sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Syyskuun pihatyöt ja säilöntä kuun mukaan, sekä arvonta


Kuun mukaan kun tekee pihatöitä, niin säästää aikaa ja pihahoito on selkeämpää. Tämän on monet jo todenneet ja aika samoilla sanoilla. Mitä sitten nyt kannattaa tehdä ja mitä ei? Listaan  tähän loppukuun tärkeimmät pihapuuhat. Nyt kannattaakin seurata säätä, siihen liittyen lopussa on kirja-arvonta.

Pelargonit talvisäilytykseen...

Pelargonit eivät kestä pakkasta, joten niin kauan niitä voi pitää ulkona kun lämpötila ei laske pakkaselle. Sen sijaan ne kannattaa ajoissa siirtää sateelta suojaan. Nimittäin jos multa on märkää, ne eivät säily hyvin talven yli. Meillä pelargonit siirretään vähitellen seinustalle ja sieltä sitten kellariin. Kuun mukaan vältetään vesipäivää, jos mahdollista.
Lisää talvisäilytyksestä Pelargonien talvisäilytys -postauksessa.
Verenpisaroiden talvisäilytyksestä Verenpisaroiden talvisäilytys -postauksessa 

Daaliat saavat vielä olla maassa...

Nämä vanhat daaliat saavat olla vielä maassa lokakuulle, riippuen vähän yöpakkasista. Yleensä olemme nostaneet ne maasta vasta, kun pakkanen on mustuttanut daalioiden varsia. Nostopäivä katsotaan sitten lähemmin, ja tietysti kuun mukaan. Aina ei nostolle osu suotuisinta päivää, mutta vältetään ainakin ne huonoimmat päivät.

Lisää daalioiden talvisäilytyksestä Daalian istutus ja talvisäilytystesti -postauksessa.
Samoin ruostekukat, syyssyrikät yms viedään kellariin kun yöpakkaset saapuvat.

Siementen kylvöt ja taimien istuttamiset odottavat...

Eilen oli täysikuu eli nyt ei istuteta taimia eikä kylvetä siemeniä. Taimet ja kukkasipulit kannattaa kyllä ostaa jo, jotta saa mitä haluaa. Ne istutetaan vasta syyskuun lopulla tai lokakuussa, kun kuu taas kääntyy kasvavaksi.

Rikkaruohojen kitkemisen aika alkoi...

Parin viikon ajan on loistavaa aikaa kitkemiseen. Toivottavasti sää suosisi sitä 😊. Meillä on nurmikolle ilmestynyt jättivoikukkia. Aika hauskoja isoine lehtineen.
Samoin nyt on erittäin hyvä ajankohta aloittaa kompostointi ja hoitaa komposteja.

Sadonkorjuu ja säilöntäaika...

Eilen ja toissapäivänä eli 13.-14.9.2019 oli huono aika säilöä. Joten jos silloin teit hilloja, mehuja tai muuta vastaa, niin seuraa purkkeja miten säilyvät. Voi olla, että niihin alkaa kasvaa hometta nopeastikin. Tai avattuna pilaantuvat heti. 
Sen sijaan nyt 15.-17.9.2019 on erityisen hyvä aika säilöntään.

Sään merkit ympäristössä - Anne Pöyhönen kirja-arvonta...

Wanhan ajan Kuukalenterin tekijältä eli Anne Pöyhöseltä on ilmestynyt uusi teos Sään merkit ympäristössä. Siinä on koottuna suomalaista kansanperinnettä sään ennustamisesta, vanhan kansan omin sanoin. Eli miten on kehon eri osien tuntemuksesta tiedetty sään muutokset, tai suolan avulla ennustettu sateen tuloa. Kirjan lopussa on myös teko-ohjeet säätikkulle, joka toimii ilmapuntarina. Siitä myös kuva kirjan kannessa.


Arvon Sään merkit ympäristössä -kirjan. Kirjan antoi arvontaan Yläkuu kustannus, jonka sivuilta voi myös ostaa kirjan.

Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen... 

Jos kommentoit anonyyminä, kirjoita myös erottuva nimimerkki.
Arvonta suoritetaan su 29.9.2019 klo 21.00.
Voittajan nimen laitan tähän postaukseen.
Arvonta suoritettu!
Voittaja on supiini
 - annathan postiosoitteesi, niin saan kirjan lähetettyä.
Onnea voittajalle!

Voittajalla on pari päivää aikaa ilmoittaa sähköpostiosoitteensa, sen jälkeen palkinto arvotaan uudelleen. Sivupalkista ja ylävalikosta löytyy sähköpostiosoitteeni.

Onnea arvontaan!

Terkuin Sari

63 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen oloinen kirja, toivottavasti onnetar suosii:)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista ��
    aila.viiki@gmail.com

    VastaaPoista
  3. ���� nim.SariM

    VastaaPoista
  4. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  5. Olen seurannut ohjeitasi puutarhaani hoidellessa. "Sään merkit" kuulostaa kiinnostavalta. Olen mukanana arvonnassa.

    VastaaPoista
  6. Paljon olen ohjeistasi oppinut. Kastelupäivät ja kitkemispäivät kuuluvat jo ohjelmaan"

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista ; olisips onnea arvonnassa

    VastaaPoista
  8. Yritän seurata näitä ohjeita parhaani mukaan, aina se ei kuitenkaan onnistu!Kirja olisi mahtava!

    VastaaPoista
  9. On ollut jännä huomata että sitä on vähän mennytkin jo aiemminkin mututuntumalla oikeaan aikaan puutarha, säilöntä yms töitten kanssa. Olispa onnea arvonnassakin terkuin Kirsikata

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoista! Olisipa arpaonnea. eva(a)iki.fi

    VastaaPoista
  11. Onpa mielenkiintoiselta vaikuttava kirja! Päivi E.

    VastaaPoista
  12. Näitä ohjeita kannattaa todellakin noudattaa

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoinen kirja syysiltoina lukea. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Just tänää kattoonki keittiön klasista hyvinvoivia voikukanlehtiä, että pitääs saara ne kitkettyä penkistä enne talavia.

    VastaaPoista
  15. Hyviä vinkkejä taas kerran täynnä oleva kirjoitus, kiitos niistä! Kirja olisi mukava yllätys. MiiaP

    VastaaPoista
  16. Oi, ihanaa! Tää kirja olisi niin hyvä luettava työvuorojen lepovuoroilla, sopis mun talonpoikaiskirjahyllyyn mainiosti! Oma säätikku täytyy ehdottomasti askarrella!

    VastaaPoista
  17. Hyvä ja miekenkiintoinen kirja jonka haluaisin. Mukaan siis arvontaan.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Mielenkiintoista! Olen mukana arvonnassa, kiitos!

    VastaaPoista
  19. Täytyykin sitten huomenna kerätä aroniaa. Kirja olisi isälleni juuri loistava joululahja.

    VastaaPoista
  20. Onpa mielenkiintoinen kirja. Mukana arvonnassa. -Ulpukka78

    VastaaPoista
  21. Ensimmäinen kerta kun yritän saada pelargonian pysymään hengissä talven yli.Mulla on niin hieno kaksivärinen pelakuu,että sitä katsois ens vuonnakin.Arvonnassa mukana tuovi@merilantila.fi

    VastaaPoista
  22. Oi, onpas mielenkiintoinen kirja! / Katariina P.

    VastaaPoista
  23. Olen jo vähän hurahtanut kuun vaikutuksiin, kirja kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
  24. Mielenkiintoinen kirja. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  25. Mielenkiintoista laajentaa tietämystä tuolle saralle enemmänkin!

