torstai 15. syyskuuta 2022

Tuoksuva suklaakosmos ja talvisäilytys

Tuoksuva suklaakosmos kukkii edelleen upeasti. Se on oikeastaan parhaimmillaan vasta loppukesällä ja syksyllä. Silloin se on jo kasvanut muhkean isoksi ja kukkia on paljon. Se mikä suklaakosmoksessa viehättää minua, on sen kukkien ilmava ja keveä kasvutapa, ihanan tuoksun lisäksi. Ohjeet sen talvisäilytykseen on jutun lopulla.
 

Tuoksuva suklaakosmos...

Suklaakosmoksen kukat tuoksuvat ihanasti suklaalle, kun niitä nuuhkaisee läheltä. Kukkavarret ovat jo korkeammalla loppukesällä, joten niitä tulee nuuhkaistua vähän väliä ohi kulkiessa, edelleenkin. Tuoksu on niin herkullinen😊

Kukat näyttävät pilvisenä päivänä hyvin tummilta ja helposti ne jäävät jopa huomaamatta. Auringossa ne tulevat hyvin esiin ja silloin niitä on helppo myös kuvata.

Pienistä taimista näyttävä kukkija...

Tämän kuvan otin muutama päivä sitten. Meillä on kahdessa ruukussa yhdet suklaakosmokset. Niillä on multana Biolanin biohiilipitoista Kesäkukkamultaa. Mullan biohiili pidentää kastelujen väliä ja muutenkin parantaa kasvin kasvuoloja. 
Tämä kohta on nimittäin aika paahteinen ja ruukkujen multa kuivui herkästi. Hyvin pärjäsivät biohiilen avulla, vaikka pari kerta multa pääsi kuivumaan liikaa.  

Tältä ruukut näyttivät heinäkuun alussa, noin parin viikon kuluttua niiden istuttamisesta. Kuten kuvasta näkyy, suklaakosmos on alussa hyvin vaatimattoman näköinen taimi. Istutin ruukkuun myös yhdet punakukalliset neilikat tuomaan väriä. 
Tämä oli juuri se heinittynyt kohta, joka minun piti kitkeä kuun mukaan hyvänä Kitkemispäivänä. Ihmettelin hetken kuvassa näkyviä kuivia ruskeita lehtiä pitkin maata. Miten niitä voi olla heinäkuun alussa noin paljon. Ne taitaakin olla metsälehmuksen kukinnon suojuslehtiä, sillä vieressä kasvaa iso metsälehmus.


Suklaakosmoksen hoito...

Suklaakosmos (Cosmos atrosanguineus) kukkii runsaimmin täydessä auringossa. Sitä kastellaan ja lannoitetaan läpi kesän syksyyn asti, kuten muitakin kesäkukkia. Mullan pinta saa kevyesti kuivahtaa kastelujen välillä. 
Me olemme antaneet näille luomulannoitteen varastolannoituksena, jolloin niitä kastellaan pelkällä vedellä.
Lakastuneet kukat leikataan varsineen pois, jotta suklaakosmos tekee lisää nuppuja. Kuvassa on pallukkamainen nuppu ja kaksi lakastunutta kukkaa.

Suklaakosmos ja sen talvisäilytys...

Suklaakosmoksen talvisäilytys onnistuu ehkä parhaiten pimeässä kellarissa tai koneellisessa kylmiössä. Myös viileä varasto, johon ei kovillakaan pakkasilla lämpötila laske nollaan tai sen alle, toimii todennäköisesti talvetuspaikkana.
Kun pakkanen on palelluttanut suklaakosmoksen varret, ruukku tai ruukusta otetut juurakot viedään kellariin. Multa ei saa olla liian märkää. 
Kuten daalioilla, niiltä säilyy siis juurakko, mutta varret sekä lehdet lakastuvat. Siksi pimeä ja viileä paikka on niille paras talvisäilytyksessä.

Vanhan suklaakosmoksen mullanvaihto -postauksessa on kuva pienen suklaakosmoksen porkkanamaisesta juurakosta.
Suklaakosmosta myydään juurakoina keväällä sekä kukkivina kesäkukkina keväällä ja alkukesällä.


Puutarhaterkuin Sari



6 kommenttia:

  1. Minulla on ensimmäistä kesää suklaakosmos. En olekkaan nuuhkinut sitä ollenkaan! Pitää yrittää sen talvettamista kellarissa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen tuoksua ei tosiaan huomaa, jos ei nuuhkaise sitä läheltä. Etenkin illemmalla tuoksu on mitä ihanin :)
      Ole hyvä! Se on aika helppo talvetettava kellarissa. Ja näyttää enemmin kestävän siellä kuivahkoa multaa, kuin märkää multaa.

      Poista
  2. Näyttää rehevästi kasvaneen kesän aikana. Minun suklaakosmos on jäänyt paljon pienemmäksi. En kyllä lannoittanut sitä kuin pari kertaa vaaleanpunaisella. Pitäis selvästikin muistaa antaa useammin lannotetta. Kiitos talvisäilytys vinkistä! Enpä tiennyt sitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kannattaa tosiaan lannoittaa niin kuin muitakin kukkivia kesäkukkia. Jonkun verran kasvuun vaikuttaa myös multa. Huonossa mullassa kasvu on aina heikompaa.
      Yllättävän moni kesäkukka on monivuotinen, ei kylläkään Suomessa ulkona, vaan kellarissa tai viileässä varastossa :)

      Poista
  3. Tämä postaus tulikin juuri tarpeeseen. Minulla oli tänä kesänä ensimmäistä kertaa suklaakosmos kasvamassa ja mietinkin, että milloin se pitäisi kaivaa maasta talvetukseen ja menikös se samassa paikassa daalioiden kanssa. Hyvä, että tuli varmistus asialle. Ensimmäinen pakkasyö ei osunut tarpeeksi napakasti suklaakosmoksen kohdalle, joten se jatkaa vielä iloisesti kukintaa. Sen verran hyvin on kesän aikana kasvanut ja kukkinut runsaasti, joten olettaisin juurakonkin olevan hyvän kokoinen. Kiva kokeilla saada siitäkin monivuotinen ilo puutarhaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sellainen tuntuma, että suklaakosmos ei ole niin hallanarka kuin daaliat. Se pysyy hyvänä aika pitkään syksyllä, ainakin meidän pihalla.
      Ilman muuta kannattaa kokeilla sen talvisäilytystä. Yleensä se on helppo ja talvehtii monta vuotta. Se voi myös kuolla talven aikana, etenkin jos talvella multa on liian märkää tai pakkanen tulee säilytystilaan tms.
      Pidetään peukkuja, että saat suklaakosmoksesi säilymään hyvin talven yli :)

      Poista