maanantai 18. helmikuuta 2019

5 vinkkiä, joilla autat hyönteisiä

Tässä teille viisi helppoa vinkkiä, joilla voi auttaa hyönteisiä omalla pihalla. Nämä on niitä, joita itse olen meidän pihalla todennut hyviksi. Täytyykin vielä laajentaa yhtä kasvialuetta, jotta sillekin puolelle pihaa saadaan enemmän pölyttäviä hyönteisiä. Aion myös lisätä kukkanurmikkoa entisestään.  Tämä postaus on mukana  #miljoonaotokkatekoa yhteispostauksessa.

1.  Kukkanurmikko tuo pihalle tärkeitä pölyttäjiä...

Kukkiva nurmikko eli kukkanurmikko on tosi helppo toteuttaa, kun ensin perehtyy siihen. Se on siis nurmikko, johon on kylvetty tiettyjen kasvien siemeniä tai istutettu ne taimista. Tavoite on mahdollisimman paljon kukkia. Kukkanurmikkoa voi hyvin leikata  kerran viikossa, joten kaukaa katsottuna se näyttää tavalliselta nurmikolta. Siihen kannattaa myös istuttaa aikaisin keväällä kukkivia sipulikukkia. Idänsinililja eli Scilla onkin yksi parhaimmista kukkanurmikolle.

Kukkiva nurmikko on kaunis ja joka vuosi vähän erilainen. Joskus apilaa on enemmän ja joskus vähemmän. Kukkanurmikko on niin upea ja samalla huippu tärkeä hyönteisille, että olen tehnyt siitä oman verkkokurssin Kaunis satumainen kukkanurmikko.

2.  Paljon perhosten rakastamia kukkia...

Monet perhosia houkuttavat kukat sopivat myös muille pölyttäjille, kuten kuvan kimalaisille. Tärkeää on, että kukkia on todella paljon! Muutama kukka ei useinkaan houkuta riittävästi perhosia, kimalaisia, kukkakärpäsiä ja muita pölyttäjiä. Sillä niitä tarvitaan myös pölyttämään hedelmäpuiden, marjapensaiden, mansikan ja vadelman kukkia. Jos syksyllä ei tule omenia, vaikka keväällä puut kukkivat runsaasti, syynä voi olla pölyttäjien vähyys. Nyt ymmärrätte, miksi pihallamme on niin paljon kukkia.

Nämä 30 vuotta vanhat daaliat kuuluvat pihallamme parhaimpiin perhos- ja pörriäiskasveihin. Näissä niitä näkee paljon enemmän kuin vieressä kasvavissa punatähkissä. Eli kannattaa suosia yksinkertaisia kukkia, joissa kukan keskustan heteet ja emit ovat näkyvissä!
Ja vielä toistan, että kukkia pitää olla paljon ja aurinkoisella paikalla.

Ehdottomasti paras perhoskasvi pihallamme on syyssyrikät eli Buddlejat, jotka talvetetaan kellarissa. Ne kukkivat loppukesällä parhaaseen päiväperhosten lentoaikaan. Kukissa on myös muita pölyttäjiä, tosin niitä ei näy nyt tässä kuvassa. 
Muita hyviä perhoskasveja pihallamme on punalatva, piiskut, syysleimut ja välillä jopa kehäkukat. Nämä tulivat nyt mieleen, varmasti on muitakin.

3. Perhostoukille ruokakasveja monipuolisesti...

Perhostoukille pitää olla ruokakasveja, muuten ei tule lentävää perhosta. Parhaimpia ovat nokkonen ja pajut. Meillä kasvaa terijoensalavaa ja toivon, että se kelpaa. Kuulemma monet lehtipuut ja -pensaat ovat myös hyviä. Mitä enemmän pihalla on erilaisia kasveja, sen parempi. Tietysti isot kasvit tai isot kasvialueet ovat parhaimpia.
Alla kuva humalasta, jossa on neitoperhosten toukkia syömässä. Eli koristekasveista ei kannata hävittää toukkia ja ötököitä, ellei ne tuhoa satoa tai vioita totaalisesti kukintaa.

Lisäksi muille hyönteisille voi laittaa hyönteishotelleja tai vastaavia. Meillä on noita "vastaavia" eli vanhat rakennukset koloineen 😀

4. Puutarhajätteen kompostointi avokompostissa tai puukehikossa...

Puutarhassa on paljon muitakin tärkeitä hyönteisiä ja niitä on helppo auttaa esimerkiksi pitämällä puutarhakompostia. Avokomposti on ehdottomasti paras, sillä siihen erilaiset hyönteiset pääsevät helpoiten. Puukehikkokin on ok, jos siinä puutarhajäte on maata vasten. Eli jätettä ei kannata kasata esim. puulavan päälle. 
Keväällä onkin aina jännä kaivaa vanhaa kompostia käyttöön, kun sieltä löytyy isoja sarvikuonokkaita ja niiden valkeita pullukkatoukkia. Ne tietenkin laitetaan aina jatkamaan elämäänsä toiseen kompostiin.

