipötkölle pussin. Se kesti juuri ja juuri kevääseen. Esvin teline vaatii talipötkölle oman ripustussysteemin, mikä olisi varmasti ratkaistavissa. Laitanpa heille kehitysehdotuksen.
      En löytänyt Esvin tuotteille jälleenmyyjää, joten ilmeisesti ne on tilattava aina heidän verkkokaupastaan.

      Poista
    5. Between - iso kotimainen talipötköjen valmistaja on Eläinruokatehdas Lemmikki Oy. Heillä on erilaisia talipötköjä linnuille ja vain yhdessä niistä puuttuu se naru. Kysyin sitä nimittäin heiltä, ja vastauksena oli "ainoastaan meidän tuotteista tuossa Tintin rasvasiementangossa on vielä verkko käytössä".
      eli kannattaa ostaa niitä muita talipötköjä :)
      Siis Esvin teline ei vaadi mitään muuta kuin rasvapötkön, jossa on se naru sisällä. Tuote on ymmärtääkseni nyt vasta marraskuussa tullut markkinoille, eli jälleenmyyjiä on vasta muutama: Kärkkäinen-myymäläketju sekä Lahden Siemen ja Kone.

      Poista
    6. Kiitos Sari! Kannattaa siis laittaa viestiä esimerkiksi K- ja S-ketjuille, jotta hankkisivat myyntiin Esvin tuotteita. Minulle verkkotilaaminen ei ole ongelma, mutta monelle muulle varmasti on.
      Mainitsemasi valmistajan talipötköjä olen ostanut. Niitä on kiitettävästi tarjolla monissa kaupoissa. Tintissä näkyi verkko olevan teipattuna pötkön kylkeen eli sitä ei ole pakko käyttää.

      Poista
    7. Eipä mitään :) Pidetään peukkuja, että isommatkin ketjut tekisivät ekoteon, ja ottaisivat tämän suojahäkin valikoimiinsa.
      Verkkoa ei tosiaan kannatakaan käyttää, paitsi jos pötköstä puuttuu se sydänlanka. Muuten, oletko huomannut, että Tintti-talituotteita on kahdella eri firmalla. Toinen ulkomainen ja toinen tämä kotimainen. Tarkkana saa olla :)

      Poista