perjantai 19. lokakuuta 2018

Ne uskomattomat daaliat pääsi talvisäilytykseen

Blogiyhteistyö - Biolan 
Näitä muhkeita daalioiden juurakoita on kyllä ihmetelty. Niissä ei ole koskaan ollut näin paljon pullukoita juuria... ihan uskomatonta, koska niitä ei kasteltu kertaakaan viime kesänä. Postauksen lopulla kerron niiden kesästä enemmän. Nyt onkin jännä nähdä miten nämä selviävät talvisäilytyksessä. Todennäköisesti yhtä hyvin kuin ennenkin 😊

Daalian juurakoiden kuivattelua...

Koska meillä on talvisäilytyspaikkana vähän turhan kostea kellari, niin daalian juurakot kuivateltiin ensin autotallin lattialla.
Jos joku ekoihmisenä nyt ihmettelee noita muoveja, niin niillä on oma tärkeä merkityksensä. Ja muovit ovat monikäyttöisiä ja vanhoja. Eli aina kun tarvitaan suojamuovia otetaan nämä esille ja käytön jälkeen putsataan ne ja viedään varastoon odottamaan seuraavaa kertaa.

Isot juurakot ja irto mukulat turpeen suojaan...


Daalian juurakot olivat niin muhkeita, että laatikkoon mahtui vain kaksi isoa ja kulmiin pienet juurakot ja irtopalat. Tuli melkein vaikeus saada ne mahtumaan laatikoihin. Laatikon pohjalle laitettiin Biolanin Perusturvetta.

Lopuksi turpeella peitetään juurakot kokonaan. Tärkeää on, että turvetta menee myös juurien väleihin. Tupeeksi sopii ainoastaan kalkitsematon ja lannoittamaton, koska se on puhdasta, hapanta ja estää hometta ja juurien mätänemistä. Se samalla myös tasaa kosteutta.

Ongelmia talvisäilytyksessä?

Jos daalian juurakoiden talvisäilytyksen kanssa on ollut ongelmia, kannattaa lukea poistaus, jossa testaan Perusturvetta kosteassa ja kuivassa kellarissa. Siinä on hyvin havainnollisesti, mitä eroa on, jos talvettaa juurakot ilman turvetta tai turpeen kanssa.
Daalian istutus ja talvisäilytystesti

Sain Biolan Perusturpeen Biolanilta blogijutun tekoon. Kiitos heille taas avusta!

Daalian mukula vuoden kellarissa...

Sattui vähän hassusti, sillä yhteen laatikkoon oli keväällä jäänyt turvetta ja yksi daalian pallero mukula. Nyt se sitten löytyi 😉
Aika hienot juuret se oli tehnyt ja muutenkin hyvässä kunnossa. Joten pääsi takaisin, tällä kertaa isompien mukuloiden sekaan.

Kuva viime syksyltä...

Tässä kuva daalian juurakosta viime marraskuulta eli aika paljon pienempiä juurakot ovat olleet ennen tätä vuotta. Nämä daaliat ovat niitä matalia ja kukiltaan yksinkertaisia oransseja.

Mikä sai daaliat kasvamaan niin uskomattoman hyvin?

Vastaus on tietysti biohiili ja luonnonlannoitteet, sekä hoitotoimien ajoittaminen kuun mukaan.
Nämä oranssien daalioiden mukulat istutettiin lannoitettuun maahan jo huhtikuun lopulla ja vasta myöhemmin kaivettiin biohiili maahan mukuloiden väleihin. Silloin maa oli vielä kosteaa ja taisi tulla kunnon sadekuurojakin. Mutta sen jälkeen ei kasteltu. Heinäkuun alkupuolella annoin näille lisälannoituksena taas luomulannoitetta sekä elokuussa luomu syyslannoitetta.

Kaikki hoitotoimet kuten esim. keväiset maanparannukset, istuttaminen, lannoitus ja mukuloiden ylösnosto on tehty kuun vaiheiden mukaan. Sen täytyy osaltaan vaikuttaa tähän hyvään kasvuun, sillä uudet tutkimukset jo osoittavat, että kuu vaikuttaa kasvien rytmiin.

Daalioita ei kasteltu kertaakaan - biohiili toimii! postaus heinäkuulta.

Fasaanin tähyilypaikka...


Tämä oli niin hauska, että laitanpa kuvan tännekin. Fasaani-herran vakkari tähyilypaikka 😊
Siinä se oli hiljaa ja ihmetteli pihatouhuja.


Ihanaa viikonloppua!

Terkuin Sari

14 kommenttia:

  1. Valtava määrä daalioiden juuria. Mun Daaliat on vieläki kasvihuoneessa, jospa huomenna saisin laitettua omani talvehtimaan. Hyvää viikonloppua t. Inkeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oransseja daalioita on ehtinyt kasvaa, kun alkuperäiset on ostettu kolmekymmentä vuotta sitten. Alkavat olla jo aika vanhoja.
      Nyt onkin luvattu kylmenevää, joten kannattaa laittaa arat talvisäilöön. Kohtahan on jo marraskuu, joten luntakin saattaa jo tulla. Tosin viime vuonna, kaivettiin daaliat ylös lumen alta, marraskuussa ;)
      Kiitos samoin!

