keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Perennojen siemenet kerätään talteen

On monta perennaa, joista kerätään siemenet talteen, siis omalta pihaltamme. Etenkin niistä kasveista, joita on helppo kylvää kotioloissa.  Osa näistä kasveista on ns. lyhytikäisiä, kuten kuvan valkokukkainen kasvi. Tietääkö kukaan sen nimeä? Meilläpäin sitä sanotaan nappikukaksi. Se lähtee kasvuun hyvin siemenistä kylvämällä.

Lisäksi muutamaa perennaa espanjansiruetanat ovat vioittaneet niin paljon, että niitä pitää kylvää nyt lisää. Onneksi muutama taimi kukki, niin saatiin kerättyä siemeniä.

Kukkineet varret paperikassiin sisälle...

Harmaamalvikki on helppo perinnekasvi, jota nyt haluan enemmän pihalle. Joten leikkasin kaikki sen kukkavarret, kun kukinta oli ohi. Siis vain varsien yläosan. Sitten laitoin ne ylösalaisin paperikassiin varastohuoneeseen sisälle.
Vähän kun kassia heilauttaa, ropisee siemeniä kassin pohjalle.

Tältä harmaamalvikin siemenkodat näyttävät, ja pienet mustat ovat siemeniä.
Kuva kukkivasta kasvista löytyy Myskimalva, harmaamalvikki vai ruusumalva

Punalatvan siemenet talteen...

Pikkulinnut syövät innolla punalatvan siemeniä, joten ne pitää kerätä ajoissa talteen. Tällä kertaa otettiin vain yhden kukkavarren latvasta koko lakastunut kukinto.  Nopeasti huoneenlämmössä niistä irtoaa yksittäisen siemenhaituvat.

Ne ystävän unikot...

Joka vuosi keräämme myös vanhojen yksivuotisten unikoiden siemenkodat. Niillä on tunnearvoa, sillä siemenet on alun perin saatu ystävän pihalta.
Näiden unikoiden siementen keruu kuuluu kesäperinteisiin, aivan kuten kevätperinteeseen kuuluu niiden kylvö tiettyyn kohtaan pihaa 😊

Tämä kuva niistä ystävän unikoista on elokuulta. Nyt kaikki lehdet ja varret ovat jo kellastuneet. Ja siemenet tallessa keittiön kaapissa, pienessä kannettomassa rasiassa. Paperipussikin olisi hyvä, mutta en viitsi niitä erikseen ostaa, joten käytän noita vanhoja rasioita, joita löytyy keittiön kaapista.
Tietysti jokaisessa rasiassa on pieni paperinpala, jossa on kasvin nimi.

Olisi kiva kuulla, minkä kasvien siemeniä te keräätte talteen?
Yksivuotisten vai perennojen vai kenties puiden siemeniä?

Mukavaa viikon jatkoa!

Terkuin Sari

Ps. ne punaiset pelargonit  ovat tehneet tänä kesänä tosi paljon siemenpiikkejä. Niitäkin voisi muutaman kerätä talteen ja kylvää helmikuussa sisälle.

8 kommenttia:

  1. Hyvä muistutus siementen keruusta nyt. Tuommoisia paperikasseja on kertynyt nurkkiin, hyvä idea nyt voisi hyödyntää niitä. Ja siementen varistuksellahan ei ole kiire, jos kuivuvat hyvin. Irrottamsen ja lajittelun voisi tehdä sitten talvella kun ei ole muuta. Itse kerään kesäkukkasten siemeniä, joitakin esim. harjaneilikkaa ja malvoja tulee kerättyä, yleensä lisään niitä joita voi jakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperikassit on hyviä juuri sen ajansäästön kannalta. Siemeniä kun tulee kerättyä silloin kun pihalla on paljon muutakin puuhaa :)
      Harjaneilikka on muuten myös ns. lyhytikäinen perenna eli sitä saa sen takia kylvää aina välillä lisää. Onneksi siemenet lähtevät niin helposti kasvuun. Jotkut tekee sen kanssa niin, että antavat siementen kypsyä kasvissa ja tippua maahan.

      Poista
  2. Tulin visiitille. Itse en yleensä kerää siemeniä mutta nyt tänä vuonna kun olen ottanut osaa kevään ja nyt syksyn siemenkirjeeseen. Olen kerännyt todella paljon perennojen siemeniä. Tein siitä postauksen jossa osallistujat näkee mitä saavat . Unohdin laittaa valkoisen kylmänkukan kuvan vaikka siemeniä onkin kerätty. Käy kurkkaamassa jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa visiitille :) Siemenkirje on hauska idea, siinä saa uusia kasveja ja samalla uusia blogituttuja. Siementen mukana ei myöskään espanjansiruetanat tai lehtokotilot leviä uusille alueille, miten voi käydä taimien vaihdossa.
      Valkoinen kylmäkukka onkin kaunis kevätkukka. Täytyypäs käväistä blogissasi, kun tässä ehdin.

      Poista
  3. Sain sormustinkukan siemeniä lahjaksi tänään. Mielenkiintoista nähdä minkä värisiä niistä tulee, koska kukat olivat vaaleanpunaisen eri sävyjä ja valkoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana lahja! Niistä voi tosiaan tulla vaikka mitä punertavan ja valkean väliltä. Sormustinkukka kuluu myös näihin kasveihin, joista voi kerätä siemeniä ja täsmäkylvää oikealle paikalle. Tai voihan itsekylväytyneet taimet siirtää sitten myöhemmin huonoilta paikoilta paremmille ;)

      Poista
  4. Hei kysyit kukan nimeä jutun alussa. Näyttää reunuspäivänkakkaralta (reunuspietaryrtti),löytyy pihaltani useasta paikasta, viehättävä kukka! Minäkin vannon kuukalenterin nimeen! Kastelupäivät ihan must, ja niinpä mm. orkideat taas kukkia täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. #kastelupäivät on toinen, niiden #kitkemispäivien ohella niitä, joita monet käyttävät. Kasvit selvästi voivat paremmin, eli kukkivat hyvin ja ötököitä vähemmän :)
      Kiitos tuosta nimestä. Nyt oikein katsoin virallisen nimen kukalle ja se on reunuspietaryrtti. Vanha nimi oli reunuspäivänkakkara... ei siis ihme, että nimi oli minulla vähän hukassa. Ja kuvan lajike voi olla `Butterball`.

      Poista