perjantai 8. helmikuuta 2019

Puutarhafengshui luo ympäristöön hyvää oloa

 Oletko huomannut, että fengshui ja etenkin puutarhafengshui luo hyvää oloa ympäristöönsä? Näin nimittäin on. Se on vähän sama, kuin jonkun hyvää ilmapiiriä luovan ihmisen kohtaaminen. Siinä tapahtuu jotain parantavaa ja ilo sekä innostus nousevat pintaan.
Sanotaankin, että ulkoympäristöllä on meihin suurempi vaikutus, mitä kodin tai työpaikan sisätilalla sekä sisustuksella.

Puutarhafengshuissa huomioidaan kaikki aistit...

Siksi fengshuipuutarhoja on vaikea valokuvata. Kuviin kun ei oikein saa tuoksuja, eikä ääniä, eikä liikettä... ellei sitten ole taitava kuvaaja 😀
Eli puutarhafengshui on paljon enemmän, mitä pihoista ja puutarhoista yleisisti ajatellaan. Se on paljon enemmän kuin erilaiset puutarhaterapiat.

Yleispäteviä sääntöjä ja henkilökohtaisia vivahteita...

Fengshuissa on tiettyjä yleispäteviä sääntöjä, mitkä koskevat kaikkia pihoja ja ulkoympäristöjä. Niissä on pieniä koulukuntaeroja, ja kulttuurierot värittävät myös ydintietoa. Eli on osattava suodattaa, jotta asian ydin tulee huomioitua.
Sen lisäksi otetaan huomioon asukkaat ja heidän henkilökohtaiset tarpeensa fengshuin näkökulmasta. Esimerkiksi jollekin kasvien viljely on äärimmäisen terapeuttista ja rentouttavaa. Sitä kannattaakin sillon tehdä, niin palautuu nopeammin arjen kiireestä. Toiselle taas kasvien viljely ei tuo lainkaan samaa vaikutusta. Se näkyy siis ihan fengshui tiedoillakin, mikä ällistyttää aina niin konsulttia kuin asiakasta.

Vältettäviä asioita löytyy myös...

Puutarhafengshuissa joitakin materiaaleja, muotoja ja värejä kannattaa välttää tietyillä pihan alueilla. Ne ovat yleensä joka pihalla hyvin yksilöllisiä kohtia. Herkkävaistoiset ihmiset saattavat huomatakin ne ja vaistomaisesti sijoittavat suihkulähteet, lasten keinut, trampoliinin ja vastaavat muualle kuin näille huonoille kohdille. Niin varmasti ovat tehneet myös esi-isämme, silloin kun ajan kanssa ovat miettineet hyviä talon paikkoja tai paikkaa saunalle.

Hyvin vanhaa ja luonnonläheistä tietoa...

Koska fengshuin ydinajatus on luoda ihmisille hyvää ja elämää tukevaa ympäristöä, se ottaa tietysti huomioon luonnon hyvinvoinnin. Sillä ilman elävää ja tervettä luontoa, ei meillä ihmisillä ole tulevaisuutta.
Siksi fengshuissa ekologisuus ja kuun mukaan töiden ajoittaminen on itsestäänselvyys. Fengshuista alun perin itsekin innostuin hoitamaan pihaa kuun vaiheitten mukaan. Ja nyt teen lähes kaiken kuun mukaan ajoittaen. Siitä on Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssi, jota muuten päivitän taas ensi viikolla.

Lisää puutarhafengshuista...

Suomalaiseen puutarhafengshuihin kuuluu myös se, että piha on toimiva ja helppohoitoinen. Joten  tarjolla on oma verkkokurssi niille, joilla on into suunnitella itse omaa pihaa eli Sarin pihasuunnittelukurssi. Siinä ei ole varsinaista fengshuita.
Tietysti teen myös Puutarhafengshui suunnittelua ja konsultointia yritykseni Puutarha Studion kautta.

