Tämä ruukussa kasvava punakukallinen jouluruusu on ollut minulla nyt kolme joulua eli se on kukkinut uudelleen jo kahtena jouluna. Ja kukkii parhaillaan upeasti.
Leikkasin siltä kuivuneet ja kellastuneet lehdet pois, jotta uusille kasvaville lehdille tuli enemmän tilaa. Se näytti heti myös siistimmältä 😊
Aiemmassa Mitä kuuluu jouluruusuille helmikuussa -postauksessa näkyy myös hyvin, miten jouluruusut lakastuttavat vanhat lehdet ja samalla kasvattavat paljon uusia lehtiä.
Uusi lehti jo kukkivana...
Mikäli muistan oikein, niin tämä vanha vaaleanpunainen jouluruusu on aiemmin tehnyt uusia lehtiä vasta kukkien lakastumisen jälkeen. Nyt se on kasvattanut yhden pitkävartisen lehden ja toisen pienen lehden alun sen viereen.
Vähän jännään, miten se jatkossa jaksaa kasvattaa uusia lehtiä, koska sen kukkavarret ovat todella matalat tänä vuonna. Toivottavasti sen kasvurytmi ei kuitenkaan ole mennyt sekaisin, sillä aion taas säilyttää tämän ensi jouluksi. Se siis kukkii luonnollisesti joulun aikaan.Vanha vaaleanpunainen jouluruusu kukkii edelleen...
Tämä vanha jouluruusu aukaisi ensimmäisen kukan jouluaatoksi ja nyt kolmen viikon kuluttua siitä, se näyttää tältä. Se on vieläkin täydessä kukassa ja siinä on pari nuppuakin. Kukinta-aika sillä on kivan pitkä, etenkin viileähkössä paikassa.
Kukkavarret on kasvaneet jo vähän korkeammiksi, mitä ne olivat aluksi. Näet tästä kuvia joulukuun lopulta Jouluruusu - monivuotinen ruukkukasvi -postauksessa. Siellä on myös ohjeet, miten olen hoitanut tätä.
Sen upean tummanvihreät ja isot lehdet ovat edelleen hyvän näköiset. Oikeassa reunassa pilkottaa amaryllis ja siitä ehkä hahmottaa paremmin, miten isot lehdet tällä on.Lakastuneet lehdet ja uusia lehtiä...
Sen sijaan valkokukallinen jouluruusu on lakastuttanut lehtiään ja kukatkin sillä on jo muuttuneet vihreiksi. Näin kuuluu ollakin, sillä se on normaalia näille valkokukallisille.
Ötökkätarkistus - jouluruusun lehdissä kirvoja...
Teen ötökkätarkistuksen aika ajoin ja huomasin yksi päivä, että tässä valkokukallisessa jouluruusussa oli muutamia kirvoja. Onkin hyvä tutkia niiden uusia lehtiä ja toki myös vanhojen lehtien alapintoja sekä kukkien terälehtiä.
Kirvat on onneksi helppo poistaa vaikka sormin liiskaamalla.
Hoidan näitäkin kasvejani kuun mukaan eli esimerkiksi kastelen niitä Kastelupäivinä. Ja myös nämä kirvat poistin lehdistä kuun mukaan hyvään aikaan.Hoito-ohjeita ja ideoita jouluruusuista...
- Jouluruusun hoito sisällä ja ulkona -postauksessa on ohjeet, miten sen saa säilymään sisällä ja miten sitä hoidetaan ulkona sekä vähän muutakin.
- Jouluruusu kukkii jo lumen alla -postaus huhtikuun alusta, jolloin ensimmäiset valkokukalliset jouluruusut kukkivat isoilla kukillaan pihalla.
- Ihania toukokuun yllätyksiä -postauksessa meidän pihan tumman viininpunainen jouluruusu, kun sen kukat ovat enemmän auki.
- Vaaleajouluruusu on perenna - postauksessa kuvia isosta valkokukallisesta jouluruususta, jossa on paljon kukkia avautumassa.
- Hienostuneen kaunis pitkäikäinen jouluruusu - parvekkeella olevasta jouluruususta, joka kukki kauniisti lokakuussa ilta-auringossa.
- Jouluruusu joulukukkien kuningatar -postauksessa mykistävän upea vaaleanpunainen isokukallinen jouluruusu.
- Vaaleajouluruusu ja sammal -postauksessa lehdetön valkokukallinen jouluruusu oli saanut sammalpeitteen ruukun ympärille.
- Lehdettömät jouluruusut asetelmassa -postauksessa kaksi nupullista lehdetöntä jouluruusua puisessa hedelmäkulhossa.
- Punaiset jouluruusut on upeita -postauksessa isokukallinen vaaleanpunertava jouluruusu oli myös korkea. Kerrottukukallinen oli aivan toisen mallinen.
- Upea punainen jouluruusu on monivuotinen -postauksessa vahva punainen jouluruusu, jolla on kerrotut kukat.
- Vanha jouluruusu kukkii uudelleen -postauksessa parvekkeella kesän ollut jouluruusu teki upeat kukkavarret syksyllä
Puutarhaterveisin Sari




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti