sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Daaliat on jo istutettu kuun mukaan

Daaliat on siis jo istutettu maahan, koska teemme sen kuun mukaan. Meidän yläpihalla maa oli lämmintä, kuten aina huhti-toukokuun vaihteessa. Mutta alapihalla lunta on usein enemmän ja se sulaa myöhemmin, joten istutamme sinne daaliat vasta toukokuun jälkipuoliskolla. Viimeiset daalian juurakot odottavat siis siihen asti viileässä kellarissa. Kuvassa on punakukkaisen tähtidaalian juurakko.


Vanhat oranssit daaliat on jo istutettu maahan...

Nämä meidän yli 30 vuotta vanhat oranssit daaliat on siis jo istutettu daaliapenkkiin. Ensin aina lajittelemme ne nurmikolle tasaisin välein ja sen jälkeen istutamme ne riviin. Multana on biohiilimultaa ja kohta oli jo valmiiksi lannoitettu luomulannoitteella. Biohiiltä ei tarvitse enää lisätä, sillä se pysyy maassa vuosikymmeniä.

Tässä kuva daaliapenkistä aiemmilta vuosilta. Siinäkin juurakot oli istutettu suoraan riviin. Näitä on siis hoidettu kuun mukaan ja lannoitettu aina luomulannoitteella. Toki biohiilellä on iso merkitys kasvun rehevyyteen ja siihen, että juurakot toipuivat siitä kun myyrä oli syönyt näiden daalioiden juurakot pahasti syksyllä 2020.

Daalian juurakot säilyneet hyvin kellarissa turpeessa...

Daalian juurakot säilyivät taas hyvin kellarin viileydessä. Meidän vanha kellari on aika kostea, mikä ennen oli haaste daalioiden talvisäilytyksessä. Nykyään kun hautaamme juurakot turpeen sekaan, niin ne ovat säilyneet kellarissa tosi hyvin, kuten kuvasta näkyy.
Tein daalioilla talvisäilytystestin aikaa sitten ja siitä lisää Daalian talvisäilytystesti.

Juurakot on tällaisissa muovilaatikoissa ja laatikot pinottuna päällekkäin. Ilma pääsee kiertämään turpeen pinnalla laatikon raoista. Meillä on edelleen käytössä se sama lannoittamaton ja kalkitsematon turve, joka on ollut daalioilla jo noin 7 vuotta. Sitä voi siis käyttää monta vuotta, kunhan varmistaa, että se kesän aikana kuivuu ja pysyy kuivana. Turve siis estää juurakoiden mädäntymistä ja nahistumista.

Daaliat ja perennat istutettu kuun mukaan...

Olen jo todella pitkään ajoittanut puutarhatyöt kuun mukaan eli reilusti yli 10 vuotta, ehkäpä jo 20 vuotta. En muista yhtään milloin aloitin sen, sillä se on jo niin itsestään selvää, että tekee kaiken jo automaattisesti.

Istutamme kaikki kasvit kuun mukaan hyvinä ajankohtina. Ja nyt parhaillaan ei ole koristekasvien istutusaika, koska on vähenevä kuu. Pitää siis odotella vielä pari viikkoa. Tässä seuraava hyvä ajankohta:

Hyvä daalioiden ja kukkien istutusaika 20.-22.5.2023


Kuvassa on punahattu, joka on kasvanut jo isommaksi mättääksi. Olen kasvattanut sen itse siemenestä. Eli tämäkin on kylvetty, koulittu, ruukutettu ja istutettu pihalle kuun mukaan hyvinä päivinä. Siten kasvit lähtevät hyvään kasvuun ja kasvavat toivotunlaiseksi.


Nyt on parhaillaan kitkemisjakso  6.-18.5.2023. Ilmoittelen taas Puutarha Studion facebook ja instagram sivuilla jakson parhaat Kitkemispäivät. 

