perjantai 4. lokakuuta 2019

Lokakuun pihatyöt kuun mukaan

Lokakuun pihatyöt voi ajoittaa kuun mukaan, sillä sehän kuuluu luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon. Ja tietysti pihatöiden lomassa kannattaa välillä pysähtyä ihastelemaan upeita syysvärityksiä. Täällä etelässä näyttää olevan harvinaisen värikäs ruska monella kasvilla. Kuvan kuunliljatkaan eivät ole olleet näin hienoja aiempina syksyinä.

Daaliat ja juurekset ylös maasta...

Meillä daalian juurakot ovat vielä maassa odottamassa kellariin nostoa. Niiden versot on jo leikattu poikki, kuten kuvasta näkyy. Samoin porkkanatkin ovat vielä nostamatta kasvimaalla. Sunnuntaina alkaa hyvä ajankohta nostaa juurakot maasta kellariin, niin ne säilyvät paremmin talven yli
Meillä kellari on hyvin kostea, joten taas laitamme juurakot perusturpeeseen eli mitä ei ole lannoitettu eikä kalkittu. Olen testailun tuloksena kokenut sen parhaimmaksi tavaksi, siitä enemmän Daalian istutus ja talvisäilytystesti -postauksessa.
Eli pelkkä hyvä ajankohta kuun mukaan ei riitä, vaan kasvien talvisäilytyksen olosuhteet pitää myös olla hyvät.
Hyvä juuresten nostoaika on 6.-9.10. ja 13.-19.10.2019 . 


Kukkasipulien istutus alkaa...

Maa alkaa jo täällä etelässäkin viiletä, joten samalla alkaa sipulikukkien istutusaika. Tänä vuonna emme istuta kovinkaan paljon uusia sipuleita. Piha kun on jo aika vanha, niin siellä on paljon sipulikukkia ennestään. Jotain uutta ja erikoista kokeilen, sekä varmoja tuttuja. Niistä lisää myöhemmin 😊
Kukkasipuleita voi istuttaa koko kasvavan kuun ajan eli  ensi viikon lauantaihin asti. Ja jos haluaa valita vielä tarkemmin, niin voi istuttaa sipulit kukkapäivinä ja aamupäivällä.
Kuvassa on kahta eri tulppaania. Pienemmät sipulit on kasvitieteellisiä ja isommat sipulit pidemmälle jalostettuja.

Muistutan tässä samalla pienestä ekoteosta eli pikkusipulikukkien istuttamisesta pölyttäjille. Siis niitäkin istutan taas lisää 😊
Sipulikukkia perhosilla ja pölyttäjille -postauksesta löytyy myös muita vinkkejä.

Haravointia ja kompostin kasaamista...

Meillä vanha metsälehmus pudottelee ensimmäisiä lehtiä jo elokuussa, vaikka puu näyttää vielä vihreältä. Se on jännä ilmiö, vaikka välillä vähän ärsyttää, kun kivipolkua saa jatkuvasti siivota. 
Puiden lehdet päätyvät meillä usein kompostiin ja kuten muukin puutarhajäte. Kompostin kasaamiseen ja hoitoon on omat hyvät ajankohdat kuun mukaan. 
Seuraavat hyvät päivät on 15.-17.10.2019.
Puutarhajätteen kompostoinnin ohjeet löytyvät Kompostin teko -postauksesta.

Perennojen varsien leikkaamista...

Koska meillä on espanjansiruetanoita, leikkaamme lakastuneet perennojen varret kompostiin. Niistä tuleekin hyvää multaa puiden lehtien kanssa.
Osa kasveista on alkanut kasvattaa uusia versoja ja kukkia näin syksyllä, kuten kuvan verikurjenpolvi. Niitä ei henno leikata, on ne jotenkin niin söpöjä. 

Vielä ei laiteta talvisuojauksia aroille kasveille täällä etelässä, mutta runkosuojat on jo syytä laittaa hedelmäpuille.

Kirpakkaa viikonloppua!

