keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Kuupuutarhurin syyskuu

Kuupuutarhuri suunnittelee aina etukäteen puutarhatyöt, niin kaikki tulee tehtyä oikeaan aikaan. Silloin ei mikään jää viime tippaan tai unohdu kokonaan. Esimerkiksi tänään keskiviikkona ja huomenna on kastelupäivät, jolloin kastellaan sisäkukat ja tarvittaessa pihalla ja kasvihuoneessa. Myös kylvöille, taimien istuttamisille, perennojen jakamiselle, kasvien paikan vaihtamiselle, kompostin hoidolle jne. on omat hyvät ajankohdat.


Kesäkukkien hoito syyskuussa...

Kesäkukkia tietysti kastellaan ja lannoitetaan siihen asti, että kasvit menevät rumiksi kylmän ilman takia. Kannattaa kastella #kastelupäivinä, mitkä löytyvät blogin valikosta/ sivulta Kastelupäivät ja kuu. Pelargonien kukat eivät kestä sadetta, joten ne voi viedä katoksen alle suojaan, etenkin jos aikoo säilyttää pelargonit talven yli.


Huonoksi menneiden kesäkukkien tilalle voi ostaa syyskukkia. Pitkäikäiset syyskukat kannattaa istuttaa kuun mukaan eli kasvavalla kuulla.
Meillä ne mustat orvokit eivät enää olleet kauniita, joten niiden tilalle laitoin nämä kotimaiset ulkosyklaamit. Ne kestävät hyvin sadetta. Kuvat siitä mustasta orvokista ja ruukun muista kasveista Kesäkukat ja biohiili-sammalmulta -postauksessa.

Maanparannusta ja istutusalueiden valmistelua...

Nyt syyskuun alkupuolisko on erittäin hyvää aikaa maanparannukseen. Samoin uusien istutusalueiden mullan laittoon. Mutta varsinainen kasvien istutus ja kylvö on vasta syyskuun puolenvälin jälkeen eli 18.9.2020 alkaen. Tässä on siis pari viikkoa aikaa tehdä multahommia.
Viljelylaatikoiden ja kasvimaiden syystyöt ja maanparannus voi myös olla jo ajankohtaista. Riippuu tietysti, onko maa jo vapautunut kasveista.

Paras aika aloittaa pihan ja tulevan vuoden suunnittelu...

Syyskuu on paras aika suunnittelulle tai ainakin suunnittelun aloittamiseen. Nimittäin silloin piha on hyvässä muistissa kesältä. Lisäksi puissa ja pensaissa on lehdet, mikä myös helpottaa monella tavalla.
Ja nyt kun ei vielä voi istuttaa, niin aikaa on hyvin suunnitteluun. Kun suunnitelmat on valmiina, voi kasveja istuttaa nyt syksyllä ja osan vaikka ensi keväänä.
Jos haluaa itse suunnitella pihaa ja kaipaa siihen apua sekä tukea, pihasuunnittelun verkkokurssin voi aloittaa saman tien. Valitettavasti kaikki opistojen pihasuunnittelukurssit, joilla opetan, ovat jo täynnä tältä syksyltä. Lisätietoja verkkokurssista löytyy Sarin pihasuunnittelukurssi -sivulta.

Arkojen kasvien suojaamista...

Kylmän arat kasvit suojataan yön viileydeltä harsolla tai kasvit siirretään sisälle. Näitähän on chilit, tomaatit, viherkasvit jne. Meillä täällä Nurmijärvellä on yöt olleet vielä niin lämpimiä, ettei suojauksia ole tarvinnut laittaa tälle tomaatille. Eli sääennustetta kannattaa seurata 😊


Talvisäilytyksen suunnittelua...

