perjantai 25. syyskuuta 2020

Kuivakukat ja fengshui

Kuivakukat usein tuomitaan fengshui-kirjoissa. Pitkästä aikaa itse ostin kuivakukkia tai oikeastaan ostin kukkakimput, joiden kukat kuivasin. Olen huomenna menossa opettamaan puutarhan fengshuita ja siitä tuli mieleeni kirjoittaa tänne blogiin kuivakukista ja fengshuista.


Värikkäät kuivakukat ja fengshui...

Kuivakukkia on näkynyt tänä vuonna paljon myynnissä ja jopa kukkakimpuissa tavallisten kukkien seassa. Jotta kuivakukat kuivuvat kauniisti ja pitävät hyvin värinsä, ne tulee kerätä kullekin kasvilajille sopivaan aikaan ja kuun mukaan. Tietysti ne tulee kuivata hyvin.

Nimittäin värikkäät ja pölyttömät kuivakukat ovat fengshuin mukaan ihan hyviä, etenkin täällä pohjoisessa. Meillähän ei pihalta löydy kukkia maljakkoon talvella, siksi kuivakukat on täällä ok. Kuivatut kukat muistuttavat kesästä ja ilahduttavat väreillä, kuten kukat aina. Etenkin jos on valinnut omia lempivärejään. 

Itse olen vasta kuivattanut nämä kukat ja lähiviikkoina aion tehdä näistä pari pientä kuivakukka-asetelmaa omaksi iloksi. Toiseen tulee ekan kuvan kukat ja toiseen tämä ihana sininen. Vahvan keltaiset ikiviuhkot sen sijaan on vielä mietinnässä, mitä niistä teen.



Ostamani kuivakukkakimput oli lähikukkia eli kasvatettu Nurmijärvellä Ruotin puutarhalla. Nämä oli siinäkin mielessä ihana ostos, sillä olen käynyt heidän puutarhalla ja silloin ihastelin heidän kukkapeltoaan. 

Ruskeat sekä vaaleat kuivakukat ja fengshui...

Sen sijaan pelkät vaaleat tai ruskeat kuivakukat ovat yleensä aina huonoa fengshuita. Ne näyttävät kuolleilta kasveilta eli niissä on huono symboliikka. Siksi niitä ei suosita fengshuissa lainkaan.

Jos nyt ihailee niitä ja ne saavat sydämen sykähtämään, niin silloin ne voivat olla itselle hyvää fengshuita, ainakin hetken ajan. Mutta ne eivät ehkä ole hyviä muille perheenjäsenille.


Toki elävät kukat ja kasvit ovat aina parhaimpia, kuten esim. tuoksuvat freesiat tai pitkään kukkivat inkaliljat. Kukkakimppuja voi myös tehdä fengshuin eli kiinalaisen astrologian mukaan kuten esim. kimppu vesi-jäniksen vuonna syntyneelle.


Ihanaa kesäistä viikonloppua!

Terveisin Sari

2 kommenttia:

  1. on ollut kuivakukka kimppuja nyt vain en tiijä mistä vois ostaa kun se suoramyynti lopetti josta aina ostin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivakukkakimppuja saattaa tulla myyntiin ihan marketeihin ja puutarhamyymälöihin. Etenkin nyt kun kuivakukat ovat niin suosittuja. Itse ostin nämä kuvissa näkyvät meidän torilta, kukkamyyjältä.
      Toivottavasti löydät mieluisia kuivakukkia!

      Poista