Rikkaruohojen valtaaman alueen muutokset...
Pahasti rikkaruohojen valtaama kasviryhmä on todella työläs saada kitkemällä rikkaruohottomaksi. Sen takia se kannattaa kunnostaa. Siinä samalla voi vaihtaa siihen sellaiset kasvit, joita rikkaruohot eivät heti valtaa. Toki kohta kannattaa suunnitella huolella, jotta rikkaruohot eivät pääse valtaamaan sitä uudelleen eli kasvivalinta on tosi tärkeä tehdä huolellisesti.
Vuosia hoitamaton piha kaipaa kunnostusta...
Syystä tai toisesta piha on voinut jäädä hoitamatta vuosien ajan. Silloin osa istutetuista kasveista on hävinnyt muiden kasvien vallatessa niiden kohdan tai ne kituvat pieninä versoina. Siellä on siis jäljellä paljon vahojen kasvien alkuja, joita voi käyttää taimien tapaan.
Tällaisen pihan kunnostus onnistuu parhaiten, kun tarkistaa ja suunnittelee pihaa toiminnoista alkaen, eikä mieti pelkästään kasveja.
Tämä on niin laaja aihe, että tästä voisi tehdä ihan oman postauksen, jos teitä kiinnostaa?
Syysleimujen härmä ongelmana joka kesä...
Hellekesänä ja kuivana kesänä ennen niin upeat syysleimut voivat olla täysin vaalean härmän peittämiä. Tämä ilmiö on ollut monella pihalla riesana viime vuodet. Se kertoo siitä, että syysleimut eivät viihdy paikassaan sellaisena kesänä.
Mikä sitten avuksi? Syysleimut kannattaa siirtää toiseen paikkaan, jossa ne eivät kärsi helteestä. Niiden vanhaan paikkaan valitaan ihan toinen kasvi, joka viihtyy sen kasvupaikan olosuhteissa. Tämäkin on yhdenlaista pihasuunnittelua.
Talon vieressä tai muuallakin pihalla hyvin aurinkoisella paikalla, voi nurmikko kellastua täysin hellekesänä. Jos se toistuu joka kesä, kohdasta kannattaa poistaa nurmikko kokonaan. Sen tilalle voi suunnitella kuivalla ja paahteisella paikalla viihtyvän kasviryhmän tai paahteen kukkakedon. Näin pihasta tulee taas upea hellekesänäkin ja helppohoitoinen.
Pensas keskellä nurmikkoa - vaikeahoitoinen piha...
Ruohonleikkaaja voi manata tällaisia keskelle nurmikkoa istutettuja yksittäisiä kasveja. Ne vaikeuttaa nurmikon leikkaamista yllättävän paljon. Usein yksittäinen taimi myös kärsii keskellä nurmikkoa. Tällä tyylillä luodaan siis vaikeahoitoinen piha!
Tällainen piha kaipaa muutoksia jo ensi keväänä. Tavoitteena voi olla helppohoitoinen piha, joka on myös kaunis. Kuvan kasvin ympärille voisi suunnitella kasviryhmän, joka kukkii aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Samalla pihasta tulisi paljon helppohoitoisempi, siis jos siihen valitaan helppohoitoiset kasvit!
Vähän perhosille ja pörriäisille kasveja...
Joillakin piha kaipaa muutoksia siksi, että sieltä puuttuu lähes kokonaan perhosille ja pörriäisille mieluisat kukat. Siinäkin tapauksessa kannattaa suunnitella pihaa tai kukkapenkkejä huolella, jotta huomaa valita niitä kasveja, jotka viihtyvät ja talvehtivat hyvin pihalla.
Etenkin jos haluaa helppohoitoisen pihan, se kannattaa aina suunnitella etukäteen, ennen kuin tekee muutoksia tai ostaa taimia!
Samalla säästyy rahaa, kun ei tule tehtyä virheostoksia eikä kasveja tarvitse jatkossa siirrellä paikasta toiseen. Siten myös omaa aikaa säästyy ja ennen kaikkea saa hyvän lopputuloksen heti yhdellä kerralla.
Monella piha kaipaa muutoksia...
Miksi tästä nyt kirjoittelin, niin olen opettanut puutarhaharrastajille pihasuunnittelua, pihanhoitoa ja pihan rakentamista vuosia. Niiden aikana huomaan jatkuvasti tiettyjä toistuvia tilanteita, jolloin piha kaipaa muutoksia.
Eli jos jokin edellisistä tuntuu olevan haasteena omalla pihallasi, niin aloita suunnittelu nyt syksyllä ennen lumen tuloa. Kun piha kaipaa muutoksia, onnistuneimmat muutokset suunnitellaan aina etukäteen huolellisesti. Ilman kiirettä ja kevään viime tipan stressiä.
Puutarhaterveisin Sari





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti