perjantai 16. kesäkuuta 2023

Suuri Kitkemispäivä - paras kitkemispäivä

Suuri Kitkemispäivä osuu kerrankin hyvään hetkeen eli viikonlopulle. Ja sää on myös sopivasti sateeton. Aiempina vuosina osa otti Suuren Kitkemispäivän vapaapäiväksi, siis kun se osui arkipäivälle. En yhtään ihmettele, sillä se on ehdottomasti kaikkein paras kitkemispäivistä.


Suuri Kitkemispäivä su 18.6. aamupäivästä!

Suurena Kitkemispäivänä on erittäin tärkeää muistaa, että silloin kitketään vain aamupäivällä. Ei siis enää iltapäivän puolella. Etenkin tänä vuonna kannattaa tässä olla tarkka. 
Olen huomannut itse, että meidän pihalla Suuren Kitkemispäivän teho loppuu siinä klo 12 tietämillä, vaikka sen sanotaan jatkuvan klo 13.00 asti. Tämä on luonnonrytmi, joten siihen vaikuttaa mm. pienilmasto.

Paras päivä kitkemiseen..

Suurena Kitkemispäivänä rikkaruohot lähtevät herkimmin pitkällä juurella, siis ihan käsin vetämällä. Samoin kitketty alue pysyy pisimpään rikkaruohottomana, kun sen on kitkenyt Suurena Kitkemispäivänä. Tämä siis liittyy puutarhanhoidon ajoittamiseen kuun mukaan.


Miten hyvin sait kitkettyä rikkaruohoja?

Olisi tosi kiva kuulla, miten koit tämän Suuren Kitkemispäivän? 

Olisi myös kiva nähdä, kuinka pitkiä voikukan tai muun kasvin juuria sait maasta?
Voit laittaa kuvia niistä Puutarha Studion facebook sivulle vaikka tähän Suuri Kitkemispäivä -postaukseen, jonka jaan sinne. 
Tai voit  mainita @puutarha_studion tai käyttää #kitkemispäivät instassa. Tänne blogin kommentteihin kun ei saa liitettyä kuvia.



Jos tarvitset kitkemiseen lisäoppia kitkemistekniikoista, kuun mukaan kitkemisestä tai vinkkejä kitkemistyökaluista, löydät tietoa Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilta.


Mielenkiintoista viikonloppua!


Puutarhaterveisin Sari

 

4 kommenttia:

  1. Kerrankin olen kotona tuona päivänä, täytyy kokeilla. Nyt on kyllä niin kuivaa ja maa ihan betonisavea, vaikea uskoa, että siitä mitään juuria saa kokonaisena ylös. Mutta kokeilen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, sillä päivä on tosiaan paras kitkemispäivistä.
      Jos maa on kivikovaa, niin silloin rikkojen juuret ei lähde yhtä helposti. Ja voi olla, että varjossa lähtee tosi hyvin tai aikaisin aamulla. Kokeilemalla eri kohtia vähän eri aikaan oppii samalla huomaamaan oman pihan eri kohtien eroja :)

      Poista
  2. Kiitos muistutuksesta! Meinas ihan unohtua koko päivä. Vaikka olen kyllä valmistautunut ja kottarien rengaskin on tarkistettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Loistavaa, että olet jo valmistautunutkin. Olisi varmasti harmittanut, jos muistaisi vasta iltapäivän puolella, sillä sunnuntaina alkaa jo kasvava kuu. Eli siitäkin syystä Suuri Kitkemispäivä on ehdottomasti vain aamupäivällä.

      Poista