torstai 4. lokakuuta 2018

Ekologiselle kaupunkipihalle kukkanurmikko

Helppo konsti auttaa mehiläisiä ja muita pölyttäjiä on tehdä nurmikosta kukkanurmikko. Se siis tehdään ja nyt syksy on siihen erittäin sopivaa aikaa. Sen sijaan jos nurmikon vain jättää leikkaamatta, kuten kuvassa, tulos voi olla heinikko, jossa voikukat kukkivat komeasti. Sitä ei kuitenkaan moni halua kaupunkipihaan.

Kukkanurmikko on matalaa, jopa pelinurmikkoa...

Yksi tärkeä ominaisuus tässä kukkanurmikossa on se, että sitä voi leikata ruohonleikkurilla jopa joka viikko. Piha pysyy siistinä ja asutun näköisenä, mikä usein on tärkeää kaupunkipihoilla. Lisäksi kukkanurmikolla pystyy hyvin pelaamaan ja leikkimään.
Kun nurmikossa on mehiläisille, kimalaisille ja perhosille sopivia kukkia, siitä saa itse hyvän mielen. Silloin on tehnyt tärkeän teon luonnolle.

Kukkanurmikon kukat siemenistä tai taimista...

Tästä kuvasta näkee hyvin, miten matalaa kukkanurmikko on, kun sitä leikataan lähes joka viikko. Silti se kukkii hyvin. Kasvien valinta on tietenkin hyvä tehdä huolella, kuten yleensäkin pihalla. Ja kukkivat kasvit joko kylvetään siemenistä tai istutetaan taimista.  Näin saadaan haluttuja kasveja nopeasti ja paljon nurmikkoon. Ensi viikolla eli  10.10.2018 alkaakin taas hyvä aika siementen kylvöihin ja taimien istuttamiseen, kuun mukaan.

Luonnonnurmi vai kukkanurmikko...

Luonnonnurmessa kasvaa niitä kasveja, joita siihen luontaisesti ilmestyy.  Voi olla, että siinä on vain heinää, ratamoa ja voikukkia. Sellainen nurmi on usein luonnonläheisillä kesämökeillä. Eli luonnonnurmi eroaa siinä mielessä paljonkin kukkanurmikosta, johon lisätään kukkakasveja istuttamalla tai kylvämällä.
Tässä lähikuva nurmikosta, joka on tarkoituksella jätetty leikkaamatta. Piha näytti hoitamattomalta ja asumattomalta. Jos fengshui kiinnostaa, niin tämä ei ole hyvää fengshuita.

Lisää kukkanurmikosta…

 


Olenkin nyt varannut valmiiksi siemeniä, kukkasipuleita ja muuta ensi viikolle. Sitä odottaa jo tosi malttamattomasti, että pääsee istutuspuuhiin. 
Nyt tuleva viikonloppu on muuten loistavaa aikaa kitkemiseen. Lokakuun pihapuuhat ja kuun vaiheet 😊

Aurinkoisin terveisin Sari

8 kommenttia:

  1. Kiva, kiitos kun jaksat kertoa näistä sopivista ajankohdista, vaikka meinaan ottaa varaslähdön ja vähän istuttaakin ;-) Mutta onkin muuten melko hyvä asia, että keskittyy johonkin, vaikkapa nyt kitkemiseen, nää lähipäivät, saa vähän tehokkaammin aikaan kuin säntäilemällä puuhasta toiseen.
    Yllätyksekseni olen huomannut, että yhdessä kuivassa, ohutmultaisessa ja paahteisessa paikassa nurmikollani ei ole juuri muuta kasvustoa kuin siankärsämöä, Siitä tulee ihanan vihreä ja matala, ihan kuin nurmikko, kauempaa katsottuna. Jos sitä ei leikkaa muutamaan viikkoon, kuten kesällä ei tarvinnut, nousee sieltä täältä matalahkoja kukkavarsia, eikä nekään nyt niin ikävän näköisiä ole, vaikka ovatkin nurmea korkeampia. Läheltä katsottuna ne liuskaiset lehdet ovat niin söpöt, pehmeä karvamatto niistä tulee mieleen. Voisikin ottaa kuvan! Nurmikko, kun en ole kylvänyt lainkaan nurmisiemeniä vaan antanut vaan luonnostaan kasvuston tulla, onkin aika kiinnostava - eri kohdissa, eri olosuhteissa kasvaa ihan eri lajeja. Tuota kauniisti kukkivaa niittyhumalaakin joinakin lämpäreinä. Se onkin todella ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin pitänyt kirjoittaa juuri tuosta, yhteen pihapuuhaan keskittymisestä, ja tietty oikeaan aikaan. Nimittäin siitä saan paljon palautetta. Ja äskettäin yhdellä kurssilla sain oikein napakan kommentin, miten pihan hoito on selkeytynyt :)
      Huomasin tänä kesänä saman eli siankärsämöä näkyi hienona mattona tosi kuivissa kohdissa. Se näytti kyllä upealta. Äkkiseltään ei uskoisi hyväksi nurmikolla, kun sen lehdet ovat niin erilaiset... mutta oli kyllä hieno. Ota ihmeessä kuva, kun ei tiedä miten se käyttäytyy ensi kesänä. Jos tulee vaikka sadekesä.
      Niittyhumala on ihan huippukaunis vähän tuoreemmassa kohdassa. Tänä kesänä se kukki ennätysmäisen runsaasti.
      Itse odotan jännityksellä, miten kylvökset lähtevät kasvuun uudessa kukkanurmikossa. Täytyykin käydä vilkaisemassa niitä, jospa siellä näkyisi jo pikkutaimia. Nämä erilaiset kukkivat nurmikot ovat huippu ihania, sen pienen siirtonurmikkoni ohella. Siitäkin pitäisi kirjoittaa uusi postaus.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Kesäiset kuvat ovat tähän aikaan niin ihania :)