Terkuin Sari

Ps. Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssia voi hyvin opiskella talvella, niin heti kevätkylvöjen alkaessa, homma onkin jo hanskassa 😉

Puutarhanhoidon ajoittaminen kuun mukaan on iso juttu puutarhurille ja siksi olen tehnyt siitä ihan oman kurssin. Verkkokurssina se on kaikkien tavoitettavissa, jos vain on tietokone ja nettiyhteys käytössä.

8 kommenttia:

  1. Haravointi saa vielä odottaa, kun suurin osa lehdistä on edelleen puissa. Perennanvarsia alan leikkaamaan todennäköisesti ensi viikolla. Silppuan kaiken, mikä vain silppurista läpi menee hakettimella ja kippaan pensaiden ja puiden juurille. Osan myös takaisin kukkapenkkeihin. Keväällä sitten ripottelen kevyesti multaa ja sinne maatuvat.
    Muistin, että pörriäiset tykkäävät krookuksista. Niinpä istutin vielä pari pussillista krookuksia aurinkoiseen ja keväällä aikaisin paljastuvaan rinteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perennojen varsien silppuaminen mullan pinnalle on tosi hyvä maalle ja kasveille. Ja madot kiittää :)
      Harmittaa vähän, kun meidän pihalla sitä ei voi tehdä siruetanoiden takia. Tänään juuri putsasin iiristen ruskeita lehtiä pois, ja eikös sieltä maan pinnalta löytynyt etanoita. Toisesta kohtaa löytyi monta "hienoa" rypästä siruetanoiden munia. Ne tietysti heti otettiin hävitettäväksi.
      Pörriäiset ovat tosiaan mieltyneet krookuksiin. Samoin niissä näkee myös kevään ensimmäisiä päiväperhosia :)

      Poista
    2. Kotilotkin kiittävät muhevasta massasta istutusalueilla. Niitä löytyi joka paikasta jo ennen, kuin ryhdyin kippaamaan silputun materiaalin takaisin penkkeihin, joten en jaksa enää sitä murehtia. Kerään kotiloita ja käytän Ferramolia ahkerasti ja toivon siten saavuttavan edes tasapainon, jos voittoon en yltäisikään. Sydän syrjällään odotan, milloin siruetanat ilmestyvät meille. Kuulopuheiden mukaan niitä jo oman kunnan alueella olisi. Silloin täytyy muuttaa omia käytäntöjä.

      Poista
    3. Se on juuri noissa lehtokotiloissa ja siruetanoissa se, että pois niitä ei saa, jos ne on alueella. Meidän pihaa lähestyy kotilot uhkaavasti. Ovat jo parin sadan metrin päässä. Onneksi oli nyt kuiva kesä, niin se vähän hillitsi niiden levittäytymistä eteenpäin. Jotain hyvää siis kuivuudestakin :)
      Meillä myös on pakko käyttää Etanaraetta, mutta nyt huomattiin, että linnut syövät rakeet. Ihme juttu, mikä niissä rakeissa ja sen rautafosfaatissa oikein niin houkuttaa.

      Poista
  2. Täällä minäkin odottelen ensi viikkoa, niin saan joriinit kaivettua ylös maasta. Toivottavasti on aurinkoisia ja kuivia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaankin hyviä nostokelejä! Ei tarvitse sitten niin kuivatella litimärkiä juurakoita ;)
      Ja on se muutekin kivampi nostaa juurakoita poudalla kuin sadesäällä. Pidetään siis peukkuja sään suhteen!

      Poista
  3. Itse nyt vasta aloin ottamaan istutuksia talteen ensi kevättä varten. Oli maa sen verran jäässä jo, että oli haastavaa saada mukulat irti. Mutta hyvillä työhanskoilla ja lapiolla homma lopulta onnistui. https://www.jokasafe.fi/fi/tuotteet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmm... jos kasvien mukulat ovat jäätyneet kiinni maahan, niin voivat olla jo pilalla eli paleltuneet. Pidetään peukkuja, että ovat vielä "elossa".
      Ps. poistan blogista kommentit, jotka on suoranaista tuotteiden mainostamista. Tämän nyt jätän tällä kertaa, kun vaivauduit kirjoittamaan kunnon kommentin.

      Poista