Ja jos olet tänä viikonloppuna tulossa Minä Olen messuille Helsinkiin, niin olen siellä tavattavissa Fengshui Sampo ry:n osastolla 😊

Jatkossa kirjoittelen enemmänkin fengshuista ulkoympäristöön ja sisäkasveihin liittyen. Jos sinulla on toiveita aiheista, niin kerro ihmeessä.

Hyvää viikonloppua!

Terkuin Sari

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Biokompostorin Tehokuivike sisältää biohiiltä

Blogiyhteistyö - Biolan
Olemme nyt testanneet uutta Biolan Tehokuiviketta parin viikon ajan vanhassa lämpökompostorissa. Itse asiassa meidän piti tyhjentää kompostoria viime viikolla, mutta nyt on ollut niin vauhdikasta elämää, että keittiöstä ei ole tullut biojätettä kuin ihan vähän. Kompostori ei ole siis täyttynyt normaaliin tahtiin, joten tyhjennystä siirrettiin parin viikon päähän. Ja yllättävää tässä on se, että kompostori ei ole lähelläkään jäätymistä. Eli Tehokuivike taitaa olla tehokkaampi kuin Biolanin Talvikuivike, jota olemme aiemmin käyttäneet

Kompostori ei jäädy...

Kompostori pysyy lämpimänä, kun sinne vie säännöllisesti keittiöjätettä ja lisää sekaan sopivasti kuiviketta. Eli jos jäte on kosteaa, laitetaan kuiviketta enemmän ja jos jäte on kuivaa, niin kuiviketta laitetaan vähemmän. Ja joka tapauksessa keittiöjäte peitetään aina kuivikkeella.
Lisäksi tärkeää on tyhjentää hieman kompostoria myös talvella. Me laitamme kompostorista otetun massan saaviin odottamaan kevättä... homma on siis edessä parin viikon päästä, vähenevällä kuulla.

Tehokuivikkeen rypsirouhe ja biohiili apuna...

Meillä siis joulun jälkeen jätettä on tullut poikkeuksellisen vähän. Yleensähän kompostori olisi helposti jo lähes jäätynyt, mutta nyt se on edelleen reilusti plussan puolella.  Se on saanut Tehokuivikkeessa olevasta rypsirouheesta lisäpuhtia ja todennäköisesti myös biohiili on aktivoinut massan mikrobitoimintaa. 

Ollaan vähän kasattu lunta kompostorin ympärille, lämpöeristeeksi.

Biohiili estää myös kompostorin hajuhaittoja...

Tänään kun kurkkasin kompostoriin, niin huomasin heti, että se ei haissut yhtään. Yleensähän siitä tulee nenään tietty haju, ei mitenkään paha mutta kompostorille ominainen. Nyt sitä en huomannut lainkaan!

Tältä Biolan Tehokuivike näyttää läheltä. Eli siinä on kuituhamppua, männynkuorta, turvetta, biohiiltä ja rypsirouhetta. Kuituhamppu, biohiili ja turve imevät kosteutta ja rypsirouhe tuo massaan puhtia eli mm. typpeä. Männynkuoren tehtävänä on pitää massa ilmavana, jotta kompostoituminen onnistuu.
Kylmään aikaa kuivike kannattaa säilyttää lämpimässä, sillä kylmä kuivike viilentää kompostoria. Meillä kuiviketta pidetään sisällä komerossa ihan kannellisessa ämpärissä.

Sain Biolan Tehokuivikkeen testaukseen Biolanilta. Kiitos heille!
Kerron sitten viimeistään keväällä lisää kokemuksia siitä. Vaikuttaa kyllä tosi hyvältä, kun vie hajuhaittoja ja pitää kompostimassan käynnissä.

Vanhempi postaus Biokompostorin syksyinen tyhjennys

Tarkista talvisuojaukset...

