sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Helmililjat kevätkukkana parvekkeella

 Kaupallinen yhteistyö - Huiskula Oy
Helmililjat on hyviä kevätkukkana parvekkeella, terassilla ja kuistilla tähän aikaan keväästä. Asettelin nämä siniset helmililjat metalliseen kapeaan astiaan parvekkeen pöydälle. Niistä tuli heti niin ihana kevätfiilis, vaikka ulkona tuiskutti lunta oikein kunnolla. Helmililjat on siitä loistavia, että viileässä ne kukkivat pitkään ja kestävät jopa pientä pakkastakin.


Helmililjoja ja pienet ruukkuhavut...

Parvekkeen pöydällä on helmililjojen lisäksi ne vanhat ruukkuhavut. Pieni mänty joulupuuna on jo näin iso taimi. Se on edelleen samassa ruukussa ja mullassa. Toivottavasti löydän sille jonkin kivan uuden ruukun.
Kuvassa näkyy myös vähän rungollista kartiovalkokuusta, jolle myös aion vaihtaa hieman isomman ruukun huhtikuussa.

Helmililjat kevätkukkana parvekkeella...

Nämä helmililjat ovat vielä aika nupullisia ja parvekkeen viileydessä ne pysyvät tällaisina. Jos haluasi kukkien avautuvan enemmän, ruukun voisi nostaa sisälle. 
Minusta nämä ovat näin nupullisina ihanan keväisiä 😊
Asetelmassa on kolme ruukullista helmililjoja. Olin kastellut niiden mullan, ennen  pakkasia eli multa oli vieläkin sopivan kosteaa.
Ruukut ovat siis metalliastiassa piilotettuna sammaleella. Nyt oli sen verran paljon muuta puuhaa, että en ehtinyt istuttamaan helmililjoja multaan. Ne menevät kyllä näinkin, kunhan ei päästä niiden multaa kuivumaan liikaa. Siihen ei kyllä ole pelkoa näin viileällä kelillä.

Viileään totutetut helmililjat kestää pakkasta...

Nämä ovat olleet nyt parvekkeen viileydessä noin viikon, joten ne todennäköisesti kestävät tulevan pakkasjakson. Viileään totutetut helmililjat ja tete-narsissit sietävät pakkasta jopa -10 astetta.

Ruukussa kasvavat helmililjat on ekologisia ruukkukukkia ja nämä on tietysti kotimaisia. Eli helmililjat eivät ole kertakäyttökukkia, vaan ne voi istuttaa myöhemmin keväällä pihalle, missä ne kukkivat jatkossa keväisin. 

Ruohosipuli säilyi talven yli parvekkeella....

Kuvissa näkyy musta Planter kasvatusallas, jossa on pieniä sipulikukkien alkuja. Ne ei siis vielä kuki vähään aikaan ja siksikin helmililjat ovat nyt tarpeeseen tuomaan kevätfiilistä😊
Planterissa näkyy myös pitkiä heinämäisiä kevätkurjenmiekan lehtiä. Niiden kukat ovat jo lakastuneet ja istutin ne sinne multaan, koska niiden lehdet on niin hauskan näköiset.
Planterin oikeassa kulmassa ruohosipuli on jo lähtenyt hyvään kasvuun. Se talvehti hyvin, ilman mitään suojauksia.  Kuvassa muut alut on krookuksen ja ehkä lumikellon pieniä alkuja.



Tämän postauksen helmililjat on kotimaisia eli kasvatettu Huiskulan Puutarhalla, Turussa. Huiskulan Puutarha on pinta-alaltaan Suomen suurin kukkaviljelmä. Sen kukkia onkin myynnissä lähes ympäri Suomea
Sain nämä helmililjat Huiskulasta, kiitos siitä heille!


Kevätterveisin Sari


4 kommenttia:

  1. Ruukkusipulikukat ovat ihania kevätkukkia. Ne kestävät ihan uskomattoman kauan, varsinkin jos eivät ole koko aikaa auringon porotuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ne kestävät viikkoja kauniina viileässä. Juuri tähän aikaan, kun päivät on viileitä ja öisin on pikkupakkasia, ruukkusipulikukat on ihania kevään tuojia.

      Poista
  2. Oih, miten tyylikkään yksinkertaisen kaunista! Taidanpa matkia sinua ja laittaa rapulle vanhaan vuokaan pari helmililjaruukkua. Sammaltakin löytyy katoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea :) Minullakin oli vielä sammalta jäänyt joululta ja se on edelleen hyvän vihreää. Kannattaa muuten nostaa sisälle viileään ne helmililjat ennen kovia yöpakkasia. Ainakin tälle suunnalle on luvattu muutamia yli -10 asteen pakkasöitä viikon puolivälissä.

      Poista