      Poista
  2. Minä nostin vanhakantaiset daaliani ylös penkistä jo heti ensimmäisen pakkasyön jälkeen. Minullakin juurakot kuivuvat ensin autotallin lattialla sanomalehtien päällä ja kuivuttuaan ne pääsevät turpeen sekaan laastipaljuihin jatkamaan talvehtimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä olit nopea :) Me yleensä annetaan juurakoiden olla maassa monta päivää tai jopa kauemminkin, siis sen jälkeen kun pakkanen on palelluttanut niiden varret. Ja tietysti katsotaan nostoon hyvä päivä kuun mukaan.
      Laastipaljut onkin käteviä! Ja riittävän korkeita isommillekin juurakoille.

      Poista
  3. Komeat mukulapallot on daalioissasi! Hauska fasaaniherra. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin aika pallukoita, siis iso ero aiempiin vuosiin. Saas nähdä, talvehtivatko yhtä hyvin kuin pitkulaisina.
      Pihan eläimet ovat välillä niin hauskoja seurattavia :)

      Poista
  4. Reilut parikymmentä daalian juurakkoa on kuivumassa. Miksiköhän minun daaliani kuivuivat kesällä heti, kun aukaisivat kukkansa, vasta elokuun puolenvälin jälkeen alkoivat kukkaset näyttää oikeilta daalioilta. Olisiko hellesäällä ollut osuutensa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että daalioiden kukinta heikkenee usein helteillä ja etenkin tosi kuumalla paikalla. Joskus seinustalla olleet daaliat jopa lakkasivat kukkimasta, ja vasta ilmojen viilettyä aloittivat normaalin runsaan kukinnan.
      Meidän yksinkertaisten oranssien daalioiden kukat olivat nyt kesällä hieman vaaleamman sävyisiä ja aavistuksen pienempikokoisia kuin yleensä. Ja tietysti kaikki kukat lakastuivat helteillä nopeammin. Eli syy on tosiaan voinut olla pitkä hellejakso :)

      Poista
  5. Komeat daalian juurakot! Minäkin sain muutama päivä sitten aikaiseksi nostaa daaliani ylös. Johan se pari viikkoa mustana retkottikin :D Juurakko mahtui mukavasti 10 litran ämpärin kokoiseen pahvilaatikkoon yhdessä tuoksumiekkaliljojen kanssa. Tosin eipä sillä ollut keväälläkään kokoa kuin puolikkaan kananmunan verran. Hauska fasaanikuva! Meidän naapuruston kukko rouvineen hävisi johonkin kesän aikana. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi daalian juurakot kestävät maassa hyvin näin syksyllä, niin ei ole mikään kiire nostaa niitä. Maa ei kuitenkaan jäädy vielä syvältä.
      Onpa daaliasi kasvanut hyvin. Ensi vuonna on varmasti paljon rehevämpi ja kukkiin enemmän.
      Oliskohan ne lähteneet pesimään jonnekin rauhallisempaan paikaan. Tuli vaan mieleen, kun eilen huomattiin pihalla kaksi fasaani pariskuntaa ihmeellisesti sovussa... mutta olivatkin pariskunta ja niiden poikaset ;)

      Poista
  6. Sinulla on hyvän näköisiä juurakoita, minäkin nostin viikko sitten juurakot maasta ja nyt kesäkodin kellarissa on kuusi juurakkoa ja kolme on ämpärissä siinä missä kesän kasvoivat. Kokeilen miten ne säilyvät kellarissa ämpäreissään, vain ovatko liian kosteassa mullassa.
    Minun daaliani eivät tänä kesänä olleet ollenkaan hyvässä kasvussa tai kukassa. Luulen niiden joutuneen liian laihaan multaan tai jotain kummallista niille tapahtui, taantumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä meidän daalioiden juurakot ovat ihan ennätyksellisen muhkeita. Eivät ole koskaan aiemmin olleet noin isoja.
      Daalian juurakot mätänevät tosi helposti talvella, jos on liian märkää. Eli ruukun multa on hyvä olla kuivaa.
      Tämä kesä ei ollut helppo daalioille. Toisaalta daaliat viihtyvät kun saavat tarvittaessa vettä ja lannoitetta. Voihan olla myös, että pitkälle jalostetut lajikkeet kaipaavat jakamista säännöllisesti pysyäkseen komeina.
      Oikeastaan vain kantapää kautta ja kokeilemalla oppii, miten omia daalioita kannattaa hoitaa. Ja tietysti muilta kannattaa ottaa vinkkejä ;)

      Poista
  7. Hei kiitos taas vinkeistäsi! Omat juurakot ovat nyt kellarissa turpeessa talvehtimassa 👍 Mulla irtosi useampi mukula juurakoista ja siitä olisinkin kysynyt. Säästin ne turpeen joukkoon vaikkei ollut varma kannattaako se. Mutta ne siis kasvavat ihan kasveiksi asti yksinään? Tämä varmaan kuitenkin kestää jonkun aikaa? Voitko kertoa tästä enemmän? 😊 Mun juurakot olivat kasvattaneet paljon uusia mukuloita, vaaleita ja pulleita. Kastelin kyllä daalioita kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Ilman muuta ne yksittäiset pallukkajuuret kannattaa säilyttää. Meidän daalian pallukkajuuri ekana vuotena kasvaa pieneksi juurakoksi ja jo toisena jaksaa kukkia. Voi olla, että korkeat ja kerrottukukkaiset daaliat eivät jaksa kukkia vielä toisena vuotena... siihen vaikuttaa myös se kastelua ja lannoittaminen :)
      Daaliat on siitä ihanan helppoja, että juurakko kasvaa koko ajan isommaksi hyvässä hoidossa :)

      Poista