perjantai 6. syyskuuta 2019

Pihan hoito voi olla helppoa

Pihan hoito voi olla todella helppoa ja vähän aikaa vievää. Jopa ison pihan. Nyt kun puutarhakurssit ovat taas alkaneet, niin tämä aihe on ollut jälleen esillä moneen kertaan. Nimittäin suurin osa tuntuu kokevan pihahoidon työläänä ja vaikeanakin. Enkä oikeastaan yhtään ihmettele.
Tähän päätin nyt koota asioita, jotka vaikuttavat pihanhoitoon.

Kasvit kasvavat isoiksi...

Tämä on niitä pihasuunnittelun perusasioita! Koska kasvit kasvavat aina isoiksi, ja joskus yllättävän nopeasti, niin ei ole järkeä istuttaa isokokoisia kasveja ahtaaseen paikkaan. Paitsi jos rakastaa kasvien muotoon leikkaamista 😊
Ja jos leikkaa sen väärin tai väärään aikaan, pensas on pitkään ruman näköinen.

Helppohoitoisella pihalla ei tarvitse kasveja leikata kapeammiksi tai matalammiksi. Piha on helppo, koska kasvit on valittu tiedolla ja taidolla.
Kannattaa myös varoa leviäviä kasveja, sillä ennemmin tai myöhemmin ne tuottavat päänvaivaa. Siis jos haluaa helppohoitoisen pihan.

Nurmikon hoito voi olla helppoa...

Toki osa pitää nurmikon leikkaamisesta, jopa kaksi kertaa viikossa. Ja siinä kyllä näkee heti siistin työn jäljen. Toisille se olisi aivan liian usein, sillä aika ei siihen riitä.
Kuten muutkin kasvit, niin nurmikko kannattaa myös valita pihanhoitajalle sopivaksi. Meillä se tarkoittaa pölyttäjäystävällistä kukkanurmikkoa, jota leikataan kerran viikossa tai tänä kesänä paljon harvemmin. Ja muuta hoitoahan se ei tarvitsekaan. Lisää Ihana kukkanurmikko -postauksessa. Niin ja nurmikkoakin voi hoitaa kuun mukaan.

Kuvassa minisiirtonurmikkoni, josta pitäisi kitkeä nuo muutamat rikkaruohot pois. Tämä on niin hauska pihan koriste, että ilomielin kitken sen. Ja kerään nuo kävytkin samalla.

Suunnittelu auttaa myös rikkaruohojen kanssa...

Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Tässä en tarkoita pelkästään pihasuunnittelua vaan myös pihatöiden ennakointia ja suunnittelua.
Rikkaruohot on helppo kitkeä ja leviävistäkin kasveista pääsee hyvin eroon, kun ennakkoon suunnittelee kitkemisajat. Tässä kuun mukaan ajoittamisesta on uskomattoman suuri apu. Ne jotka ovat kokeilleet, niin tietävät. Lisää aiheesta Rikkaruohojen hävitys tehokkaasti ja luontoystävällisesti -postauksessa.

Syksyinen pihan siistiminen ja kompostin teko voivat myös olla helppoa...

Siinäkin ennakointi auttaa. Eli on jo etukäteen mietitty, mitä tehdään ja miten. Jo se auttaa, että on ajoissa eikä työt jää viime tippaan, jolloin siitä tulee vain stressiä. Nyt on ainakin täällä etelässä niin kesäistä, että syystöihin ei vielä pääse 😊

Kompostin kokoamisesta ja hoidosta olen myös kirjoitellut useaan otteeseen, koska kompostointi on niin helppoa. Siis kun tietää, mitä kannattaa tehdä. Tässä postaus, Kompostin teko - kompostisarjan 1. osa, jossa kerrotaan miten puutarhajätekomposti perustetaan. 


 Kesäkukkien talvisäilytys vai kompostiin vienti...

