keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Lannoittamisen aika kesällä

Kuvat ovat muuten viime kesältä : ) Vielä eivät ryhmäruusut ja loistokärhöt kuki, ainakaan meidän pihalla...
.
Täydenkuun päivä 26.6. 2010 on hyvä hetki levittää lannoite maahan, niin se tulee parhaiten kasvien käyttöön, eikä huuhtoudu vesistöön. Siis jälleen perinnetiedon ja kuunvaiheiden mukaan katsottuna : )
On joitakin monivuotisia kasveja, jotka vaativat hyvin paljon ravinteita kukkiakseen eli niille annetaan kevätlannoituksen lisäksi kesällä vielä vähän lannoitetta.
Tässä niistä yleisimmät :
Ryhmä- eli jaloruusut
Köynnösruusut....

Loisto- eli jalokärhöt


No jos et ehdi juhannuspäivänä lannoitella, voit tehdä sen myös seuraavan kahden viikon aikana ; )
.
Kevätlannoite riittää melkein kaikille monivuotisille kasveille koko kasvukaudeksi. Ainostaan nämä runsasravinteisen maan kasvit kaipaavat lisälannoitusta.
Mutta jos taas lannoittaa aivan liikaa, kasvi kärsii siitä, ei kuki, voi saada talvivaurioita sekä kasvutapa voi tulla liian reheväksi ja kaatuilevaksi.
Lannoittamisella ei siis kannata nopeuttaa rajapensaiden kasvua ; ) Ainoa konsti on laittaa pensaille paksulti hyvää multaa ja kumpareistutus.

15 kommenttia:

  1. Upeita ruusuja ja kärhöjä. Meilläkin pitäisi nopeuttaa raja-aidan kasvua, mutta onneksi on ylivuotista ja palanutta turvehevonkakkiseosta.Mikä on kuin multaa, potkut ovat jo laimentuneet kovasti

    VastaaPoista
  2. Olipa tärkeää tietoa. Meillä myyrä tai muu jyrsijä söi talvella kärhöt maan pinnasta n. 20 cm ylöspäin. Kaikki köynnökset siis ilman yhteyttä maahan. Ostimme yhden uuden kärhön ja nyt on tullut mullasta esiin vanhoja kärhön alkuja. Katsotaan miten niiden uusi tuleminen onnistuu.
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Kaunottaria!
    Ja kääk, olen pahasti myöhässä siitä rikkakasvien kitkennästäkin!!! No, ei tässä nyt autia stressiä repiä :D

    Tuoksujen täyttämää juhannusta Sari!

    VastaaPoista
  4. Kärhöille siis juhannuksena vähän lisäravinnetta:) Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  5. Hyviä vinkkejä taas, kiitos:) Ja upeita kukkia!

    VastaaPoista
  6. Kukkailoa ja aurinkoista juhannusta.

    Ruusille lannoitetta ja kärhöille ensi viikolla.

    VastaaPoista
  7. Ihanat kuvat! Täytyypä laittaa kärhöille ravinnetta, kiitos muistutuksesta!
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  8. jori - onneksi nyt alkukesällä on ainakin satanut sen verran ja ollut viileää, että pensaat ovat kasvaneet hyvin : )

    Unelma - meillä pakkanen palellutti taas loistokärhöjen kaikki maan päällä olevat versot. Se ei haittaa mitään, sillä mullasta on kasvanut jo yli metriset uudet, kuten ennenkin. Ja kukkivat vielä joka kesä siitä huolimatta. Pienikukalliset kärhöt kestävät myös "alasleikkauksen" ; ) Eli kyllä kärhönne varmaan lähtevät uuteen hyvään kasvuun...
    Hyvää juhannusta sinullekin !

    Taru - juu, ota ilman muuta rennosti vaan... kyllä niitä sopivia kitkemispäiviä tulee vielä lisää ; )
    Oikein suloista juhannusaikaa sinullekin !

    pioni - ole hyvä ! Hih, itseäni vähän huvittaa... jospa lannoittaisi kanankakalla juhannuspäivänä, niin naapurista tulisi varmaan äkkiä pientä kommenttia ; )

    Sussi - kiitos, kiitos ! Ruusut ja kärhöt ovat upeita kukkijoita ! Tekisi mieli hankkia Kuupuutarhaani pari valkoista ruusua...

    Elisa - kiitos samoin ! Nytkin on niin upea ilta... ja pääskyset lentelee taivaalla. Ah tätä kesää !

    arleena - hyvin ehtii lannoittaa ensi viikollakin : )
    Oikein ihanaa ja suloista juhannusta sinullekin !

    Kuusirannan emäntä - kiitos : ) Alkukesä on kasvattanut meillä kärhöjä hurjasti, joten odotettavissa on paljon kukkia, ja sitten niistä kuvia ; )

    VastaaPoista
  9. Kiitos, laitan kaikille ihanaisille kärhöilleni kanan kakkaa, onkohan se sopivaa? Mukavaa keski kesän juhlaa.. Itse en malttaisi enää odottaa pionien aukeamista :)

    VastaaPoista
  10. Sanni - kanankakka on hyvä luonnonmukainen lannoite : )
    Sanos muuta... kyllä pionin kukat ovat vaan niin upeita.
    Hyvää juhannusta sinullekin !

    VastaaPoista
  11. Hannelen paratiisi - itse asiassa, mekin lannoitamme aika vähän. Mutta juuri ryhmäruusut ja isokukalliset kärhöt sekä kesäkukat lannoitamme ehdotottomasti aina. Muuten ne eivät jaksa kukkia...

    VastaaPoista
  12. Voih miten hyvä olo tuleekaan kauniista kukista ja työn lomasta pääsee edes hetkeksi toiseen maailmaan.. Kiitos.

    Toivotaan, että tämänkin innokkaan aloittelijan haalimat ruusut ja kärhöt osoittavat onnellisuutensa..

    VastaaPoista
  13. Anonyymi - ole hyvä : )
    Onneksi ruusut ja kärhöt ovat varmoja kukkijoita auringossa. Kunhan nyt vähän muistaa kastella ja lannoitella niitä ; ) Niin ja poistaa ryhmäruusuista kirvat ja perhostoukat...

    VastaaPoista