Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.
Kevät - puutarhan vuodenkierto...
Kylvöjä ja taimikasvatusta
Esikasvatusta vaativat kasvit, kuten chilit, tomaatit, kasvihuonekurkut ja monet muut, kylvetään siemenistä jo hyvissä ajoin esikasvatukseen sisälle. Jokaiselle kasville on oma suositelluin kylvökuukausi ja tarkemmat kylvöpäivät tietysti valitaan kuun mukaan.
Jotta esikasvatus onnistuu parhaiten, kannattaa aina etukäteen tehdä itselle lista, milloin kylvää mitkäkin siemenet ja mihin. Sillä osa viihtyy viileämmässä ja osa lämpimässä. Näet Maaliskuun kylvöjä -postauksesta nyt kylvettäviä kasveja.
Keväinen puutarhan lannoitus
Huhti-toukokuussa on puutarhan lannoituksen aika, ei siis kannata lannoittaa liian aikaisin. Eri kasveille annetaan eri määrä lannoitetta, sillä osa vaatii runsasravinteisen maan ja osa esim. niukkaravinteisen maan. Kuvassa tehdään varastolannoitusta pensasmustikalle.
Talvetetut kasvit puutarhaan tai ikkunalle
Kellarissa säilytetyt daalian juurakot istutan suoraan maahan toukokuun alussa, kuun mukaan. Muut kellarissa talvetetut kasvit siirretään ulos totuttelemaan ulkoilmaan myös toukokuussa. Osa pelargoneista otetaan yleensä ikkunalle maalis-huhtikuussa. Liian aikaisin niitä ei kannata ottaa, sillä ne pääsee istuttamaan ulos vasta yöpakkasten mentyä eli touko-kesäkuun vaihteessa.
Kesä - puutarhan vuodenkierto...
Kylmänarkojen kasvien kylvö ja istutus ulos
Kesäkuun alussa, kun ei enää ole yöpakkasriskiä, istutan tomaatin taimet ulos. Kasvatamme siis avomaatomaatteja ihan taivasalla. Samoin siihen aikaan pääsee ehkä jo kylvämään herneet ja pavut maahan, mikäli maa on lämmennyt niille jo sopivaksi. Niiden siemenet nimittäin mädäntyvät kylmässä maassa.
Kesän yksi lempipuuhani on rikkaruohojen kitkeminen. Sitä saa tehdä keväästä syksyyn, mutta eniten sitä puuhaa on kesällä. Ja tietysti kitken rikkaruohoja hyvinä Kitkemispäivinä kuun mukaan, koska se on siten paljon helpompaa.
Kesäinen sadonkorjuu
Kesä-heinäkuussa pääsee nauttimaan jo ensimmäisistä sadonkorjuista, kun mansikat ja kirsikat alkavat kypsyä. Toki tomaateista, yrteistä ja lehtivihanneksista saa satoa aikaisemminkin.
Riippuu siis ihan siitä, mitä kasveja ja lajikkeita on valinnut puutarhaansa. Ja esikasvattaako taimia, sillä esikasvatus aikaistaa yksivuotisten kasvien satoa.
Syksy - puutarhan vuodenkierto...
Syksyinen sadonkorjuu
Syys-lokakuussa monet yksivuotiset hyötykasvit tuottavat varsinaisen sadon, kuten kuvan punajuuri, keltaiset vahapavut ja minimunakoisot. Silloin myös suurin osa omenista kypsyy kerättäväksi.
Voi siis etukäteen keväällä jo suunnitella, mitä syötävää tulee minäkin kuukautena.
Talvetettavat kasvit kellariin tai ikkunalle
Pelargnit ja muut talvisäilytykseen siirrettävät kasvit otetaan ajoissa sateelta suojaan ja lopulta pelargonit viedään kellariin tai ikkunalle. Osa talvetettavista kasveista on tosi herkkiä paleltumaan jo ennen pakkasta, kuten värinokkoset, joten ne otetaan ensimmäisinä talvisäilytykseen. Osa taas kestää hyvin ekat pakkasyöt, kuten daalian juurakot maassa. Ne kaivettaan kellariin lokakuun tietämillä.
Puutarhakompostin kasaamista
Syksyllä tulee eniten puutarhasta kasvijätettä kompostiin, joten syksyllä kasa on korkeimmillaan. Tähänkin kuvan puutarhakompostikasaan on alettu kerätä kasvijätettä jo keväällä ja sitä on jatkettu pitkin kesää.
Syksyllä yksi tärkeä työ on siirtää ruohonleikkuri, kottikärryt, puutarhatyökalut, pihakalusteet, kastelukannut yms. talviteloille suojaan pakkaselta tai ainakin sateelta. Siten ne pysyvät hyvässä kunnossa ja kestävät käytössä pitkään.
Syksyllä yksi tärkeä työ on siirtää ruohonleikkuri, kottikärryt, puutarhatyökalut, pihakalusteet, kastelukannut yms. talviteloille suojaan pakkaselta tai ainakin sateelta. Siten ne pysyvät hyvässä kunnossa ja kestävät käytössä pitkään.
Talvi - puutarhan vuodenkierto...
Kasvien suojien tarkistus
Tietyille kasveille laitetaan jo syksyllä puiden runkosuojat ja verkot ympärille. Talvella ne on hyvä tarkistaa, että ne edelleen estävät rusakoita tai peuroja syömästä puiden runkoa ja oksistoa.
Kasvuvyöhyke 1
Krutbacken https://www.krutbacken.fi/omavaraisuus-ja-jaksaminen-suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2025/
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2025/
Kasvuvyöhyke 2
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2025/03/suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2025.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2025/03/kevatta-kohti.html
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2025-osa-3/
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=19232
Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2025/03/02/maalis-25-vuodenkierto-omavaraisuus/
Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi
Talvi on yleensä puutarhurin lepoaikaa. Jossain vaiheessa joulukuuta alkaa tulevan puutarhakauden suunnittelu ja uusien siemenluetteloiden selaus. Silloin tulee jo tilattua ensimmäiset siemenenpussit verkkokaupasta.
#suuntanaomavaraisuus2025 -sarjan maaliskuun yhteispostaukseen osallistuivat seuraavat blogit...
Krutbacken https://www.krutbacken.fi/omavaraisuus-ja-jaksaminen-suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2025/
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2025/
Kasvuvyöhyke 2
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2025/03/suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2025.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2025/03/kevatta-kohti.html
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2025/03/puutarhan-vuodenkierto-omavaraisuus.html
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2025-osa-3/
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=19232
Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2025/03/02/maalis-25-vuodenkierto-omavaraisuus/