perjantai 4. toukokuuta 2018

Mitä kuuluu itse hyödetyille sipulikukille

Blogiyhteistyö: Korpikangas Siemen-Frö
Itse sipuleista kukkimaan hyödetyt buharantulppaanit, valkonarsissit ja hyasintit kukkivat nyt parvekkeella. Kevättalvi ei ollut helpoimpia näiden kasvatukselle, sillä jouduin pitämään niitä kellarissa todella pitkään. Eli odotin, että parvekkeelle ei enää tule pakkanen. Yleensä sipulikukkaruukut on saanut tuoda parvekkeelle jo helmikuussa hetkeksi ja jättää ne kokonaan maaliskuussa. Nyt pakkaset olivat paljon pidempään.

Buharantulppaani...

Tämä buharantulppaani (Tulipa linifolia) on yleensä noin 10 cm korkea aikaisin kukkiva tulppaani. Kellarissa ne kasvattivat nyt pitkät varret. Aika veikeä näinkin, kruunun antaessa versoille tukea. Kapeat lehdet ovat jotenkin tosi kauniit.

Meillä on buharantulppaania myös pihalla kasvamassa. Kuva niistä Pitkäikäisimmat tulppaanit postauksessa.

Valkonarsissi...

Nämä tuoksuvat valkonarsissit (Narcissus poëticus `Green Eyes`) kukkivat myös nyt. Parvekkeella tuoksuu siis huumaavasti narsissit ja hyasintit.
Aurinkoisina päivinä olen nostanut nämä kaiteen varjoon, jotta kuuma auringonpaiste ei lakastuta kukkia. Varmastikin varjon takia kukat eivät ole auenneet kokonaan. Onneksi se ei ole haitannut tuoksua.

Keltaiset hyasintit...

Alla oleva kuva on pääsiäisen aikaan otettu. Kerrankin näiden pääsiäishyaisnttien kukinnan ajoitus osui aivan nappiin. Ne kukkivat vieläkin ja tuoksuvat ihanasti 😊

Mikä ei sitten onnistunut?

Krookusten hyötö kyllä onnistui, mutta kukkivat jo kellarissa. En älynnyt ajoissa ottaa niitä sisälle. Siis ideana on kasvattaa näitä aikaisiksi kevätkukiksi lasitetulle parvekkeelle. Siellä kukinta kestää todella pitkään, kun taas huoneenlämmössä vain hetken.
Luminarsissi myös epäonnistui. Sen nuput lakastuivat ennen aukeamista. Syynä voi olla mullan kuivahtaminen tai liian pitkä kellarissa olo tai liian kuuma kohta parvekkeella tai jokin muu syy. Useamman kerran aiemmin olen kyllä saanut luminarsissit kukkimaan ongelmitta, joten taidan taas ensi syksynä istuttaa niitä ruukkuihin. Ei siis kannata luovuttaa pienestä vastoinkäymisestä 😊

Sain sipulit blogijuttujen tekoon Korpikangas Siemen-Fröltä. Kiitos taas heille avusta.

Juhlakausi lähenee, ja retiisit kylvetty...

Nyt kun kasvien istuttamiseen ei ole hyvä aika, kuun vaiheiden mukaan, voin hyvällä omalla tunnolla suunnitella tulevia juhlia. Löysin tänään aivan ihanan hortensian. Minusta sen väritys sopii hyvin kevään juhliin.

Nyt on hyvä aika kylvää retiisejä, porkkanoita ja muitakin viileää kestäviä juureksia. Itse kylvin kokeeksi taas retiisit parvekkeelle. 
Viikonloppuna alkaakin meillä sitten mansikkamaan kunnostus. Siitä lisää myöhemmin. Sain muuten muutamia todella mielenkiintoisia uutuustuotteita testaukseen. Niistäkin kerron myöhemmin lisää. 

Hauskaa viikonloppua!

Terkuin Sari

2 kommenttia:

  1. Kaunista kukintaa! Tuo tulppaani alkoi kovasti kiinnostaa:) Minulla ei krookukset ole oikein onnistuneet hyödettyinä tänä vuonna sillä ne eivät ole vieläkään kukkineet ja ovat nousseet laiskasti esiin. En tiedä missä vika, mutta ensi syksynä kokeilen uudestaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buharantulppaani kuluu suosikkeihini niin pihalla kuin näin hyödettävänäkin. Ihania matalia tulppaaneja ;)
      Kasvitieteelliset krookukset eivät ole helpoimpia hyödettäviä, sillä joskus aiemminkin ne eivät ole kukkineet minulla. Pitääkin kokeilla seuraavaksi tavallisia isokukallisia krookuksia.
      Kiitos samoin!

      Poista