      Poista
  3. Kukkanurmikko on kaunista silloin, kun siinä kasvaa toivottuja lajeja. Meillä on usean neliön alalla ketohanhikkia ja ovathan sen hopeaan vivahtavat lehdet kauniita, mutta kun joku rönsy pääsee livahtamaan kukkapenkkiin ja pois ruohonleikkurin terien ulottuvilta, niin se on salamana oikein räjähtänyt isolle alueelle riesaksi. Tuo niittyhumala on hienon näköistä ja hyvin käyttäytyvää, ja siitä en edes yritä meillä päästä eroon. Ketoneilikkakin on kaunis kasvi nurmikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkanurmikossa tosiaan voi kasvaa noita rönsyillä leviäviä lajeja. Meillä kasvaa paikoitellen rönsyleinikkiä, mutta onneksi se on suhteellisen helppo kitkeä kukkapenkeistä, jos se sinne karkaa.
      Tuo ketoneilikka kukkanurmikolla on minulle ihan uusi idea, tai oikeastaan Suomen Niittysiemenestä ehdottivat sitä sille meidän uudelle kukkanurmikolle. Vielä en ole päässyt näkemään millainen se on leikatussa nurmikossa. Onkin kiva kuulla, että pidät sitä kauniina myös nurmikossa, sillä vähän epäilin, miten se tulee toimimaan ;)

      Poista
  4. En ole vuosiin kylvänyt nurmikonsiemeniä, paitsi muutaman pikkupussillisen apilaa laitoin muutama kesä sitten. Tietenkin sellainen vihreä samettinurmi olisi kaunis katsella, mutta ehkä se ei edes meille sopisi. Niittyhumalaa meillä kasvaa paljon ja pariin kohtaan on pesiytynyt myös rentoakankaalia. Se ei ehdi kukkimaan, koska leikkaan nurmikon säännöllisesti. Hyvin akankaali kuitenkin näyttää kasvavan ja leviävänkin. Ihan hauskan näköinen varsinkin loppukesästä viininpunaisine olemuksineen. Paikoin kasvaa myös rönsyleinikkiä, josta en pidä siksi, että se leviää helposti kukkapenkkeihin. Se on kitkettävä nopeasti, koska se tunkee juurensa aika syvälle ja tiukasti. Tänä kesänä rönsyleinikki kukki nurmikolla keltaisenaan, mitä se ei joka kesä tee yhtä ahkerasti. Nurmikkoahan ei kuivuuden vuoksi tarvinnut kovin usein leikata, joten ehkä se edisti leinikin kukkimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihat on nykyään niin ihanasti erilaisia ja persoonallisia :) Muistan, kun ennen pidettiin kauniina ja tavoiteltavana nurmikkoa, jossa ei ole voikukkia. Nyt niitä jopa suositaan joillakin pihoilla:
      Rentoakankaalia täytyykin laitaa meidän kukkivalle nurmikolle. Se voisi olla tosi kiva väripiriste näin syksymmällä.
      Huomasin saman, nyt etenkin loppukesällä rönsyleinikki kukki harvinaisen paljon. Ehkäpä se oli sen toinen kukinta, tiedä häntä. Tosiaankin rönsyleinikki kannattaa kitkeä ajoissa, ainakin kitkemispäivinä eli kerran kuukaudessa. Sillä tavalla olen pärjännyt sen kanssa hyvin.

      Poista