Nyt lunta on niin paljon, että on syytä tarkistaa hedelmäpuiden talvisuojaukset. Jos verkot ovat matalia, niin rusakot syövät jo puiden alaoksia. Eli silloin kannattaa käydä tallomassa lunta alemmas verkon ulkopuolelta.

Meillä onneksi on vanhat verkot korkeita, mutta muutamaa pensasta näyttää rusakot käyneet tutkimassa. Yksi niistä on atsalea ja sille pitääkin heti laittaa jotain rusakkokarkotetta 😊


Talviterkuin Sari

maanantai 4. helmikuuta 2019

Suunnittelua - omavaraisuus kotipihalla

Innostuin tästä omavaraisuudesta ihan täysin, vaikka yleensä kukat ja kauneus menee minulla ykköseksi. Enpä olisi uskonut vielä viime kesänä, etä näin käy. Eli osallistun vapaamuotoiseen Omavaraisuus blogeissa -yhteiskirjoituksiin. Ensimmäiseksi se avasi silmäni näkemään, miten paljon meillä on jo monivuotisia hyötykasveja. Osaa ei edes käytetä ruuanlaitossa, ainakaan vielä. Tästä onkin tulossa jännä vuosi!

Omavaraisuus meidän pihalla...

Vahapapujen, perunoiden ja vadelmien suhteen olemme täysin omavaraisia, etenkin kun perunoita ei syödä kovin usein. Samoin herukoita riittää hyvin omiksi tarpeiksi.
Sen sijaan päärynä, luumu ja omenapuu ovat vielä niin nuoria, että niistä tulee pieni sato. Vanhojen puiden omenat käyvät piirakkaomenaksi. Ja maa-artisokkaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta käytämme sitä vain vähän ja kesällä. Täytyykin etsiä siitä hyviä reseptejä.
Sitten meillä on nuoretkot viiniköynnös, pensasmustikat ja marja-aroniat, mitkä tekevät pienen sadon.
Ja toivottavasti ne elokuussa istutetut mansikan taimet talvehtivat hyvin ja tuottavat jo kesällä satoa.

Nämä puutarhavadelmat ovat ehkä 30 vuotta vanhoja ja jostain kohtaa kasvu on heikkoa. Niille pitäisi nyt keksiä jotain piristystä.

Olisi kiva saada yksi syysomenapuu ja muutama uusi marjapensaslajike. Tosin näille pitää ensin suunnitella hyvä paikka, jotta kasvavat hyvin eivätkä tule haittaamaan muita kasveja tulevina vuosikymmeninä. Eli etukäteen suunnittelu kannattaa aina!

Kasvimaan suunnittelua...

Kasvimaalle tein jo karkean kylvösuunnitelman, minkä tarkennan heti, kun lumet sulavat. Nimittäin kasvimaan tarkat mittatiedot puuttuvat. Viime keväänä kun vaihdettiin kasvimaan ja mansikkamaan paikat keskenään ja lisättiin maahan biohiili, niin ei tullut mitattua paljon jäi kasvimaalle tilaa. Ne ovat siis vierekkäin.

Näyttäisi siltä, että kaikki ei mahdu kasvimaalle tänä vuonna 😁 Joten jos vaan aikaa riittää keväällä, niin raivataan maa-artisokkaa pienemmäksi alueeksi ja siten saadaan uutta tilaa. Sinne voisi kylvää uusia kokeiluja kuten kaurajuuret ja mustajuuret sekä osan herneistä.

Kasvimaalle jäisi vahapavut, osa herneistä, sipulit, mangoldi ja sellerikaali. Kokeeksi nyt laitan vähän salaattia ja retiisiä. Aiemmin niitä ei ole kannattanut kylvää kasvimaalle, koska maa on niille liian  pintakuivaa. Nyt kun maassa on biohiiltä, niin onkin mielenkiintoista testata, viihtyykö siinä nyt salaatti ja retiisi. Niiden maku muuttuu heti karvaaksi, jos vähänkään kärsivät kuivuudesta.