Jos kesäkukkien talvisäilytys tuntuu rankalta, niin kannattaa vähentää säilytettäviä. Valita niistä vain rakkaimmat, kauneimmat tai helpoimmat säilyttää.
Tärkeää on nyt seurata sääennustetta, sillä esimerkiksi pelargonit ja verenpisarat eivät kestä pakkasta. Lisäksi etenkin pelargonit kannattaa kohta siirtää sateelta suojaan, täällä etelässäkin.

Sen verran voi jo ennakoida, että ajoissa valmistelee talvisäilytyspaikkaa valmiiksi ja hankkii perusturvetta juurimukuloille. Ja merkitsee ajoissa itselle ylös ne parhaat juurimukuloiden maasta nosto -päivät, kuun mukaan.

Kesäkukkien talvisäilytysohjeita...


Olisikin kiva kuulla, mitkä pihatyöt tuntuvat työläiltä tai jopa aivan mahdottomilta tehdä? 

Hyvää viikonloppua!

Terkuin Sari
Ps. vielä ehtii osallistua Habitare messujen pääsylippuarvontaan Habitare messut lähestyy ja lippuarvonta -postauksessa.

6 kommenttia:

  1. Pihan hoito on huomattavasti selkeämpää ja helpompaa sen jälkeen, kun on alettu noudattaa sitä. Kiitos paljon vinkeistä ja kuukalenteristasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Todella moni on sanonut samaa. Tietynlainen stressi häviää kokonaan, kun pihan hoito rytmittyy. Silloin on helppo suunnitella omaa aikatauluakin, kun tietyille töille on vain tietyt ajankohdat.

      Poista
  2. Mä ajattelin puutarhaa suunnitellessa helppohoitoisuuden niin, että miten saisi hankalalta tuntuvat työt minimoitua, jolloin kaikki puutarha-aika olisi käytettävissä niihin kivoihin töihin. Ratkaisuja, joita keksin: Yksi selkeärajainen nurmialue; ei muita leikattavia nurmikaistaleita siellä täällä vaan muualle joku kateratkaisu. Nurmikon reunat rajattu reunakivillä mikä toivottavasti helpottaa reunojen siistimistä. Selkeät istutusaltaat. Maan pinnan kattaminen jotta rikkaruohot vähenisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä näkökulma, että tekee pihan sellaiseksi, jossa ei ole omasta mielestä hankalia pihatöitä. Sehän vaihtelee tietysti eri ihmisillä, mikä on mieluista ja mikä epämieluista.
      Aika tosiaan näyttää, kokeeko esim. reunusten siistimisen hankalana vai siedettävänä. Ainakin reunukset selkeyttävät pihaa. Samoin kuin katealueet. Vaikka katetta joutuukin lisäämään 2-4 vuoden välein, niin silti ne vähentävät huomattavasti uusia rikkaruohoja kasvialueilla. Ja kasvit voivat paremmin :)

      Poista
  3. Tää on itse asiassa tosi hyvä näkökulma, että rakentaa sen pihan helppohoitoiseksi. Tai ainakin niin, että niitä tylsiä hommia olisi vähemmän. Tätä olen vähän miettynyt, kun nyt raksan jäljiltä pitäisi alkaa laittaa pihaa kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta piha kannattaa tehdä helppohoitoiseksi, ja etenkin omasta mielestä helpoksi. Se on itse asiassa pihasuunnittelun yksi tärkeimmistä asioista nykyään, suunnitteli sitten pihan itse tai ammattilainen.
      Moni kyllä talon rakentamisesta väsyneenä ei enää jaksa miettiä pidemmälle, vaan laittaa nurmikon, rajakasvit, hedelmäpuut ja muutaman suosikkikasvin... ja jälkeenpäin sitten kasveja siirrellään paremmille paikoille tai pidetään leikkaamalla pienempinä ;)
      Eli kannattaa suunnitella etukäteen ja huolella pihan nurmikon muodot, rajakasvien lajit ja istutuskohdat sekä muukin kasvillisuus, niin piha pysyy helppohoitoisena ja kasveja ei tarvitse siirrellä koko ajan.
      Ja talvihan on erittäin hyvää suunnitteluaikaa, niin pääsee keväällä aikaisin pihan tekoon :)

      Poista