perjantai 6. toukokuuta 2022

Hidas kevään eteneminen pihalla

Hidas kevään eteneminen näkyy pihalla jännästi. Yläpihalla kevät on jo pitkällä ja nämä tarhakylmänkukat kukkivat parhaillaan näin komeasti. Sen sijaan alapihalla monet kevätkukkien alut vasta pilkistävät mullan pinnalla. Yllättävän iso ero kasvussa nyt tänä keväänä.


Kevään viimeinen lumikello...

Lumikellojen kukat ovat lakastuneet aikaa sitten, mutta tästä kohtaa lumi suli vasta nyt. Siinä kukkii parhaillaan yksinäinen lumikello. Aika hauska 😊 

Lumikellon lehtien alla mullasta pilkistää hyasintin pieni alku. Ja toisessa kohtaa pihaa hyasintti kukkii jo komeasti. 


Hidas kevään eteneminen ja lumi...

Lumi selvästi hidastaa kevään etenemistä eli kasvien kasvuun lähtöä. Samoin se viilentää aluetta. Sen huomaa pihalla hyvin tänä keväänä. Tässä on meidän pihan viimeinen lumikasa, nauhuspenkin päällä. Yhtään narsissia siinä ei vielä ole tullut näkyviin, eikä muitakaan sipulikukkia.
Toisessa kohtaa pienet lumikurjenmiekat ja vastaavat ovat vielä pieninä alkuina, vaikka muilla ne näyttävät jo kukkivan. Samoin jotkut perennat ovat edelleen talvilevossa tai sitten ne ovat kuolleet.
Tällaisena keväänä kannattaakin odotella rauhassa kasvien kasvuun lähtöä, sillä osa kasveista on nyt selvästi hitaita heräämään kasvuun.


Keisarinpikarililjat hyvässä kasvussa...

Keisarinpikarililjat näyttävät olevan hyvässä kasvussa. Sen sijaan kalvaspikarililjoja ei ole näkynyt yhtään ja vähän jännään, ilmestyykö ne vielä, kun sää tästä lämpenee. 
Tällä keisarinpikarililjalla ei nuput ole vielä näkyvissä ja ihan kuin  sen ylälehdet suojaisivat latvaan kasvavia nuppuja. Viime vuonna tämä yksilö ei kukkinut, saas nähdä kukkiiko nyt. Kuvia näistä ja kalvaspikarililjoista viime keväältä Keisarinpikarililja kukkii komeasti -postauksessa.
Tässä kasviryhmässä suurin osa krookuksista on jo lakastunut ja idänsinililjat kukkivat komeimmillaan. Tulppaaneissakin on nuput näkyvissä eli tämä kohta on ollut lumeton  jo pitkään.

Komea hyasintti - vanha jouluhyasintti...

Näin komeasti vanha jouluhyasintti kukkii nyt parhaillaan. Tämäkin kohta on keväällä aurinkoinen ja lumi sulaa siitä hyvin aikaisin. 
Vielä ei olla istutettu viime joulun hyasintteja, sillä odotellaan kuun mukaan hyvää ajankohtaa istuttamiseen. 

Pionit kasvussa...

Tästäkin kohtaa lumi sulaa aikaisin ja siksi pioni on jo kasvattanut pitkät verson alut. Tämä on pionihybridi, josta kuvia sen kukinta aikaan Viehättävä pioni hybridi pysyy pystyssä ilman tuentaa -postauksessa.
Toisessa kohtaa pihaa, mullasta pilkistää vasta pienet punaiset pionin alut. Sen sijaan yksi kasviryhmä hieman jo huolestuttaa, sillä sen uusimmasta pionista ei näy vieläkään mitään eloa. Samoin sen ryhmän punahatuista ei ole tullut maan pinnalla ainuttakaan lehteä. Voi olla, että maa on siinä kohtaa viileämpää ja siksi siinä on hidas kasvun eteneminen. Eli peukut pystyyn, että pioni ja punahatut lähtevät vielä terhakkaasti kasvuun😊

Esikkoniityn ensimmäiset kukkijat...

Näistä esikkoniityn ensimmäisistä kukkivista esikoista olen tosi iloinen. Siellä täällä näyttää olevan pieniä esikkojen alkuja eli hyvältä näyttää. Jos et ole seurannut blogiani, niin tämä meidän esikkoniitty kärsi kaivutöistä ja suurin osa esikoista tuhoutui. Nyt palautetaan sitä takaisin entiseen kukkaloistoonsa. 
Tätä aluetta tullaan pitkin kesää hoitamaan aktiivisemmin, jotta esikkojen taimet varmasti lähtevät  hyvään kasvuun. Sieltä seasta pitää hieman kitkeä heinätupsuja pois, heti kun on kuun mukaan Kitkemispäivät. Ei siis vielä.
Tässä kohtaa valkovuokot ovat vasta pieniä lehtien alkuja kuvan oikeassa alareunassa. Sen sijaan toisessa kohtaa pihaa ne kukkivat jo upeasti.

Oravat vielä harmaita...

Monet katsovat talven ja kevään tulon eläimistä, kuten muuttolinnuista ja oravista. Tänään otin tämän kuvan meidän pihan yhdestä oravasta. Sillä on kyllä tosi harmaa turkki edelleen ja vain jalat ovat ruskeat. Eli sen harmaa väritys kertoo hitaasta kevään etenemisestä.
Oravat ovat siis kesällä ruskeita. Niistä kesäisiä kuvia Oravien oma ruokintalauta -postauksessa.


Puutarhaterveisin Sari



4 kommenttia:

  1. Ihan totta, täälläkin vasta lumikelloja nousee maasta joissakin kohdissa - mutta kyllä ensimmäiseksi kukkaan tulleissa lumikelloissakin on vielä pari nuppua! Ihmeellisen pitkä kukinta-aika, kun on ollut niin viileä kevät. Ja toisaalla hyasintit kukkivat, ja ensimmäiset narsissit ja tulppaanit. Kannattaa tosiaan istuttaa eri paikkoihin pihaa, niin saa pitkäkestoista kukintaa!
    Ihana orava, ja ihanat esikot sun muut kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut pitkä kukinta-aika monella sipulikukalla. Meillä osa niistä keltaisista pienistä talventähdistä vasta avaa nuppujaan, kun vähän matkan päässä niiden kukat ovat jo lakastuneet. On tosi jännä kevät :)
      On todellakin hyvä tapa istuttaa pihalle paljon sipulikukkia joka paikkaan, niin saa pitkäkestoisen kukinnan. Ja silloin ei niin haittaa, vaikka osan syö rusakot tai peurat.

      Poista
  2. Olen jo muutaman vuoden haaveillut kylmänkukasta. Niitä on myynnissä sinisenä, punaisena ja valkoisena. Voitko antaa vinkkejä niiden istuttamisesta ja hoidosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarhakylmänkukka on helppo perenna, kunhan sille löytää pihalta hyvän paikan. Kirjoitinkin siitä ihan oman blogipostauksen. Kiitos juttuvinkistä :)

      Poista