sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Daalian juurakot kuivumassa

Daaliat on kaivettu maasta, kuukalenterin mukaan hyvänä jaksona, ja nyt daalian juurakot ovat viileän autotallin lattialla. Kuvassa on vain osa niistä. Vaikka oli kuiva kesä ja niitä ei kasteltu, niin jälleen mukulat ovat tosi isoja. Tätä ei voi kun ihmetellä. Sama oli viime syksynäkin.

Daalian mukuloiden kuivatus...

Mukulat ovat siis lattialla kuivahtamassa. Sen jälkeen multa onkin helppo karistella niistä pois. Samalla tulee tarkistettua, ettei siruetanoita jää mukuloihin. Tänään juuri löysin yhden jouluruusun tyveltä.

Ensi viikolla mukulat pääsevät kellariin talvisäilytykseen, silloin on vielä hyvä ajankohta kuun mukaan. Tuttuun tapaan mukulat peitetään lannoittamattomalla ja kalkitsemattomalla Perusturpeella. Se on meidän kellarissa paras tapa. Siitä lisää Daalian istutus ja talvisäilytystesti.
Linkin postauksessa näkyy daaliat ennen biohiiltä. Ne näyttää paljon matalammilta. Joskus täytyykin kaivella arkistosta kuvia ennen ja jälkeen biohiilen 😊

Tietysti Perusturvesäkit on jo hankittu ja odottavat kellarissa valmiina.


Hiirenloukut viritetty...

Kellariin, johon daaliat viedään, on jo viritetty hiirenloukut. Nyt huomasin, että yhdestä on syöttiaine loppunut. Eli vanhat hiirenloukut kannattaa tarkistaa aika ajoin. Syöttiainetta voi ostaa erikseen, joten hiirenloukku itsessään on vuosia toimiva. Tästä kirjoitinkin jo viime vuonna Hiirenloukut daalia kellariin.
Pahoittelen, että kuva on hieman heikkolaatuinen, koska kellarissa oli jo niin pimeää.

 Syysmyrkkyliljan nuppu...

Tänään huomasin, että syysmyrkkyliljojen viereen on ilmestynyt uusi nuppu. Se on aika pienikokoinen, joten jännä seurata, millainen kukka siitä avautuu. Tuohon kohtaan on vuosien saatossa istutettu muitakin myrkkyliljoja... toivottavasti tämä on jokin niistä 👍
Metalliruukkuun istutetut turkinmyrkkyliljan sipulit kukkivat jo parvekkeella. Täytyypäs ottaa niistä kuva päivällä, nyt onkin jo liian pimeää.

Syyskrookus kukkanurmikossa...

Toinen ihana ylläri löytyi kukkanurmikosta. Tämä syyskrookus eli syyssahrami on ollut tässä kohtaa jo silloin, kun siinä kasvoi iso kanukka. Kanukka poistettiin ja tilalle laitettiin kukkanurmikkoa. Lähistöllä pitäisi olla näitä lisääkin. Paikka on vähän liian varjoinen ja siksi nämä syyskrookukset kukkivat näin myöhään. Oikeastaan ne voisi siirtää paremmalle paikalle täyteen aurinkoon.
Syyskrookukset ovat hyviä syyskukkia ruukussa. Siitä vanha postaus Syyskrookukset kukkivat.

Ensi viikolla pääsee jo haravoimaan, jee! Sitä olen odottanut. Tänään hommaan oli ihan liian tuulinen päivä, joten piti tyytyä vain ihastelemaan ilmassa lenteleviä puiden lehtiä😊

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Syysterkuin Sari


4 kommenttia:

  1. Kyllä se hata
    ravointi onnistuu tuulessekin , jos kayttää tuulen suuntaa hyväkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta se ei ole yhtään kivaa, kun haravoidulle alueelle puista satelee heti uusia lehtiä. Siinä ei silloin ole haravoinnin nautintoa ;)
      Meillä nimittäin suurin osa puista on vielä täydessä lehdessä. Vain metsälehmus ja omenapuut ovat pudottaneet lehtensä.

      Poista
  2. Aikamoinen homma teillä kaikista daalioista :).Meillä ei ole sopivaa talvisäilytyspaikkaa juurakolle ,vähän surettaa ettei upea daaliani tod.näk.selviä talven yli.Se ei ehtinyt avata kaikkia nuppujaan ennen kylmiä öitä,mutta viisi valtavaa kukkaa oli ilonani kesän aikana.Syyskrookukset olisin tosiaan voinut laittaa ruukkuun maahan kaivamisen sijaan ,ensi syksyksi siinä sitten kivaa puuhaa.Kevätkukkasipuleiden ruukkukasvatus ei ole koskaan minulta onnistunut ,sama lämpötilalta ja kosteudelta sopivan paikan puute siinäkin ongelmana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan noissa daalioissa on oma hommansa. Onneksi maa on kevyttä kaivaa ja niiden komea kukinta kyllä palkitsee vaivan :)
      Surettaa varmasti heittää pois kaunista daaliaa. Jos jääkaapissa tai kylmäkaapissa olisi tilaa juurakolle, niin sen voisi säilyttää siellä. Olen joskus kokeillut hyasintin kasvatusta jääkaapissa ja se onnistui hyvin.
      Syyskrookukset ja syysmyrkkyliljat ovat kauniita syyskukkia ruukussa. Ihan suosikkejani :)

      Poista