Ja tietysti kasvimaalle ja perunamaalle pitää jäädä tilaa myös kukille.  Vaihteeksi kylvän oranssinsävyistä kehäkukkaa tuttujen keltaisten lisäksi.

Kastelualtaat seinänvierelle...

Olen kesäisin paljon liikkeellä työn takia, joten nämä kastelualtaat ovat tosi käteviä paljon vettä vaativille kasveille. Viime kesänä yhdessä altaassa kasvoi kesäkurpitsaa. Tänä vuonna pitkästä aikaa ajattelin kylvää muutamia tomaatin taimia. Nimenomaan keltaista tomaattia, jotta niitä voi sitten kaikki syödä. Laitan ne kasvamaan kastelualtaaseen talon seinustalle. Toiseen altaaseen suunnittelin salaatteja ja retiisit. Altaat voi laittaa ihan seinänvierustan sepelin päälle, koska niistä ei valu vettä ja sekin tila tulee samalla hyötykäyttöön.

Kuun vaiheet ja luonnonmukaisuus kaikessa...

Kaikki kylvöt ja istuttamiset sekä lannoittamiset, maanparannukset ja muut hoitotoimet teen tuttuun tapaan ajoittaen kuun mukaan. Nyt varmasi muistetaan punajuurikin kylvää oikeaan aikaan, kun viime vuonna niiden juuret jäivät niin pieniksi ja lehdet kasvoivat isoiksi.
Ja tietysti hoitotoimet muutenkin tehdään mahdollisimman luonnonmukaisesti.
Jättisipulien siemenistä puolet on itänyt  eli näköjään lähtevät tosi hitaasti kasvuun.

Pihan haasteet...

Kasvien suhteen meidän pihalla on yksi haaste, nimittäin espanjansiruetanat. Ne voivat syödä siemenestä itäneet taimet yhden yön aikana ja jo yksi tekee paljon tuhoa. Niiden takia emme käytä maatuvia katteita tai kasvuharsoja. Kasvimaalle pitääkin keväällä virittää etanaeste paikoilleen. Se otettiin pois viime keväänä, kun maata kunnostettiin. Ja kun siruetanoita ei kesän kuivuudessa näkynyt, niin ei ollut tarvetta esteelle. Nyt se siis pitää laittaa paikalleen.



Toinen haaste kasvimaalla on pintakuiva maa ja kastelun hankaluus. Maa on runsasmultaista hiekkamoreenia, jonka pintaa kuivuu heti tuulessa ja auringossa. Eli kesällä sitä saisi kastella aamulla ja iltapäivällä. Siihen emme pysty, sillä vesi otetaan vanhasta rengaskaivosta ja matka kasvimaalle on pitkä. Eli letkun vetäminen on hieman työlästä, joten kastellaan aluksi kerran päivässä ja myöhemmin kesällä harvemmin.
Viime kesän biohiilikokeilu kasvimaassa paransi ällistyttävästi kasvien vedensaantia. Siitä kirjoitan lähiaikoina oman postauksen. Eli nyt onkin jännä nähdä, miten kasvit käyttäytyvät tänä kesänä kasvimaalla.

Kolmas haaste on ajan puute. Minulla ei ole kesällä kesälomaa ja muutenkin on päiviä, jolloin reissaan työn takia. Eli siksi suunnitelmat ovat hyvin varovaisia ja kasvimaallekin tulevista kasveista suurin osa ei vaadi hoitoa. Ainoastaan sitä kastelua 😊

Kompostista hyvää multaa...

Olemme mullan suhteen omavaraisia, sillä kompostista tulee joka vuosi paljon multaa. Se menee uusien kasvien istutuspaikkojen kunnostamiseen sekä kasvimaalle. Kesäkukkaruukkuihin laitamme pohjalle kompostimultaa ja loppuosan täytämme laadukkaalla pussimullalla. Samoin kastelualtaiden päälle tulee multasäkit. Muuten pihalle ei tarvitse koskaan ostaa multaa.

Kompostissa on sekin tosi upea asia, että sinne saa laitettua kaikki rikkaruohot ja muuta kasvinosat. Ei ole ongelmaa, mihin ne laittaisi. Ja niistä tulee hyvää multaa😊

Puutarhakomposti oikein höyrysi syksyn viileydessä, kun sitä vähän lapiolla kaiveli. Lisää puutarhajätteen kompostoinnista: Kompostin teko - kompostisarjan 1. osa

Koska pihamme on omakotitaloalueella ja ihan keskivertopiha, niin kanoja tai muuta omavaraisuutta emme aio hankkia. Syötävät kasvit, pihakaivovesi ja komposti ovat sitä omavaraisuutta, mikä on meille mahdollisia. Ja itse asiassa siinäkin on jo tosi paljon!

Olisi tosi ihana kuulla, miten te olette omavaraisia vai eikö se edes ole tullut mieleenkään?


#suuntanaomavaraisuus -yhteispostauksiin osallistui tällä kertaa myös:


Puutarhaterkuin Sari

Ps. tulipas tästä harvinaisen pitkä kirjoitus 😊😊

lauantai 2. helmikuuta 2019

Sian vuosi ja puutarhurin kasvukausi alkaa

Fenghsuissa alkaa maanantain iltana 4.2.2019 klo 23.04 uusi vuosi, joka on sian vuosi. Samalla alkaa puutarhurin kasvukausi eli siementen kylvöjen ja sisäkukkien mullanvaihdon aika. Silloin on nimittäin tarkalleen uudenkuun hetki.

Fengshuin sian vuosi 2019...

Tarkemmin vuoden 2019 eläin on maa-sika. Mitä se sitten tarkoittaa, niin sitä voi tarkastella monelta kantilta. Yleensä ottaen maa-sikaa pidetään hyvin kilttinä ja ystävällisenä. Se on myös tuottelias ja aikaansaava. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten tämä maa-sian vuosi tulee näkymään maailmalla ja omassa elämässä.
Fengshui astrologiassa eli kiinalaisessa astrologiassa maa-sian elementtejä verrattaisiin omaan astrologiseen karttaan ja nähtäisiin paremmin, miten vuosi saattaa näkyä omassa elämässä.

Uuteen vuoteen valmistautuminen...

Koti tietenkin siivotaan ja viedään roskapussit jäteastiaan. Tärkeää on myös tuulettaa, jotta ilma vaihtuu ja raikastuu. Koska fengshuissa moni asia katsotaan symboliikan kautta, niin jääkaappi ja kuiva-ainekaapit puhdistetaan ja "täytetään" ruualla. Tässä tietysti järki mukana 😀
Tuoreet ja kauniit kukat kuuluvat myös aina uuden vuoden juhlintaan. Oli ne sitten leikkokukkia tai kauniita ruukkukukkia, kuten orkidea. Tässäkin voi lisäksi miettiä symboliikkaa.


Puutarhurin kasvukausi alkaa...

Tiistaista 5.2.2019 alkaa hyvä ajankohta vaihtaa niihin kukkiin mullat, jotka jo ovat aloittaneet kasvun. Itse taidan vaihtaa mullan siihen kultaimarteeseen, koska sen multa kuivuu nykyään parissa päivässä. Todennäköisesti multa on täynnä juuria ja siksi sille pitääkin etsiä vähän isompi ruukku.
Myös kukkien, chilien ja vastaavien kylvöaika alkaa.
Tämä on siis kuun mukaan ajoittamista, josta enemmän kasvikohtaista tietoa löytyy verkkokurssilta.

Lisää vinkkejä siementen kylvöön ja jatkohoitoon...


    Onnellista ja tuotteliasta Sian vuotta 2019!