5. Puutarhan luomuhoito...

Mikä tärkeintä puutarhanhoidossa, niin kannattaa käyttää vain luomulannoitteita ja -aineita! Eli luomuhyväksyttyjä, joissa on luomu-merkintä. Mikäli on suuri tarve myrkyttää kirvoja ryhmäruusujen latvoista tai uudesta kirsikkapuusta, kirvat ruiskutetaan luomuhyväksytyllä luonnon pyretriinillä, ohjeen mukaan. 

Rikkaruohot kitketään käsin, missä auttaa paljon ne #kitkemispäivät. Jos on pakko myrkyttää rikkaruohoja esim. laattojen väleistä, niin valitaan luomuhyväksytty aine tai poltetaan rikkaruohot.

Siis näillä vinkeillä autat hyönteisiä...

Nurmikko kukkanurmikoksi, super paljon kukkia pihalle, monipuolinen kasvillisuus, vanhanajan puutarhakomposti ja luomuhyväksytyt lannoitteet (ja torjunta-aineet) sekä kuun mukaan kitkeminen ovat helpot toteuttaa keskiverto kotipihallakin 😀


#miljoonaotokkatekoa ...

Tämä postaus on siis yksi aiheesta kiinnostuneiden omavaraisuudesta bloggaavien yhteispostauksista. Alla linkit muiden bloggaajien postauksiin.
Riippumattomaksi, Alussa oli Vehkasuo, Urban Farmin kaupunkiviljely, Tsajut, Jovelan talopäiväkirja, Luomulaakso, Rakkautta ja maan antimia, Caramellia, Korkeala, Farmer to Bee, Iso-Ovokkiniitty 

Ihanaa viikon alkua!

Terkuin Sari

26 kommenttia:

  1. Aah ihkaihanat sarvikuonokkaat. Todella huippuja! Sen lisäksi, että aikuiset ovat vaikuttavan näköisiä, ne ovat hyviä hajottajia toukkavaiheessa. Mahtavan pullukoita pötkylöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarvikuonokkaat on kyllä jänniä, niin aikuisina kuin toukkina. Välillä niitä löytää jostain kompostin kohdasta tosi monta. Silloin tulee lapioitua kompostia hyvin varovasti, ettei vain vahingoita yhtäkään.

      Poista
  2. Jestas mikä määrä karvaisia toukkia ruokailemassa! Pitääkin lisätä nurmelle taas kukkaa. Osa nurmikosta meillä kasvaa villinä kulleroa, joka on jopa kokonaan hävinnyt alueittain Etelä- ja Keski-Suomessa ja sen myötä kullerokärpästen tilanne on heikko, ja kun kullerokärpänen on yksi niistä harvoista, jotka voi pölyttää kulleroita, lopputulos on huono 1:1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en tiennytkään kulleroista ja kullerokärpäsistä. Harvoin näkee kulleroita täällä eteläisessä Suomessa edes pihoilla. Meilläkin oli sitä aiemmin, mutta kuivat kesät hävittivät ne. Nyt voisikin kokeilla sitä uudelleen puolivarjoon, lähelle vesiojaa. Siellä se saattaisi viihtyäkin paremmin.
      Kiitos kun kerroit kulleroista, ne kun on niin kauniitakin :)

      Poista
  3. Meilläkin on kukkanurmikko, unohdin sen aivan täysin omasta kirjoituksesta. Pitää vain monipuolistaa lajivalikoimaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkanurmikkoa näkee usein vanhoilla pihoilla. Sinne sitä on tullut ajan myötä, tosin kasvien lajivalikoima on pieni. Kukkivia lajeja on kyllä helppo lisätä, kunhan muistaa ne tavalliset kasvien valintaohjeet.
      Kukkanurmikkoa saisi olla paljon enemmän pihoilla! Se on kaunis, helppohoitoinen ja niin tärkeä pölyttäjille :)