Kesäkukkien talvisäilytys on myös hyvä suunnitella etukäteen. Eli mihin ne viedään ja milloin ne kannattaa sinne viedä. Ja joskus joutuu myös miettimään sitäkin, miten kasvit saadaan vietyä talvisäilytykseen.
Suurin osa kesäkukista ei kestä lainkaan pakkasta eli ne viedään talvisäilöön ajoissa.
  • Pelargoneilla on tärkeää se, ettei multa ole märkää, kun ne viedään viileään säilytystilaan. Ne voi säilyttää aurinkoisella asuinhuoneen ikkunallakin ekologisesti tai ne voi viedä viileään kellariin. Erikoiset pelargonit eivät aina talvehdi, etenkin jos multa on vähänkään liian kosteaa.
  • Syyssyrikkä kestää pienen pakkasen syksyllä loistavasti. Etelässä se saattaa jopa talvehtia maassa kasvaessaan. Varminta on säilytää syyssyrikät kellarissa.
  • Verenpisarat voi myös säilyttää talven yli. Ehkä paras paikka niille olisi viileä ja valoisa tila. Meillä verenpisarat talvehtivat hämärässä kellaritilassa, jossa lämpötila laskee lähelle nollaa pakkasjaksoina. Verenpisarat eivät kestä pakkasta, joten meillä on tilassa pieni patteri.
  • Daaliat ovat siitä poikkeuksellisia, että niiden varret saa pakkanen palelluttaa, ennen kuin ne viedään kellariin talvisäilöön. Olen testannut daalian talvisäilytystä Daalian istutus ja talvisäilytystesti.
  • Ruostekukat, onnenapilat, suklaakosmos, kriinumit yms talvehtivat hyvin ruukuissaan kellarissa, ainakin meillä.


Kitkemistä, kompostin hoitoa...

Nämä syyskuun pari ensimmäistä viikkoa on hyviä rikkaruohojen kitkemiseen ja kompostin hoitoon. Sen sijaan vesakon torjunta-aika meni jo. Seuraava onkin vasta ensi vuonna.

Vielä enemmän kylvöjen sekä muiden puutarhatöiden ajoittamisesta Kuun vaiheet puutarhanhoidossa -verkkokurssilla. 

Kaipaisitteko lisätietoa maanparantamisesta, helpolla tavalla?

Edit - Syksy paras aika parantaa maata postauksessa vinkkejä maanparannukseen 


Puutarhaterveisin Sari

14 kommenttia:

  1. Kyllä kaivataan maanparannusvinkkejä, kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, saisinko postauksen siitä jo lähiaikoina. Vähän riippuu aina siitä onko maa savinen vai hiekkainen, miten sitä kannattaa parantaa.

      Poista
  2. Maanparannus vinkit olisivat tarpeellisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koetan saada sen tehtyä lähipäivinä, sillä nyt on niin hyvä aika maanparannukselle.

      Poista
  3. Milloin kukkasipulit istutetaan? Laskevalla kuulla, koska kukkii vasta keväällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkasipulit istutetaan nousevalla eli kasvavalla kuulla. Lumikellot, talventähdet ja muutamat muut istutetaan heti kun voi. Tulppaanit, narsissit ja muut tavalliset vasta kun maa on hieman viilennyt, täällä etelässä lokakuussa.

      Poista
    2. Eli lokakuussa nousevalla kuulla, kiitos!

      Poista
  4. Minäkin haluan vinkkejä maanparannukseen,etenkin perennoille��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perennat onkin yksi ryhmä, joiden maata tulee välillä parannettua. Etenkin niiden perennojen, joita pitää jakaa. Juttua tulossa siis :)

      Poista
  5. Moi. En löytänyt netistä tietoa, milloin hyasinttien sipulit ja kannattaisi laittaa maahan. Lisäksi toivon sinulta vinkkejä kannan juurakon talvettamiseen, annetaanko sen saada ensin pakkasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkasipulit istutetaan maahan kun se on hieman viilentynyt. Ehkä lokakuussa, mutta ei siis vielä. Ohje sopii myös hyasinteille, sillä ainakin meidän pihalla se on toiminut hyvin.
      Voit antaa pakkasen palelluttaa kannan lehdet. Sen jälkeen kanna viedään viileään tilaan kuten kellariin tai vastaavaan, jossa perunat ja daaliat säilyisi. Multa ei saa olla liian märkää, jotta juuret ei mätäne. Talvella voi ehkä joutua kastelemaan pienellä vesitilkalla.

      Poista