    Terveisin Sari



    torstai 31. tammikuuta 2019

    Varo lumi painaa kasveja

    Nyt on syytä karistella lumet pensasaitojen päältä, jos sitä ei vielä ole tehnyt. Harmittaa ihan hurjasti, jos muotoon leikattu kaunis pensasaita taipuu niin, ettei se enää nousekaan ylös. Silloin ei auta muu kuin keväällä tehdä sille raju leikkaus ja silloinhan menetetään näkösuoja. Eli järki-ihminen käy nyt karistelemassa lumet!

    Painava lumi voi painaa oksat poikki...

    Samoin kaikki hidaskasvuisten ja rungollisten pikkupuiden päältä kannattaa poistaa lumi. Meillä on tämä vanha alppiruusu, joka välillä kerää lunta päälleen. Se kuuluu näihin kasveihin, jonka päältä kopautetaan lumet alas. Siis riittää, kun sen oksia vähän kopauttaa harjan varrella.


    Tuijat ja muut havupensaat kannattaa myös tarkistaa...

    Alla kuva tuijan latvasta, joka lumen painosta taipui auki. Lopulta pari isoa oksaa katkesi. Jos lumi olisi ajoissa karisteltu, vahingolta olisi vältytty. Toisaalta koko latvuksen voi madaltaa murtumiskohdasta, niin se on taas kaunis.
    Eli kaikki havupensaat kannattaa nyt käydä läpi ja varmistaa, ettei lumi paina niitä auki tai murra oksia.

    Suojat, kasvihuoneet ja katokset kevennetään lumesta...

    Meillä ei onneksi ole katoksia eikä kasvihuonetta, joten vain näiden muutamien kanaverkkosuojien päältä pudotetaan lumi. Kanaverkko voi lumen painosta taipua alaspäin ja painaa kasvin lyttyyn. 
    Jos nyt ihmettelet, miksi rodo on kanaverkon sisällä, niin sen takia ettei metsäkauriit syö sitä ohi kulkiessaan  

    Lumikasat tekevät myös tuhoja kasveille...

    Tämä talvi opettaa hyvin lumitöiden suunnittelua. Niitä kun ei kannata työntää mihin vaan. Toki uusilla pienillä tonteilla lumi on nyt iso ongelma. Se ei mahdu pihalle eli sitä joudutaan kuljettamaan jo pois, jos haluaa oman auton pihalle.
    Lumityöt muuten otetaan pihasuunnittelussa huomioon jo suunnittelun alkuvaiheessa. Se on hyvn tärkeä asia, jotta piha pysyy toimivana ja helppohoitoisena. Samalla vältytään lumitöiden aiheuttamilta kasvivaurioilta.
    Nämä lumiasiat on myös huomioitu pihasuunnittelun verkkokurssilla.

    Talvisin terveisin Sari

    tiistai 29. tammikuuta 2019

    Yök villakilpikirva... siis aika tehdä ötökkätarkistus

    Valkoinen villakilpikirva löytyi orkideasta, joten on aika tehdä ötökkätarkistus.
    Eilen aamulla huomasin valkoisen ötökän orkidean varressa. Se oli selvästi villakilpikirva. Vaistomaisesti heti liiskasin sen, enkä älynnyt ottaa kuvaa siitä ensin. Niitä ei ole koskaan aiemmin ollut viherkasveissani, tai ainakaan en ole niitä huomannut. Oli siis aika tehdä ötökkätarkistus orkideoihin.

    Ötökkätarkistus...

    Myöhemmin päivällä tein uudelleen ötökkätarkistuksen orkideoille eli katsoin varret sekä lehdet myös alapuolelta, ettei niissä näkynyt valkoisia pieniä ötököitä. Tutkin myös ruukkujen pohjan ja kaikki reunat huolella. Ötökkätarkistus kannattaa tehdä tehokkaassa valossa ja erittäin huolella, jotta näkee ne pienen pienet ötököiden alutkin. Onneksi orkideoissa ei näkynyt yhtään villakilpikirvaa.

