maanantai 5. lokakuuta 2020

Mitä tämän vuoden sadosta opittiin - omavaraisuus kotipihalla

Mitä tämän vuoden sadosta oikein opittiin? Oikeastaan aika paljon. Esimerkiksi keltaisen tomaatin taimet pitää muistaa ostaa aikaisin keväällä, ennen niiden ulos istuttamista. Ne nimittäin loppuivat myymälästä yllättävän aikaisin, joten jäätiin ilman niitä. Onneksi oli vielä punaisen tomaatin taimia, mutta eihän ne ole niin hyviä kuin keltaisten. Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.


Persiljasta hyvä sato - ostotaimet...

Keväällä ostin puutarhalta persiljan taimet ja ne oli silloin jo aika isot. Kesän mittaan niistä saikin sitten hyvä sadon. Eli jatkossa taimet on parempi ostaa ammattipuutarhurilta, niin taimista kasvaa enemmän syötävää. Ja meidän pihalla nämä seinänvierustalla olevat kastelualtaat on edelleen ihan huippuja, etenkin tomaatille, persiljalle ja salaatille. 


Porkkanaa tuli vähän - kukkia runsaasti...

Porkkanan kylvö onnistui hyvin biohiilimullassa. Sen sijaan yhden rivin taimet eli valkoisen porkkanan taimet söi rusakot ja muutaman rivin porkkanat alkoivatkin kukkia. Eli syötäviä porkkanoita tuli aika vähän, mutta näitä upeita porkkanan kukkia sitäkin enemmän 😊

Ensi kevään porkkanan viereen pitää laittaa rusakoita hämääviä kasveja. Ja jos haluaa porkkanoita, niin kannattaa valita varmoja lajikkeita. Tosin taidan kylvää tätä kukkivaa porkkanaa myös ensi vuonna. 


Marjatuomipihlaja makeat marjat - syötiin heti...

Ihan yllätyttiin, miten makeita nämä marjatuomipihlajan marjat oikein ovat. Nyt en muista lajiketta,  niitä kun on monta erilaista myynnissä. Toivottavasti ensi vuonna tekee jo suuremman sadon, jotta saataisiin vähän pakkaseenkin talven varalle.

Rastaat herkuttelivat suklaakirsikoilla - uusi rastasverkko...

Meidän suklaakirsikka on pensasmainen ja viime vuonna saatiin siitä hyvä sato, kun suojattiin se rastasverkolla. Tänäkin vuonna olisi tullut hyvä sato, mutta rastaat söivät osan. Rastasverkko oli jo niin vanha ja repesi helposti, että se ei enää suojannut tarpeeksi hyvin. Keväällä täytyy siis muistaa ostaa uusi rastasverkko.
Marja-aroniasta tuli ensimmäistä kertaa satoa niin paljon, että sitä riitti pakkaseen. Niitä on siis kaksi pensasta ja ne suojattiin myös rastasverkolla, paremmalla onnistumisella.

Omenoitakin tuli tänä vuonna tosi paljon ja päärynöitä. Päärynöitä tuli niin paljon, että niistä tehtiin sosetta, joka on jo melkein kaikki syöty. On tosi hyvää 😊

Vahapavut tuotti suuren sadon - silti taimivälit isommiksi...

Meillä vahapavut tekevät hyvän sadon, oli kesän säät millaisia tahansa. Ja niin tuli tänäkin kesänä. 
Sen jälkeen kun multaan sekoitettiin biohiiltä, kasvit ovat kasvaneet rehevämmin. Joten niitä pitää kylvää harvempaan, mitä ennen biohiiltä. Edelleen opetellaan oikeaa taimiväliä, sillä tänä kesänä muutamaan taimeen tuli harmaahometta. Se ei onneksi haitannut satoa ja harmaahomeiset versot ja lehdet poistettiin. Ensi vuonna pitääkin muistaa kylvää siemenet vielä hieman harvempaan, varmuuden vuoksi.

#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...


Vyöhyke 1

Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2020/10/05/urbaania-omavaraisuutta-sato-2020/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/yksinkertaistaelamaa/


Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=20521


Vyöhyke 4
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/10/unelmana-omavaraisempi-elama-sadonkorjuu.html

Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi

Mukavaa viikkoa!

Terveisin Sari


8 kommenttia:

  1. Marjatuomipihlaja on ihan uusi kasvi minulle. Se taitaa olla sukua tuomipihlajalle ja eikös sen marjat ole myrkyllisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatuomipihlaja on jalostettu hyötykasviksi eli marjat on talouskäyttöön. Ja meidän marjatuomipihlaja on maultaan tosi hyvä.
      Kaikki tuomipihlajat ja niiden marjat eivät ole myrkyllisiä, Myrkytystietokeskuksen mukaan :)

      Poista
  2. Mahtavan kuuloinen sato. Ja olen samaa mieltä kotimaisten päärynöiden mausta, meillä kypsyi vain yksi, ensi vuonna paremmalla onnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman pihan päärynät on kyllä herkkua :) Näin kun puu on vielä nuori, niin joka vuosi tulee enemmän satoa kuin edellisenä vuonna. Leikkasimme keväällä päärynäpuuta hieman ja jännitti vähän, tuleeko päärynöitä vai ei. Onneksi tuli :)

      Poista
  3. Aina kun näen sun linkin listalla, sormet syyhyää lukemaan kuukausikoostetta ;) Tuo marjatuomipihlaja kuulostaa mielenkiintoiselta. Millä olisi tarvetta yhdelle pätkälle näkösuojaa ja tietysti toiveena olisi, että se voisi jotain siinä samalla tuottaakin. Tuohon pitää siis tutustua!

    Tänä vuonna on sitten vissiin ollut keltaisten tomaattien buumi! Itse en tuota huomannut, kun kasvatimme kaikki tomskut omista siemenistä, mutta paljon on ollut puhetta siitä, että koronakeväällä monet taimet loppuivat ylipäätään kesken.

    Aurinkoista lokakuuta sinne puutarhaasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että pidät näistä postauksistani :) Marjatuomipihlajaa voi hyvinkin käyttää aidanteena, ellei hinta tule liian kalliiksi. Siitä kun ei ole aitataimia. Toinen hyvä marjakasvi on marja-aronia. Ja ainahan voi laittaa myös useampaa lajiketta aidanteeseen.
      Keväällä tosiaan monet hyötykasvit loppuivat myymälöistä, onneksi kesällä tuli sitten lisää taimia. Mutta ei tomaatin taimia. Täytyy ihan kalenteriin laittaa ylös, että ensi keväänä on niiden kanssa ajoissa :)
      Oikein ihanaa lokakuuta sinullekin!

      Poista
  4. Täällä satona yksi raakana tippunut päärynä. Ei juhlan aihetta sillä saralla siis. Kokeilin myös keltaisia papuja (en tiedä olivatko varsinaisesti vahapapujak), mutta eivät itäneet. Ensi vuonna uudella pieteetillä kylvöhommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan miten kävi. Toivotaan, että ensi vuonna on jo runsaampi päärynäsato!
      Vahapavut itää hyvin, vaikka joskus hitaasti. Maan pitää olla lämmin, muuten siemenet eivät idä. Joskus siemenissäkin voi olla vikaa, esim. liian vanhoja tai niille on sattunut säilytyksessä jotain kummallista. Pidetään peukkuja, että ensi vuonna papusi itävät loistavasti ja saat runsaan sadon!

      Poista