      Poista
  4. Mökkipihaan olen hyönteisiä suosivia kasveja yrittänyt laittaakin. Ja pari hyönteishotellia on myös jo ihan niiden hauskan ulkonäön vuoksi. En tiedä sitten, kuinka paljon niistä on oikeasti hyötyä. Olen niissä joitan hyönteisiä nähnytkin. PS Laitoin eilen siitä linkin aukeamattomuudesta. Edelleen sama homma, laitoin sulle sähköpostissa kuvan virheilmoituksesta. Kyllä siellä linkkejä aukeaa, mutta virheilmoitus ei kannustanut jatkamaan pidemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyönteishotellit ovat tosi kivoja, ja niitä voi itsekin tehdä omalta pihalta löytyvistä aineista. Kuulemma niistä on apua, jos ne on sijoitettu oikein.
      Hieman laiskana luotan siihen, että meidän rakennusten seinien raot toimivat hyönteisille... seinät kun ovat vielä joka ilmansuuntaan ;)
      Tuhannesti kiitos ilmoituksista ja vaivannäöstäsi! Selvittelen asiaa ja vastasinkin jo sinulle. Siinä sivustolla on tehty muutoksia ja siihen on nyt jäänyt jokin outo juttu. Kiitos vielä, kun ilmoitit :)

      Poista
  5. Hienot vinkit ötökkäystävällisen pihan lumiseen, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Koetin pitää vinkit selkeinä ja helposti toteutettavina. Näitä ollaan itse jo vuosia tehty pihalla. Eli ollaan konkreettisesti nähty niiden toimivan :)

      Poista
  6. Hyvät vinkit! Perhoset ja pörriäiset kannattaa kyllä pitää mielessä puutarhan kasvivalintoja tehdessä. Niistä on niin paljon silmäniloa ja apua hyötykasvien pölyttämisessä. Näitä postauksia lukiessa olen huomannut selvemmin sen, että omassa puutarhassani asiat ovat hyönteisten kannalta aika hyvin; löytyy hyönteishotelli ja suuri valikoima mesikasveja. Tontin ympärillä on luonnontilaista metsää pusikkoineen ja risukasoineen sekä lahoavia kantoja. Suurin osa puutarhajätteistä on avokomposteissa ja edellisen asukkaan jäljiltä nurmikolla on varmasti enemmän kaikkea muuta kuin nurmiheinää :D Osa "kukkanurmikkomme" kasveista on sellaisia, joita en siinä toivoisi olevan ollenkaan, mutta on siellä paljon sellaisiakin, joiden annetaan kukkia, esim. ketoneilikat, keto-orvokit ja niittyhumala. Harmikseni suurin kasvi-intohimoni, eli loistokärhöt, eivät juuri loista perhos- ja pörriäiskasvien kärkitilastoissa. Onneksi toinen suosikkini, eli maksaruohot korvaavat komeasti syntyneen vajauksen. Syyssyrikän olen päättänyt hankkia heti kun vain vastaan tulee. Tuollainen valkea olisi oikea unelmien täyttymys, mutta on se violettikin upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi mielenkiintoinen yhteispostaus, sillä muiden postauksista sai paljon ajateltavaa. Ja huomasin muutaman asian meidän pihalla, joita en ole lainkaan ajatellut olevan hyönteisille tärkeitä. Yksi sellainen on luonnonkivimuuri. Siinä on kyllä ollut aina keväällä perhosia auringonlämmössä ;)
      Niitä syyssyrikoita näkee keväisin tosi paljon, toivottavasti tänäkin vuonna. Ja niitä on muuten eri lajikkeita, myös vaaleahkon punertavanlilaa. Sellainen olisi aivan superihana.

      Poista
  7. Ihan noilla samoilla on meilläkin menty, hiljalleen lisätty kukkivien kukkien määrää (tosin hyvin kerrannaiseen kukkaan pölyttäjän on joskus hankala päästä, mehiläiset, kukkakärpäset ja ampiaiset ovat niissä parempia kuin perhoset). Komposti avokompostina, metsässä oksakasoja ja maatuvia rankoja, vanhoja latoja...kaikenlaista, mutta se kannattaa! Olen ollut iloinen pölyttäjien määrästä ja toivon niiden lisääntyvän edellleen.

    Tämä yhteinen huolemme on tärkeä asia, siitä myös eilen postasin - emme ole huolen kanssa onneksi yksin. Vaikka pihamme on pieni niin pienistä pihoista kertyy iso ja kaunis, pikkuisille mieleinen ala ja ehkä sillä tavoin maailma edes hiukan pelastuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan tärkeä aihe! Olen samaa mieltä, että pienilläkin pihoilla on suuri merkitys pölyttäjille ja muulle luonnolle. Ja isoilla pihoilla vielä enemmän, koska niille saadaan suurempia kukka-aloja, sekä niitä nokkosia ja pajuja ;)
      Jännästi jopa parvekkeelle voi luoda perhos- ja pölyttäjäpuutarhan. Parvekelasit vain pitää olla auki ja parvekkeelle pitää paistaa aurinko. Eli puutarhan koolla ei ole merkitystä!

