maanantai 6. syyskuuta 2021

Nokkosen ja lipstikan kuivaaminen - omavaraisuus kotipihalla

Nokkosen ja lipstikan kuivaaminen on helppoa ja kuivattuna ne säilyvät pitkään. Ihan samalla tavalla saa kuivattua muitakin yrttejä ja jopa omenia. Nokkonen ja useat monivuotiset yrtit voi kasvattaa omalla pihalla lähes ilman hoitoa. Ne onkin siksi loistavia omavaraisuuskasveja kiireisille, tai aloittelijoille 😊

Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.

Nokkosen paikka pensaan suojissa...

Nokkosta ei ole hyvä lannoittaa, koska siihen voi tulla liikaa nitraattia. Koska meidän kottikärrykoirat on uroksia, niin tämä nokkospaikkamme on ison pensaan oksien keskellä. Sinne ei koirat merkkaile. Ollaan kerätty tästä jo useat kerrat satoa ja nokkonen tekee aina uudet versot.

Nokkosen lehtiä kannattaa kerätä keväällä ja aikaisin kesällä. Siis nuorista versoista ja samoin on muillakin kuivattavilla kasveilla. Nämä kuvat otin viimeisestä kuivauserästä, jolloin nokkonen oli  jo päässyt kukintavaiheen. 
Meillä on tapana leikata nokkosen lehdet irti sen varsista suoraan ämpäriin. Lopuksi varret lyhennetään. Siten nokkonen tekee uudet versot, joista saa taas otettua lehtiä kuivuriin. 


Nokkosen lehtien kuivaaminen kuivurilla...

Meillä on kasvikuivuri, jolla saa näppärästi lehdet kuivattua. Siinä on neljä kerrosta, johon lehdet laitetaan ilmavasti. Kerrokset kootaan päällekkäin ja ylimmäksi tulee laitteen kansi, jossa on säätönappulat. Sitten vain johto seinään ja laite hurisemaan.



Kuivatut nokkosen lehdet...

Kuivurilla tulee täysin kuivat lehdet noin 3 tunnissa. Kuivatut lehdet säilytämme kannellisissa rasioissa. Koska kaapissa on hyvin tilaa, niin lehtiä ei murskata pienempiin purkkeihin. Siten säästämme omaa aikaa muuhun 😊

Lipstikan lehtien kuvaaminen...

Lipstikan eli liperin kuivaaminen on hyvin samanlaista kuin nokkosen. Eli otamme lipstikasta vain lehdet kuivuriin ja taas noin 3 tunnissa ne kuivuvat täysin.
Kuvassa on viime vuonna kuivattuja lipstikan lehtiä, joissa on edelleen vahva aromi. Näitäkään ei olla mitenkään murskattu pienemmäksi, vaan ne ovat suoraan kuivurista laitettu säilytyspurkkiin sellaisenaan. Se ehkä pitää niissä aromin pidempään.

Omenan kuivaaminen kuivurissa...

Olemme joskus kuivanneet myös omenaa tässä kuivurissa. Viipaleet kannattaa leikata mahdollisimman ohuiksi ja silti niiden kuivaamiseen menee aikaa paljon kauemmin. 


Säilöntä kuun mukaan...

Jotta väri pysyy pitkään hyvänä ja maku vahvana, kannattaa valita kuivaamispäivät huolella kuun mukaan. Samoin esim. omenien kuivaamiseen on hyvä valita oikeat päivät, niin ne kuivuvat hieman nopeammin. Eli eri kasveille on eri säilöntä- ja kuivauspäivät. Siitä löytyy tietoa esim. Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssiltani, jossa ne on selkeästi koottuna.


Mehu pihan marjoista...

Marjat me pakastamme, sillä niiden kuivaaminen kestäisi tuhottoman kauan. Emme tee myöskään marjoista hilloja tai mehuja. Paitsi tarvittaessa vaikka keskellä talvea... siitä enemmän Mehu pihan marjoista -postauksessa


#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...


Vyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/syyskuu2021/

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-9-osterivinokas/

Vyöhyke 2

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/09/herukkaurakka.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/09/nokkosen-ja-lipstikan-kuivaaminen.html


Vyöhyke 5

Puutteela https://puutteela.com/?p=685


Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi



Puutarhaterveisin Sari




15 kommenttia:

  1. Nokkonen ja Lipstikka, nopeita ja hyviä kasveja! Koska asumme hiekkaharjulla, täällä joka ikinen nokkonen päätyy ötökkä torjuntaan tai lannoitteeksi. Lipstikan kanssa saa olla tarkkana, on niin vahva maku. Kuivaan sen ihan vaan nippuina keittiössä �� Hyvää syksyä ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipstikkaa ei tosiaankaan tarvitse kuivata paljoa, kun pienelläkin määrällä tulee jo vahva maku. Siis mahtava kotipihan maustekasvi :)
      Meillä on ennen ollut nokkospuska kasvimaalla. Tilanpuutteen vuoksi poistettiin se sieltä. Nyt pensaan keskellä nokkoset on hyvin suojassa, eivätkä sieltä pääse leviämään häiritsevästi.
      Se on kyllä monipuolisesti käytettävä kasvi ja vielä perhostoukillekin tärkeä ruokakasvi.

