sunnuntai 30. elokuuta 2026

Ajaton piha säästää kasvien siirtelyltä

 

Ajaton piha tarkoittaa pihaa, joka on helppohoitoinen ja kestää aikaa, ilman että kasveja tarvitsee siirrellä tai leikellä niitä vuosittain pienemmiksi. Siellä ei myöskään ole tarvetta poistaa kasveja eikä kasvit kuole, niin että niitä pitäisi uusia. Piha pysyy siis helppohoitoisena nyt ja tulevaisuudessakin. Itse pidän kyllä puutarhanhoidosta ja pensaiden leikkaamisesta, mutta silti olen tehnyt meidän puutarhasta ajattoman, koska silloin aikaani ei kulu kasvien siirtelyyn.


Hedelmäpuut kasvaa - jopa sata vuotta ajattomalla pihalla...

Osa hedelmäpuista tuottaa satoa vasta vanhana ja ensimmäisiä omenoita saa odotella 5 tai jopa 10 vuotta. Joten niiden paikat valitaan huolella, jotta ne kukkivat siinä hyvin jatkossakin. Puita on hankala siirtää myöhemmin, koska ne on niin isokokoisia. 

Osa hedelmäpuista kasvaa yllättävän leveiksi tai korkeiksi, joten niille on hyvä varata tilaa kasvaa. Ajattomalla pihalla suunnitellaan hedelmäpuiden paikat niin, että ne voivat kasvaa siinä vaikka yli sata vuotta, tuottaen jatkuvasti satoa.

Aurinkoisella paikalla kasvaa omenapuita täydessä kukassa.

Iso tuija ja päärynäpuu - kasvien koko voi yllättää...

Kasvit valitaan siis huolella, aivan kuten niiden kasvupaikat pihalla. Alla olevassa kuvassa on yksi korkeaksi ja leveäksi kasvanut tuija. Aikoinaan, kun se on istutettu, niin tuskin asukkaat ymmärsivät miten paljon se tulee viemään tilaa pihalta. Tuijia on siis hyvin erilaisia, kaikki ei onneksi kasva ihan näin isoksi 😊
Vanha korkea ja leveä tuija on taustana ja sen edessä päärynäpuu kukkii parhaillaan.
Valkokukallinen puu on nuori päärynäpuu, joka myös todennäköisesti kasvaa hyvin korkeaksi. 
Voi olla, että näistä kummastakaan ei kasva vanhaa puuta, koska ne alkavat varjostaa liikaa ja vievät tilaa pihalta. Eli kasvien valinta on hurjan tärkeää tehdä ajatuksella, jos haluaa pihasta ajattoman ja helpon.

Unelmana kasvattaa iso puu tuleville polville...

Nykyään tuntuu olevan monella pienenä haaveena istuttaa tällaiseksi pitkäikäiseksi puuksi tammi. Se voi kasvaa meillä Suomessakin vanhaksi, jopa lähemmäs 300-vuotiaaksi. Kuvassa iso puu on vanha tammi ja sen edessä vuosittain muotoon leikattuja lehmuksia.
Upean leveä ja korkea vanha tammi on juhlavan näköinen.
Lisää isoista puista täällä: Isot puut on tärkeitä kotipihalla.

Säästyt myös perennojen siirtelyltä...

Perennat eli kukkapenkkikasvit on helpompia siirtää kuin puut ja pensaat. Silti nekin kannattaa suunnitella heti oikeille paikoille, niin pääsee helpommalla.

On myös perennoja, jotka vaativat kasvurauhan kukkiakseen runsaasti. Tällaisia on esimerkiksi erilaiset pionit. Ne kyllä kestävät siirtämisen, mutta usein miten paras kukinta on pitkään samalla paikalla kasvaneella pionilla.
Vanha pioni kukkii runsaasti pinkin värisin kukin.

Miten tehdään helppohoitoinen ajaton piha?

Ajaton piha saadaan suunnittelemalla piha etukäteen, ennen sen rakentamista ja kasvien istuttamista:
  • suunnittele käytännölliseksi
  • mieti kulkureittien yms. toimintojen paikat
  • selvitä myös niille vaadittava tilan koko
  • suunnittele kasvien paikat
  • valitse kasvit huolella pihasuunnittelun metodilla
Pihan suunnittelusta kirjoitinkin jo täällä: Helppohoitoinen piha ensi kesäksi - aloita suunnittelu nyt.
Helpointa on suunnitella ja hahmottaa tilan tarve piirtämällä pihasta suunnitelmaa paperille. Muuten on hyvin vaikeaa arvioida niin monta asiaa samaa aikaa.


Esimerkiksi ensimmäisen kuvan vanha isokokoinen pihajasmike mahtuu edelleen kasvamaan tällä ajattomalla ja vanhalla pihalla. Piha on selvästikin aikoinaan suunniteltu huolellisesti kestämään aikaa.
Näet täältä lisää pihajasmikkeesta: Tuoksuva pihajasmike - perinnekasvi.

Itse rakastan tällaisia aikaa kestäviä pihoja ja puistoja, joissa on vanhoja isoja puita. Etenkin vaahterat ovat suosikkejani ja myös metsälehmus on ihana kukkiessaan.

Olisi kiva kuulla, pidätkö sinäkin vanhoista ja isoista puista?


Puutarhaterveisin Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti