perjantai 22. lokakuuta 2021

Myyrän syömille daalioille isot mukulat

Niille myyrän syömille daalioille kasvoi isot mukulat, jee! Aivan mahtavaa! Ihan jännitti lähteä kaivamaan niitä ylös maasta, sillä juurakot olivat keväällä niin surkean pienet ja myyrän syömät. Ja vielä lisänä sekin, että näitä ei kasteltu kertaakaan koko kesänä. Juurimukuloiden hyvä kasvu taas todisti biohiilen suuren avun daalioille.

Vanhat oranssit daaliat rivissä...

Oranssit daaliat kukkivat syyskuussa näin komeasti, sateitten saavuttua. Tämä jo osoitti, että juurien täytyy voida hyvin.

Tässä mukulat nostettuna maasta ylös. Daalioiden pakkasen mustuttamat varret oli ennen sitä jo leikattu lyhemmiksi. Osa juurakoista on kasvanut hyvän isoiksi ja osa on vielä keskikokoisia. 

Viime syksynä myyrä söi daalioiden mukulat...

Tältä viime syksynä myyrän syömät daalian mukulat näyttivät. Eli mukulat ovat kasvaneet todella hyvin kesän aikana. Lisää kuvia tuhosta Myyrä on syönyt daalian juurakot, järkkyä -postauksessa. Oranssit daaliat on yli 30 vuotta vanhoja ja ne ikään kuin kuuluu tärkeänä osana meidän pihaa. Siksi järkytys oli niin suuri viime syksynä.

Irralliset juurimukulapallerot lähtivät kasvuun...

Keväällä istutimme maahan kaikki myyrän syömät mukulat ja irrallisetkin juuripallukat. Kuvasta näkee hyvin miten irrallinen juuripallukka on lähtenyt kasvamaan ja tehnyt jopa yhden kukkavarren. Ensi kesänä se kukkii paljon runsaammin.

Tässä kuva isosta mukulasta, johon on siis kasvanut paljon muhkeita juuripallukoita.


Daalian mukulat kuivahtamassa sisällä...

Vietiin nämä mukulat viileään tilaan kuivahtamaan. Koska meidän kellaritila on aika kostea, niin juurien välistä on hyvä saada multa pois. Se kariseekin helposti, kun multa kuivahtaa. Maa näillä on siis  hiekkapitoista multaa.

Daaliat kellariin turpeen sekaan...

Kun juurakot ovat kuivahtaneet ja multa karistettu niistä, laitamme ne turpeen sekaan kellariin. Meillä on edelleen käytössä noin 3 vuotta vanha turve. Kalkitsemattoman ja lannoittamattoman turpeen etu on sen happamuus ja se, ettei siinä viihdy taudin aiheuttajat. Sen takia se on niin hyvää ja talvisäilytys onnistuu aina loistavasti.

Daalian talvisäilytystä olen testaillut niin kosteassa kellarissa kuin kuivassa kylmiötilassa. Siitä enemmän Daalian istutus ja talvisäilytys -postauksessa

Biohiili ja maan hyvä kasvukunto pelasti daaliat..

Miten daaliat pystyivat kasvattamaan isot mukulat ilman kastelua sateettomana kesänä, niin syynä on  biohiili ja maan hyvä kasvukunto. Daalioiden mullassa on biohiiltä, mikä varastoi sadevettä daalioiden käyttöön. Lisäksi maan mikrobitoiminta ja mykorritsat ovat erinomaisessa kunnossa ja siten ne auttavat daalian juuria saamaan vettä laajemmalta alueelta, ja kestämään stressiä. Biohiili myös tukee maan mikrobitoimintaa eli pitää maan hyvässä kasvukunnossa.
Olemme myös testanneet biohiiltä hiekkapitoisella kasvimaalla. Siitä lisää Kokemuksia biohiilestä kasvimaalla -postauksessa.


Mukavaa viikonloppua!

Puutarhaterveisin Sari




4 kommenttia:

  1. Upeat nuo teidän oranssit daaliat! Olen epäillyt, ettei niistä irrallisista puikuloista kasva mitään. Mutta tämä kirjoituksesi nyt rohkaisikin säästämään ne. Kiitos tiedosta ja hyvästä kuvasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ne ovat runsaskukkaisia ja reheviä. Onneksi myös helppohoitoisia :)
      Ilman muuta ne irronneet puikulat kannattaa säästää. Ainakin näillä vahvoilla daalioilla niistä kasvaa uusi juurakko.

      Poista
  2. Hei,nostin juuri ylös omat daaliani ja osa juurakoista oli hermeettisen kokoisia.Mitä mieltä olet, kannattaako niitä jakaa nyt vai vasta keväällä? Tämä oli minun toinen daaliakesä enkä ole aiemmin juurakoista jakanut. Ja se kauhistuttaa mua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse jakaisin vasta keväällä, sillä talven aikana voi tulla juurakoihin mätää yms. Meillä usein juurakoista lohkeaa osa irti, viimeistään silloin, kun niitä istutetaan keväällä maahan. Ja jos ne eivät itse pienene, niin niitä tosiaan voi jakaa keväällä puhtaalla terävällä veitsellä. Vaatii kyllä pientä rohkeaa otetta :)

      Poista