      Poista
  8. Meillä on ollut ajatus tehdä kukkanurmikko sille kohdalle missä meillä kulkee maakaapeli ja vesijohto saunalta lypsyhuoneelle. Näin muistaisimme sen jatkossakin. Taidankin käyttää tätä perusteluna sen tarpeellisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä idea :) Se näyttäisi hyvin luonnolliselta merkintätavalta. Tunnetusti ihmisen muisti on aika lyhyt, etenkin kun aikaa kuluu. Ja lisäksi pörriäiset kiittää ;)

      Poista
  9. Aivan loistava idea tuo kukkanurmikko-kurssi! Varmasti tulee tarpeeseen. Niittyhumala ja suikeroalpi tosiaan parhaimmasta päästä maanpeittokasveja. Itse olen tehnyt ihan reippaasti niin että vanhalta nurmelta poistan heinäkasveja juurineen niittyhumalan ympäriltä niin että se pääsee levittäytymään paremmin. Nyt on parikin paikkaa puutarhassa missä yritän kylvämällä saada niittyhumalan leviämään peittokasviksi uusiin kohtiin. Todella hieno kasvi, vastaavan näköiset puutarhaperennat maksavat 4-5e kappale kaupassa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niittyhumala kuuluu suosikkeihini! Se kukkii pitkään ja on "hoitovapaa" :)
      Kukkanurmikko-kurssi on tosiaan tarpeeseen tehty. Monet luulevat, että kukkanurmikko muodostuu heti, kun jättää nurmikon leikkaamatta. Ja niinhän ei tapahdu. Lisäksi vanhaankin kukkanurmikkoon saa kukinta-aikoja pidennettyä, kun lisää sinne uusia kasvilajeja. Innolla odotan tulevaa kesää ja uutta kylvettyä kukkanurmikkoa :)

      Poista
  10. Kiitos hyvistä vinkeistä! Pitääkin yrittää hankkia tuo syyssyrikkä. Hyvä kellarikin löytyy kasvien talvettamiseen, joten täytyisi kokeilla, onnistuisiko syyssyrikän talvettaminen. Sivusi ohjeiden avulla laitoin kellariin talvehtimaan daalian mukulat ja jännityksellä odotan, miten ne selvisivät ensimmäisestä talvestaan.

    Meillä on lahopuuaita, jota jatkamme aina kun risuja tulee lisää. Olemme myös jättäneet muutaman kannon paikalleen sekä vapaammissa istutusalueissa on käytetty puunpätkiä reunuksena sekä isoja pölkkyjä on jätetty hyönteisiä varten sekä lapsille leikkeihin. Kompostointiohjeesi ovat myös innostaneet kehittämään lisää kompostointia, erityisesti avokompostiamme täytyy vähän uudistaa keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että postauksistani on ollut hyötyä :)
      Syyssyrikkä on talvehtinut meillä kellarissa täysin ongelmitta. Kerran ne jopa paleltuivat ulkona yöhallassa, mutta siitäkin toipuivat heti kasvattaen uusia versoja. Superhelppo kasvi, kunhan sen saa talvehtimaan. Ja kellari on siihen hyvä.
      Lahopuuaita on hyvä idea hyönteisille ja käteväkin. Meillä on sitä mökillä, jossa on metsäisempää. Näin omakotipihalla sille ei ole löytynyt paikkaa, ainakaan vielä ;)

      Poista
  11. Kiitos hyvistä vinkeistä. Pohdin jo nyt näiden kautta tulevan kesän kukkapenkkiä. Siihen kun olisi tarkoitus tulla paljon pölyttäjille sopivia kasveja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Maria :) Kuulostaa ihanalta idealta! Pölyttäjille sopivia kasveja onkin paljon. Saa kyllä olla tarkkana, sillä törmäsin kerran auringonkukan siemenpussiin, jossa kehuttiin, että ei houkuta hyönteisiä.

      Poista
  12. Mahtavia vinkkejä, kiitos! Meillä isäntä haaveilee pienestä nurmipläntistä, jossa voisi kesäisin pelailla vaikka sulkkista lasten kanssa. Olen lähtökohtaisesti ollut nurmikkoajatukseen vähän vastahankaan, mutta tuollaisen kukkanurmen voisin oikein hyvin hyväksyä :D Täytyykin pistää vinkki korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Sanni :) Kukkanurmikko on aivan upea pölyttäjille, kunhan valitsee sinne myös hyviä pölyttäjäkasveja. Yksi sellainen on valkoapila. Niitä on kyllä muitakin. On aivan ihanaa, että omalla pihalla saa pelattua kunnolla nurmikolla. Siinä ei niin satu, vaikka joskus kaatuu pelin tiimellyksessä :)

      Poista
  13. Tosi selkeät ohjeet, hyvä hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itse pidän tietystä selkeydestä, jotta pystyy nopeasti katsomaan etsimänsä asiat. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse välillä hieman kärsimätön luonne ;)

      Poista