Jos kitkeminen ahdistaa tai tuntuu siltä, että rikkaruohot sen kun lisääntyy pihalla, tilanne korjaantuu oikealla kitkemistekniikalla. Siitä lisää Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilla, joka on yritykseni Puutarha Studion.


Kevätterveisin Sari


18 kommenttia:

  1. Onpas hieno rivi daalian mukuloita. Niiden istuttamisessa taitaa mennä pitkään. Kauniit oranssit kukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä oranssit daaliat on meistäkin tosi kauniita kukkiessaan. Ja ne kukkii runsaasti joka vuosi. Istuttaminen vei yllättävän vähän aikaa, ehkä 10-15 minuuttia. Istutamme ne nimittäin kaksistaan, jolloin se on paljon helpompaa ja nopeampaa :)

      Poista
  2. Hei! Asun varsinais Suomessa ja vielä oli Viime yönä pikkuisen pakkasta joten ootan kelejä(ehkä huomiseen) mutta pitääkö tälläisen hosuiitan vielä sitten oottaa Daalioiden istutusta siihen 20 päivään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluat istuttaa kuun mukaan, niin silloin istuta juurakot maahan vasta 20.5..
      Pienet yöpakkaset ei haittaa, sillä juurakot on pakkaselta turvassa mullan sisällä. Mutta jos siinä on jo lehtien alkuja tai olet esikasvattanut daalian hyvään kasvuun, silloin pienikin yöpakkanen palelluttaa kaikki lehdet ja versot, joten niiden istutus ulos on kesäkuun alussa.

      Poista
    2. Lämmin kiitos neuvostasi!

      Poista
  3. Onko nahistunut mukula mennyttä vai lähteekö kasvamaan jos muuten ok ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahistunut mukula voi lähteä tosi hyvään kasvuun, sitä ei kannata heittää pois. Osa kostuttaa nahistuneita juurakoita edellisenä päivänä, niin ne lähtevät maassa nopeammin kasvattamaan juuria ja myöhemmin vihreää.

      Poista
  4. Milloin kesäkuusa voi istuttaa daaliat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daalioiden istutus on hyvä tehdä kasvavalla kuulla eli 19.6.2023 alkaen.

      Poista
  5. Täällä pohjois-savossa oli 2-3 astetta pakkasta en uskaltanut istuttaa nousukuun aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daalia onkin herkkä paleltumaan. Juurakot säilyvät kyllä mullan sisällä, mutta versot paleltuvat pienestäkin pakkasesta.

      Poista
  6. Kiitos hyvistä neuvoista! Nyt kasvattelen laatikoissa pari viikkoa että pääsen istuttamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Hyvä idea kasvatella niitä kylmän ajan laatikoissa ja vasta seuraavalla kasvavalla kuulla istuttaa pihalle.

      Poista
  7. Tarvitsevatko kaikki daaliat tukemista? Haluaisin daalioita, mutta en jaksaisi tukea niitä. Onko nämä yksinkertaiset daaliat pystyssä pysyvämpiä, vai laitatko niille jonkin tuen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matalia daalioita ei tarvitse tukea, etenkin jos ne kasvavat aurinkoisella paikalla. Korkeaksi kasvavat tarvitsevat lähes aina tukemista, sillä myrskytuulet viimeistään kaatavat niiden varret. Sen sijaan matalat eli noin 50 cm korkeat kestävät tuulenkin.
      Näitä meidän oransseja daalioita ei ole koskaan tuettu, matalina ne kestää myrskytkin :)

      Poista
    2. Hei kiitos, tästä oli paljon apua nyt kun mietin tulevaa daaliapenkkiä. Etsin siis 50 cm korkuisia daalioita, niin ovat huolettomia. Tosin hienojahan isot daaliat ovat. Yksi jo kukkii kokeilumielessä. :)

      Poista
    3. Ole hyvä. Kaikki daaliat on kyllä upeita :) Matalissa daalioissa on usein sekin etu, että ne aloittavat kukkimisen aikaisemmin.

      Poista