perjantai 23. syyskuuta 2022

Kuun mukaan kitkemistä ja pihakuulumisia

Kuun mukaan tänään ja viikonloppuna on hyvät Kitkemispäivät, joten tiedossa kitkemistä. Sopivasti nyt syyskuun parhaat kitkemispäivät osuvat viikonlopulle ja sääennustekin lupaa poutaa. Tänään ehdin jo hieman kitkeä ja rikkaruohot lähtivät hyvin. Samalla tuli ihasteltua syksyn kukkaloistoa. 

Kuvassa on se uusi daalia, josta aiemmin kirjoitin Pörriäiskasvi tähtidaalia `Honka Red`. Meidän pihalle ei ole pakkanen vielä käynyt kunnolla, joten tähtidaalia kukkii edelleen. Ja kimalaiset sekä muut pölyttäjät pörräävät sen kukissa.


Syksyllä kitkemistä kannattaa jatkaa...

Alla oleva kuva kertoo hyvin, miksi syksyllä kannattaa jatkaa kitkemistä. Kuvassa on heinän pitkä haaroittunut juuri, joka nousi mullasta kun kitkin. Siitä ei ollut yhtään vielä näkyvissä maan pinnalla eli niin salakavalasti rikkaruohot leviävät mullan sisällä piilossa. 
Näin kuun mukaan hyvinä Kitkemispäivinä rikkaruohot saa poistettua helpoiten ja tehokkaimmin, mistä olen kirjoitellut monesti. Siitä on myös yritykseni Puutarha Studion kurssi Tehokas kitkeminen kuun mukaan.

Paljon näkyi myös siemenistä kasvuun lähteneitä koivun ja pajun taimia. Onneksi ne oli nyt helppo nyppiä juurineen pois.

Siirtonurmikko kitketty kuun mukaan...

Koska kuun mukaan kitkeminen on tehokkainta ja rikkaruohot saa helpoimmalla hävitettyä, kitkin nyt myös pienen siirtonurmikkoni. Sinne välillä tulee siemenrikkaruohoja ja suikeroalpia.
Siirtonurmikko on upean tuuhea edelleenkin, monen kuivan kesän jäljiltä ja minimaalisella kastelulla. Sen mullassa onkin biohiiltä.


Syyshortensia jatkaa kukkimista...

Tämä nuorehko syyshortensia on niin herkullisen värinen vieläkin. Meidän piti siirtää se paremmalle paikalle, koska viime kesänä se kukki heikosti. Emme ehtineetkään kevätkiireissä siirtää sitä ja nyt se kukkii tosi komeasti. Saa siis jäädä paikalleen kasvamaan😊


Oravat varastoi isoja pähkinöitä...

Oravat ovat tähän aikaan todella kiireisiä. Ne pomppivat ja juoksevat puussa ja nurmikolla isoja pähkinöitä kuljettaen. Ensi kesänä kasvaa taas yllättävissä paikoissa puun taimia 😄


Magnoliassa nuput kanaverkon suojissa...

Magnoliassa, aivan kuten alppiruusuissakin, on jo nuput kehittyneet isoiksi. Tänä kesänä magnolia on kasvattanut pitkiä uusia versoja ja siemeniä näyttää tulevan vain muutamaan siementerttuun. Koska pihalla välillä kulkee peuroja ja kauriita, suojasimme jo tämän magnolian kanaverkolla, kuten Peuroja ja rusakoita - suojaa kasvit ajoissa -postauksessa.

Älä vielä istuta kukkasipuleita...

Ensi viikkoa odotan tosi malttamattomasti, koska maanantaina alkaa hyvä kukkasipuleiden istutusaika kuun mukaan. Sitä kestää parisen viikkoa.

Nyt parhaillaan on huono aika kukkasipulien istuttamiseen ja kaikenlaiseen muuhunkin istutuspuuhaan, kuun mukaan. Eli nyt vain kitketään ja nautitaan syksyisestä pihan kauneudesta😊


Puutarhaterveisin Sari


5 kommenttia:

  1. Voi miten hauska orava! Miten ihmeessä se saa kuljetettua kaksi isoa pähkinää samaa aikaa? Kiitos muistutuksesta! Lähdenkin tästä kitkemään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Nämä hyvät Kitkemispäivät kannattaa tosiaan hyödyntää nyt, niin ensi kesänä kitkemistä on paljon vähemmän.
      Jalopähkinän isot siemenet kasvaa tertuissa. Orava on napannut pienen tertun suuhunsa ja tertun pähkinät eivät vielä ole irronneet. Joskus orava kuljettaa isompaakin pähkinäterttua suussaan. Aika veijareita :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, taidan pukea puutarhavaatteet päälle jä mennä kitkemään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehdit hyvin :) Itse jo odotan seuraavaa kitkemisjaksoa ja hyviä Kitkemispäiviä, jolloin syksy on jo kunnolla saapunut ja perennoja pääsee leikkaamaan alas. Ja kitkemään :)

      Poista
  3. Onneksi tuli luettua tämä ennen kuin aion edes aloittaa siirtonurmen kitkemistä. Teimme sen asennustyöt viime kesänä, joten nyt on siis hyvä aika kitkeä. Meilläkin siirtonurmi on vieläkin kauniin tuuhea, vaikka Porissa jo on yöt kylmiä.
    https://www.satakunnanviherpalvelu.fi/palvelut

    VastaaPoista