sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Perennojen kylvö kuun mukaan

 
Perennojen kylvö siemenistä on helppoa ja kun sen tekee kuun mukaan, onnistuu vielä varmemmin. Vielä ei ole aika kylvää, mutta kirjoitan tästä näin ajoissa, koska suunnittelen aina ajoissa kevään kylvöt. Siten saa hankittua siemenet ja kylvömullat etukäteen, niin ei tule kiire.

Siementen kylvö hajakylvönä...

Siementen hajakylvössä siemenet kylvetään laatikkoon, jossa on multaa. Näin tehdään usein, kun siemenet ovat pieniä ja niitä on paljon.
Alla kuva harjaneilikan taimista viime vuodelta. 

Taimet istutettiin kesällä pieninä mättäinä suoraan perennapenkkiin. Ne ei vielä kukki ensimmäisenä kesänä, vaan vasta toisena. Nyt jännätään, miten ne talvehtii. Laitan näistä viimeistään kesällä kuvia, kun ne kukkivat. Kuvan yläreunassa pilkottaa ne siemenistä kasvatetut daaliat.


Siementen kylvö ruukkuihin tai sammalnappeihin...

Ne siemenet, joita on siemenpussissa vähän tai mitkä on isoja, kylvetään usein ruukkuihin tai kuten minä tein eli sammalnappeihin. 


Kuvassa taimia aloitetaan istuttamaan pihalle perennapenkkiin. Aiemmin pienet taimet oli istutettu ruukkuihin, jotta juurilla on enemmän tilaa kasvaa. Nämä kuten kaikki siementen kylvöt ja istutukset teen aina kuun mukaan. Olen huomannut siten kasvien kasvavan parhaiten.


Perennojen kylvö kuun mukaan...

Kuun mukaan perennojen siemenet kylvetään aina kasvavalla eli nousevalla kuulla, ja kasville sopivana kuukautena. Kuukausi on yleensä mainittu siemenpussissa. Osan voi esikasvattaa keväällä sisällä tai kylvää ne vaikka toukokuussa pihalle laatikkoon tai ruukkuun. Osa kannattaa kylvää aina pihalle, mikä onkin helpompaa, jos sisällä ei ole tilaa esikasvattaa.

Kuun mukaan kylvöajan voi katsoa vielä tarkemminkin, mutta se vaatii jo enemmän tietoa. 

Helppoja perennoja kasvattaa itse siemenistä...

Helpoimpia perennoja kasvattaa siemenistä on ehkä seuraavat. Ne on siis helppoja kylvää suoraan ulos maahan tai laatikkoon.


Vaateliaampien perennojen kylvö...

On perennoja, joiden kylvö vaatii enemmän. Joidenkin siemenet itävät vasta, kun ne on olleet viileässä tai vaihtelevissa lämpötiloissa. Siitä enemmän Perennojen siemenet maahan kylmäkäsittelyyn -postauksessa.
On myös perennoja, joiden siemeniä ei saa peittää mullalla. Jotta siemen itää, sen täytyy saada valoa. Siitä enemmän Älä peitä valossa itäviä siemeniä mullalla -postauksessa.
Lisäksi on perennoja, joita ei lisätä siemenistä lainkaan. 

Lisää vinkkejä siementen kylvöihin ja jatkohoitoon...


Tänään kylvin siemeniä versojen kasvatukseen ja oli taas niin ihanaa puuhaa. Seuraavat kylvöt taidan tehdä vasta helmikuun puolenvälin tietämillä 😊

    Puutarhaterveisin Sari



4 kommenttia:

  1. Täytyypä seurata täältä, milloin on seuraava hyvä ajankohta kylvää chilit. Tosin siemenet ovat vuosia vanhoja, mutta kannattaahan kokeilla ennenkuin heittää roskiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuun mukaan kylvämisen edut huomaa hyvin juuri heikosti itävien siementen kanssa, kuten esimerkiksi vanhojen siementen kylvöissä. Ja missään nimessä ei kannata heittää vanhentuneita siemeniä roskiin, en voi hyvinkin itää vielä.
      Seuraavat hyvät päivät chilin kylvöön kasvavalla kuulla onkin helmikuun puolessa välissä, jos muistan nyt oikein.

      Poista
  2. Harjaneilikka oli yllättävän helppo kasvattaa siemenistä.Seuraavina vuosina se on pitänyt itse huolen kylväytymisestään ,kun olen muutaman kukan jättänyt kehittämään uudet siemenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, harjaneilikka on erittäin helppo kasvattaa siemenistä. Ja jos se on hyvällä paikalla, niin juuri noin se kylväytyy jatkossa itsestään.
      Me kylvimme laatikollisen taimia uuteen kasviryhmään, ja saavat siinä vapaasti vallata ryhmää :)

      Poista