sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Lokakuun istutusaika kuun mukaan

Kuun mukaan nyt parhaillaan on menossa hyvä istutusaika monivuotisille kasveille. Eli kuun mukaan oikeaan aikaan istuttaminen auttaa kasveja juurtumaan paremmin ja jatkossa kasvamaan sekä kukkimaan toivotulla tavalla. Siinä noudatetaan luonnon omaa rytmiä ja siksi se kuuluukin osana luonnonmukaista puutarhanhoitoa.

Monivuotisten kasvien istutusaika...

Syksy on hyvää aikaa istuttaa monivuotisia pihakasveja. Etenkin lehtipensaita voi istuttaa maahan niin kauan, kun maa on sula. Ja tietysti kuun mukaan. Taimia on hyvin saatavilla vielä näin lokakuussa, ainakin täällä etelässä. Meidän lähitaimitarha on avoinna ihan lokakuun loppuun asti.
Sen sijaan talvenarkoja kasveja ja osin perennojakaan ei enää tähän aikaan kannata istuttaa, jos haluaa pelata varman päälle. Siinä on tietyt riskit, että ne eivät talvehdi näin myöhään istutettaessa.

Sisäkukalle isompi ruukku...

Lokakuussa alkaa olla jo niin vähän valoa sisäkukille käytössä, että vain hätätapauksessa kannattaa vaihtaa kasville isompi ruukku. Silloinkin saa olla todella tarkkana kastelun kanssa, ettei kasvi kärsi liian märästä mullasta. Nimittäin mitä pimeämpää, sitä varovaisemmin kastellaan multaa.

Tälle pienelle perhosorkidealla vaihdoin kasvualustan jo syyskuun puolella. Se oli hätätapaus, sillä orkidean juuret eivät enää mahtuneet ruukkuun ja orkidea selvästi kärsi. Nyt se on jo paljon terhakkaamman oloinen.


Monivuotiset kukat ruukusta maahan...

Nyt tänä lokakuun istutusaikana taidan siirtää piharuukuista monivuotiset perennat maahan. Ne ehtii vielä juurtua ennen talven tuloa. Sillä jos tulee hankala talvi, ne eivät talvehdi näissä piharuukuissa. Ollaan nimittäin kokeiltu sitäkin. Tässä kuvassa tummalehtinen keijunkukka ja kirjavalehtinen apila talvehtivat parhaiten maahan istutettuna.

Sipulikukkien istutusaika kuun mukaan...

Kukkasipuleista osa, kuten lumikellot, istutetaan maahan heti, kun sipulit tulevat myyntiin. Esimerkiksi tulppaanit taasen istutetaan paljon myöhemmin, kun maa on jo viilentynyt. Ne voi myös istuttaa juuri ennen maan jäätymistä.  Joka tapauksessa kukkasipulit istutetaan kuun mukaan, samaan aikaan kuin muutkin monivuotiset pihakasvit. 
Lisää ohjeita löydät Sipulikukkien istutuaika kuun mukaan -postauksesta.

Siementen kylvöaika...

Meidän magnolia teki tänä vuonna siemeniä. Ne aion kylvää ensi viikolla, sillä magnolian siemen kuivuu herkästi, joten ne pitää saada nopeasti multaan. Otetiin nämä punaiset siemenet jo talteen, jotta linnut eivät vain ehdi syödä niitä. Nyt ne ovat odottamassa kylvöä viileässä kellarissa, jotta siemenet eivät kuivahda.
Parhaillaan on hyvä aika kylvää näitä tiettyjen monivuotisten kasvien siemeniä.


Lokakuun istutusaika kuun mukaan...

Monivuotisten pihakasvien, sisäkasvien ja sipulikukkien hyvä istutus- ja kylvöaika on 

7.-19.10.2021 ja marraskuussa 5.-18.11.2021


Talvivalkosipulin kynsien istutusaika kuun mukaan...

Talvivalkosipulit kannattaa myös istuttaa kuun mukaan, jotta itse valkosipuli kasvaa isoksi ja maukkaaksi sekä lehdistö pysyy maltillisen kokoisena. 

Talvivalkosipulin istutusaika eli talvivalkosipulin kynnet voi laittaa maahan 21.-27.10.2021. (tai marraskuussa 20.-29.11.2021 lämpimillä alueilla).


Tarkemmat ajat istutukseen ja siementen kylvöön...

Näitä hyviä ajankohtia voi katsoa vieläkin tarkemmin, ihan päivän tarkkuudella. Samalla huomioidaan aina kasvin vaatima istutusaika sekä sää. 

Lisätietoa löytyy mm. Yläkuu kustannuksen Wanhan ajan Kuukalenterista ja kirjoista sekä Puutarha Studion Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilta.


Hyviä syksyn istutussäitä!

Puutarhaterveisin Sari


 

4 kommenttia:

  1. Ai kun hyvä, menenkin pihalle jatkamaan istutteluja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipas sinulle sopivasti :) Nyt taitaa olla vielä hyvä sääkin istutuspuuhiin. Meille päin on ensi viikolle luvattu sateita, joten täytyykin suunnitella vähän tarkemmin istutuspäivä.

      Poista
  2. 😁 Istutin juuri kaksi kynäkatajaa ja olikin niiden suhteen hyvä fiilis. Sopiva kosteus ja rauha juurtua vaikka vasta keväällä jos huvittaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan kasveille maa jo kosteaa, kesän kuivuuden jälkeen. Syksyllä istutetut havut, etenkin aremmat, kannattaa suojata kevätauringolta. Nimittäin jos ne eivät ehdi juurtua ennen talven tuloa, niin ne helposti kuivuvat keväällä.

      Poista