    Villakilpikirva...

    Orkideoiden luona talvehtii eukalyptus ja sen mustan aluslautasen reunalla kökötti yksi valkoinen villakilpikirva. Sillä kertaa maltoin ottaa alla olevan kuvakin, ennen kuin tapoin ötökän. Nämä villakilpikirvat ovat noin 3-4 mm eli ne huomaa hyvin.
    Kuvassa villakilpikirva mustalla kukkalautasella, joten täytyy nyt tarkistaa kaikki viherkasvit, onko niissä ötökäitä.

    Onneksi villakilpikirvoihin tehoaa luonnon pyretriinipohjaiset torjunta-aineet, jotka on myös luomuviljelyyn hyväksyttyjä. Minulla on nyt valmiina orkideoiden luona yhtä tällaista ainetta.
    Eilen illalla ennen nukkumaan menoa, kävin vielä kerran orkideat läpi, ja löysin taas yhden eli kolmannen villakilpikirvan. Tällä kertaa se oli venuksenkengän lehdellä.
    Villakilpikirvat ja muut huonekasvien tuholaiset on helppo poistaa luomuviljelyyn soveltuvalla torjunta-aineella.

    Nämä villakilpikirvat ovat tulleet todennäköisesti syksyllä hankkimastani orkideasta. Huomasin sen lehdillä tosi pieniä valkeita pisteitä ja silloin heti huuhtelin ne vedellä pois. Varmuuden vuoksi ruiskutin nyt hyönteisten torjunta-ainetta orkidean lehtihankoihin eli lehtiruusukkeen "keskelle". Ohjeen mukaan uusinta ruiskutus pitää tehdä pari kertaa, kolmen päivän välein, jotta eri kilpi- ja villakilpikirvat tuhoutuvat.


    Lähiviikkoina aioin tehdä ötökkätarkistuksen joka päivä näille orkideoille. Onneksi ne kaikki ovat samassa huoneessa, ja niitä ei ole montaa kasvia. 

    Villakilpikirva pitää kovalehtisistä kasveista...

    Villakilpikirvat ovat valkoisia ja enemmän tai vähemmän nukan peittämiä. Nämä kolme, jotka löysin, ovat selvästikin jo täysikasvuisia eli 3-4 mm pitkiä.
    Ne pitävät kuulemma kovalehtisistä kasveista kuten orkideoista, kaktuksista, flamingonkukasta, fiikuksista, kliiviasta ja traakkipuista. Sanotaan, että villakirvat ovat vaikeasti hävitettäviä, joten saapa nähdä, saanko ne hävitettyä. 

    On aika tehdä ötökkätarkistus kaikille huonekasveille kuun mukaan hyvänä päivänä ja poistaa villakilpikirvat, ripsiäiset, punkit sekä kirvat.
    Nyt kun sopivasti oli kastelupäivä, niin samalla tein ötökkätarkistuksen kaikkiin kasveihin.  Näissä muissa kovalehtisissä villakilpikirvoja ei näkynyt. Onneksi😊

    Tuholaistorjunta ja kuun vaiheet...


    Kuun vaiheiden mukaan ajoittamisessa suositellaan tuholaistorjuntaa vähenevällä kuulla, tekisin sen kuitenkin aina heti kun ötököitä näkyy. Siis näille sisäkukille, ja etenkin jos kyseessä on villakilpikirvat, kilpikirvat tai ripsiäiset.
    Nyt oli kyllä sopivasti vähenevä kuu, joten toivottavasti sekin auttoi näiden villakilpikirvojen hävityksessä. 
    Kuun mukaan kastelu vähentää myös ötököitä, mutta silti nämä pahimmat kannattaa myrkyttää luomuaineilla. Lisää tästä kuun mukaan kastelusta ja huonekasvien tuhohyönteisistä verkkokurssilla sekä edellisessä postauksessa.

