keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Ujo syklaami syksyisellä parvekkeella

Blogiyhteistyö - Huiskula
Ihanasti tuoksuva syklaami on viime ajat ollut hyvin ujolla päällä. Sen kukat ovat jääneet lehtien alle ja sen on niin hellyttävän näköinen. Aivan super ihana syklaami. Ja parveke tuoksuu niin hurmaavan hyvälle, vaikka kukkia on noinkin vähän.

Syyskukat syksyisellä parvekkeella...

Tänään otin viimeisetkin pelargonit parvekkeelta sisälle ja sain parvekkeen laitettua syysasuun. Koska on vasta syyskuun loppu ja parveke lasitettu, niin en halua vielä talvisia kasveja. Täällä eteläisessä Suomessa syklaamit voivat pärjätä hyvinkin marraskuulle asti. Ja jos tulee yöpakkasia, laitan kasvien päälle vanupeitteen. Näin olen tehnyt aiempinakin syksyinä. 
Tämä ujo syklaami on kyllä sykähdyttävän ihana... ja niin herkän kaunis 😍

Lankaköynnös hyvä syysvihreä lasitetulla parvekkeella...

Lankaköynnös kestää viileää, joten se on hyvä pari syklaameille. Jätin kaikki kukat omiin ruukkuihinsa, jotta niitä on helppo siirrellä ja sommitella erilaisiin ryhmiin. Niitä ei edes tarvitse kastella usein, koska on niin viileää.

Isoja ja pieniä syklaameja...

Sain kaksi isompaa syklaamia ja nekin vein parvekkeen viileyteen. Siellä ne kukkivat todella pitkään aivan kuten minisyklaamit. Se tietysti täytyy muistaa, että yöpakkasten uhatessa, ne kannattaa suojata. Ja kastelu on hyvä tehdä lautasen kautta.
Tästä kuvasta huomasin, että harmaan lyhdyn sisällä on edelleenkin kaktus. On ollut niin kiireistä, että olen ihan unohtanut kastella sitä. Näyttää olevan vielä elossa ja vihreä, siis kaikki hyvin 😉

Se tuoksuva syklaami ja kuvan vasemman puoleinen minisyklaami eli ulkosyklaami on ollut parvekkeella jo kuukauden. Syklaamit ovatkin tosi kiitollisia syyskukkia, koska ne jaksavat tehdä koko ajan uusia nuppuja. Pitää vain varoa kastelemasta lehtien tyveä, siksi lautasen kautta kastelu on paras tapa.

Meillä on pihallakin minisyklaameja ison pensaan suojissa. Siitä kuvia Kesäkukkaruukun päivitys syyskuulle.

Jouluruusu syksyn ja joulun kukka...

Syklaamien ohella toinen suosikkini lasitetun parvekkeen syyskukkana on jouluruusut. Ne kestävät vielä paremmin kylmyyttä, jopa muutamia asteita pakkasta suojattuna. Toki ne kestävät enemmänkin, mutta kukat vioittuvat herkästi pakkasesta. Kohta muuten alkaakin jouluun valmistautuminen, jee!

Lopuksi kuva tästä partamehitähtiruukusta. Mehitähdet ovat edelleen elossa ja tänään juuri kastelin niitä. Voi olla, että osa roikkuvista ruusukkeista kuivuu talvella... tai sitten otan niitä jo nyt pois ja istutan pihalle. Tässä on vielä loppuviikko aikaa miettiä, ennen kuin alkaa istutusaika kuun mukaan.
Vanhempi juttu näistä partamehitähdistä Ruukku täynnä mehitähtiä.

Postauksen syklaamit ja lankaköynnökset ovat kotimaisia eli kasvatettu Turussa Huiskulan Puutarhalla.

Sain isokukalliset syklaamit ja lankaköynnökset Huiskulasta. Kiitos siitä heille!

Syysterkuin Sari

4 kommenttia:

  1. Todella kauniit syklaami ja jouluruusu.Itselläni petuniat,pelargoni,verbenat kukkivat vielä parvekkeella ,krassit vaihdoin samettiruusuihin ja tein syysistutuksen punertavista samettikukista,lankaköynnöksesta ja hopealangasta.Odotin että takapihalle loppukesästä istuttamani asterit olisivat kukkineet ,mutta taitavat aloittaa vasta ensisyksynä.Joka syksy on vaikea "päästää irti" kukkivista ulkokasveista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpas hyvin saanut säilymään petuniat ja verbenat. Minulla petuniaan tuli härmää ja vein sen pihalle omenapuun oksaan roikkumaan. Se on siis amppelipetunia ;)
      Hopealanka onkin kiva myös syyskasvina, se kun pysyy hyvännäköisenä pitkään. Sitä minulla ei olekaan ollut pitkään aikaan.
      Kesäkukista "irti päästämistä" auttaa yöpakkaset, tai härmä ;) Suht hyvännäköisiä ei kyllä raaski heittää kompostiin. Minulla on parvekkeella vielä iso kärsimyskukka ja mietin tässä yrittäisikö talvettaa sitä vai vienkö sen kompostiin. On tämä yhtä pähkäilyä näiden kukkien kanssa ;)

      Poista