      Poista
  2. Mihin käytätte kuivattua nokkosta? Olen osannut itse käyttää sitä toistaiseksi vain pakastettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivattua nokkosta on helppo käyttää esim. leivonnassa, kun sen hienontaa ensin. Meidän Teräsleidi lisää sitä aina leipätaikinaan. Käytetään kuivattua nokkosta myös keitoissa ja muussakin ruoanlaitossa. Sitä on niin helppo lisätä ruokaan :)

      Poista
  3. Minä laitan nokkosjauhetta smoothien sekaan. Se on kyllä kaupan hyllyltä ostettua, mutta eipä ole kotinurkilla nokkosta. Pitäisi varmaan jostain raapaista juuren pätkä mukaan ja istuttaa se johonkin takanurkkaan, jossa se ei ketään haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkosta on niin helppo kasvattaa, että kannattaa tehdä johonkin kohtaa nokkosmaa. Meillä oli ennen nokkosta ihan kasvimaalla kasvamassa, mutta tämän nykyinen paikka on myös kätevä. Kun sitä on kasvamassa lähellä, sitä myös muistaa kerätä usein.

      Poista
  4. Aina oppii uutta. En nimittäin ole tajunnut leikata nokkosia uutta satoa saadakseni, olen vain etsinyt uusia paikkoja, joista kerätä lehtiä.
    Hyvää syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkonen on niin voimakaskasvuinen, että se kasvattaa alasleikkaamisen jälkeen heti uusia versoja. Myös tämän kesän kuivuudessa. Ja jos on monta nokkospuskaa, niin niistä saa kesän aikana kerättyä jo aika ison sadon :)
      Mukavaa syyskuuta sinullekin!

      Poista
  5. Keväällä teen yhden nokkoskeiton tai kaksi. Sitten se jää pitäisi ehkä alkaa kuivaamaan sitä niin saisi talvellakin. Vaikka nokkos ohukaisia jotka on meillä kevään herkkua. Hyvää syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä nokkoset ovatkin herkullisimmillaan :) Kannattaa kuivattaa niitä, ainakin kokeeksi, sillä nokkonen on niin terveellistä. Talviaikana vihreää syötävää on aika vähän, omasta takaa. Ellei sitten kasvata versoja ja viherrytä joitakin ituja.

      Poista
  6. Tänä vuonna meillä jäätiin melkein vaille nokkosia ja niiden supernorkkoja, kun nokkosperhosten vauvoja oli niin hurjasti. Ihan pikkuisen saatiin nokkosta kerättyä niistä nokkosista, jotka eivät olleet nokkosperhosten toukkien peitossa. Tällaista ei ole ennen meillä käynyt täällä, mutta nyt kun homma meni näin, se sai mennä niin ja nokkoset saivat mennä niille, jotka niitä eniten hamusivat. Nokkosten sijaan saimme sitten nauttia kaikista niistä perhosista, jotka valloittivat meidät ja puutarhan pitkin kesää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, miten ihanaa! Perhoset ilahduttavat ja sykähdyttävät aina, kun niitä näkee! Meilläpäin ei ole nokkosperhosten toukkia näkynyt, vaikka naapurin rajalla on paljon nokkosta. Olenkin ihmetellyt sitä, sillä nokkosperhosia on lennellyt tosi paljon. Eli jossain lähistöllä ne kyllä ovat ruokailleet, mutta en ole keksinyt missä ;)

      Poista
  7. Minä en oikein pidä kuivatun nokkosen mausta. Jos sitä laittaa liikaa, se maistuu pahvimaisen terveelliseltä! ='D Kosmetiikkaa varten kyllä välillä olen sitä kuivannut.
    Mutta ryöppään ja pakastan kyllä sitä keittoja varten. Ja siemeniä kuivaan ja niitä laittelen sitten vähän joka paikkaan.

    Nokkonen on kyllä kasvi, jota ilman muuta kannattaa ja pitää hyödyntää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nokkonen on erittäin monipuolinen kasvi ja super terveellinen. Ohutlehtisenä sitä on helppo kuivata, jopa ihan huoneessa roikkumassa.
      Kuivattu nokkonen ja persilja maistuu tosiaan pahvimaiselta, jos niitä laittaa paljon. Keitoissa, wokeissa ja leivässä se toimii hyvin yhtenä ainesosana, eikä maku tule liikaa esille. Nokkosen siemeniä en olekaan muistanut kerätä, kiitos siis vinkistä!

      Poista