    VastaaPoista
  26. Ei sitte laittanukkaa nimeä😋 Mielenkiintoista laajentaa tietämystä tuolle saralle enemmänkin! tarja@nokso.fi

    VastaaPoista
  27. Tämä uusi kirja kiinnostaa kovasti, arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Mukaan kivaan arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Hei,
    osallistun arvontaan!
    T.Aija S

    VastaaPoista
  30. Kiinnostava kirja.
    Osallistun innolla!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  31. Minulla onkin aiemmin ilmestynyt Kuun vaikutus kirja.
    Olisipa kiva omistaa uusi kirja ja opetella luonnosta
    uutta juttua.
    Viherpeukalo

    VastaaPoista
  32. Kiinnostaa kovasti, mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  33. Meillä on mökin terassilla varpuilmapuntari, hyvin toimii. Annnen kirjoitukset ovat mielenkiintoisia. Mukaan arvontaan.

    Maaretti, Napapiiri

    VastaaPoista
  34. Olisi kiva lukea kirja!

    VastaaPoista
  35. Olisi kiva lukea kirja! T. Niina T. N.

    VastaaPoista
  36. Erittäin kiinnostava aihe. Mukaan arvontaan. marja-riitta.makinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Mielenkiintoinen kirja, toivottavasti arpaonni suosii!
    tupunpostit(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kirja kuulostaa tosi mielenkiintoiselta :)
    jaana.huoso@phnet.fi

    VastaaPoista
  39. Tämä kirja toisi kuun mukaan elämisen paljon lähemmäksi omaa arkea! Mahtavaa, että nämä tuotu näkyväksi ja ymmärrettäväksi! - Sanna R

    VastaaPoista
  40. Mukaan arvontaan, tämän kirjan todella haluaisin ❤️
    Satu
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana arvonnassa. Anne oli tosi hyvä puhumaan aiheesta luennolla, kirja on varmasti yhtä mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  42. mukana arvonnassa, mielenkiintoinen kirja!
    terv ainopietikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Mielenkiintoista, tarpeellista tietoa!
    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  44. Tulis NIIN tarpeeseen tämä opus. Kun ei ulkoa muista mitään. Nimim. Erehdyksistä emme opikaan

    VastaaPoista
  45. Nämä pitää kyllä paikkansa! Mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
  46. Jospa saisin vinkeilläsi pelargoniat menemään yli talven. Aiemmin kukat ovat kestäneet maalis-huhtikuuhun, mutta kuolleet sitten keväämmällä.

    VastaaPoista
  47. Kiitos taas neuvoista! Yhä enemmän teen pihahommia kuun vaiheiden mukaan. Tuo kirja olisi mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
  48. Aina kiinnostaa. Nimimerkki Kuuhulluus

    VastaaPoista
  49. Tämä olisi mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  50. Kiinnostaa ja kiinnostavaa! Kuuhun hurahtanut Hannele, Hani Tee Facebookissa.

    VastaaPoista
  51. Mukana arvonnassa, kuulostaa kiinnostavalta ��

    VastaaPoista
  52. Pelargoneja olen talvettanut nyt useampana talvena, vaihtelevalla menestyksellä. Ainoa valoisa ja tarpeeksi viileä paikka on makkari.��

    VastaaPoista
  53. Kiinnostaa kovasti kuun vaikutus kasveihin ja ihmisiin. Kukkanimi Orvokki.

    VastaaPoista
  54. Hyvin jo mukana oppimassa luonnon viisauksia. Nimim. Hallapuro

    VastaaPoista
  55. Olen mukakana arvonnassa. Kitken, kylvään, istutan ja jaan jo taimet kuun vaiheiden mukaan kurssisi oppien mukaan. Nyt olisi hyvä aika syventää kuutietämystä.

    T. Eija L.

    VastaaPoista
  56. Mielenkiintoinen kirja, olen mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  57. Mukana arvonnassa. T: Hirelmeri

    VastaaPoista
  58. Mielenkiintoinen kirja tuntuu olevan. Mukana kisassa :)

    VastaaPoista