    Mukavaa viikon jatkoa!

    Terveisin Sari





    sunnuntai 27. tammikuuta 2019

    Kastelupäivät, ja nopea siementen itäminen

    Tuli tässä mieleen näin aurinkoisena pakkaspäivänä muistuttaa kasvien kastelurytmistä eli kastelupäivistä. Kasvien kastelussa on hyvä olla tietty rytmi, johon kasvit tottuvat. Kuun mukaan tulevat #Kastelupäivät ovat käytännön kokemuksen kautta osoittautuneet erittäin hyviksi. Kasvit voivat silminnähden paremmin. Ja mikä tärkeää, kannattaa välttää huonoja kastelupäiviä eli Älä kastele -päiviä.

    #Kastelupäivät lisäävät kasvien hyvinvointia...

    Olen saanut paljon palautetta näistä kastelupäivistä. Monella huonosti voivat kasvit ovat muuttuneet hyvännäköisiksi. Joillakin haasteellisemmat sisäkukat ovat kukkineet pitkästä aikaa. Ja esimerkiksi orkideoilla kukinta on runsastunut.
    Olen myös kuullut, että kasvit kestävät pidempää kasteluväliä, kun ne kastellaan säännöllisesti #kastelupäivinä esimerkiksi kesähelteillä.
    Seuraavat kastelupäivät ovatkin jo huomenna eli 28.-29.1.2019.

    Taimien kastelu...

    Koska nämä kastelupäivät ovat noin kerran viikossa, se ei riitä taimille. Niitä kun pitää kastella useammin. Silloinkin kannattaa ehdottomasti välttää niitä Älä kastele -päiviä, jotka ovat ns. kukkapäiviä. Jos kastelee silloin, kasvit saavat herkemmin ötököitä ja se ei muutenkaan edistä kasvien hyvinvointia.
    Muistuttelen #kastelupäivistä edelleen Puutarha Studion Facebook sivulla. Lisäksi ne löytyvät täältä blogista sivuvalikosta Kastelupäivät ja kuu jossa on myös Älä kastele -päivät ilmoitettu.


    Pelargonin siemenet lähtivät nopeasti kasvuun...

    Ihan uskomatonta! Ensimmäiset pelargonin siemenet itivät jo 4 päivässä! Kylvin ne vähenevällä kuulla, mutta "Puutarhurin työpäivänä" aamupäivällä. Siis tuo "Puutarhurin työpäivä" näyttää tosiaankin olevan tehokas kylvöihin. 

    Kuun mukaan ajoittamisesta iso apu kotipuutarhurille....

    Tällä monen vuoden kokemuksellani sekä lukijoilta ja opiskelijoilta saamillani palautteilla, suosittelen kuutiedon hyödyntämistä puutarhatöiden ajoittamisessa. Olen niin moneen kertaan ällistynyt sen tehosta, kuten nyt näistä "Puutarhurin työpäivistä". Siksi haluan jakaa tätä tietoa täällä blogissa ja myös siksi tein siitä Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssin, jossa on pystyy laajemmin selittämään sitä. Kurssi on yritykseni Puutarha Studion.

    Verkkokurssilla on enemmän kastelupäivistä ja "Puutarhurin työpäivistä". Siellä on samoin tietoa ajankohdista, jolloin ei kannata kylvää sekä ns. poikkeustapaukset, sekä selkeät taulukot tämän vuoden hyvistä siementen kylvöpäivistä.

    Uutiskirjeessä lisää päiviä...

    Puutarha Studion uutiskirjeessä kaikki kuukauden kastelupäivät sekä paljon muuta. Voit tilata uutiskirjeen tästä linkistä https://mailchi.mp/a1288cde5371/puutarhastudio


    Aurinkoisin terveisin,

    Sari