sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Syksyn Kitkemispäivät kuun mukaan

 
Nyt lokakuussa voi olla syksyn viimeiset Kitkemispäivät kuun mukaan, joten ne kannattaa hyödyntää. Nimittäin marraskuussa maa saattaa jo olla jäässä ja muutenkin niin kylmää, ettei enää huvita kitkeä lainkaan. Eilen oli niin ihanan lämmin päivä ja aurinko paistoi, että kitkeminen oli tosi mukaa, etenkin kun rikkaruohot lähtivät hyvin juurineen. Ja tänään näyttää tulevan samanlainen päivä.


Mansikkamaalta löytyi jättimäinen voikukka...

Tällä voikukalla oli tosi paksu ja haaroittunut juuri, joten se ei lähtenyt enää käsin vetämällä. Se oli niin tiukasti maassa kiinni, että sen paksuin juuri katkesi. Aika komea yksilö, vai mitä😊
Meidän mansikkamaasta minun onkin pitänyt kirjoittaa, sillä pohdimme sen tulevaisuutta. Palaan siihen myöhemmin.

Kasvimaa kitketty ja sormustinkukkien alut...

Kitkin nopeasti myös meidän kasvimaan, sillä siellä oli aika vähän rikkaruohoja. Sen sijaan siellä on kymmeniä sormustinkukan taimia. Iso osa niistä on tosi muhkeita näin syksyllä. Ne siis jätin nytkin kitkemättä. Kuvia sormustinkukasta kukkivana näet Ihanat sormustinkukat -postauksesta.
Sormustinkukka on tosi myrkyllinen syötynä ja siirrämme ne kasvimaalta paremmalle paikalle vasta keväällä. Ne eivät siis jää kasvimaalle.
Nämä sormustinkukat muuten kukkivat ensi kesänä ja todennäköisesti tosi komeasti.

Nurmikon reuna kantattu ja penkki kitketty...

Ehdin nyt kantata useammankin kasviryhmän nurmikon reunan. Samalla sain kätevästi kitkettyä penkistä kaikki rikkaruohot pois. Heti tuli niin siistin näköistä.

Tältä kasviryhmä näytti ennen kanttaamista ja kitkemistä. Perennat olivat jo lakastuneet ja leikkasimme ne lyhyiksi, jotta on helpompi kitkeä niiden sekaan kasvaneet rikkaruohot. Ne ei nimittäin näkyneet, kun perennat olivat vielä lehteviä.
Maahumala ja juurirönsyillä leviävät heinät kasvavat salakavalasti kasviryhmään, kuten kuvasta hyvin huomaa. Onneksi ne oli nyt helppo kitkeä, koska oli kuun mukaan hyvä kitkemispäivä.

Vuohenputki ja hyvät Kitkemispäivät...

En malttanut odottaa varsinaisiin hyviin Kitkemispäiviin asti, vaan kitkin kokeeksi jo vuohenputkea. Tänään se lähti hyvin juurineen, kun vain malttoi kitkeä sitä oikeanlaisella kitkemistekniikalla. En siis kaivanut lapiolla maata ja silti sain näin komeat juuret kitkettyä.

"Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä"...

Jos kitket kesällä jatkuvasti, etkä kuun mukaan, tuhlaat aikaasi! Nimittäin kun kitkee rikkaruohoja kuun mukaan ja rikkaruoholle parhaimmalla kitkemistekniikalla, kitkeminen vähenee huomattavasti. Silloin ei enää tarvitse kesällä kitkeä jatkuvasti.

Rikkaruohojen määrä vähenee ja myös kitkemiseen käyttämäsi aika lyhenee todella paljon, koska kitket tehokkaasti. Kuun mukaan kitkemisen hyötyä kuvaa hyvin sanonta "Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä". Viisas on siis se, joka kitkee kuun mukaan.

Itse nautin kitkemisestä, koska se on niin helppoa ja rikkaruohot saa hävitettyä pienellä työllä. Olen hävittänyt jopa ruttojuuren yhden kesän aikana, kaivamatta juuria maasta.

Jotta muutkin pääsisivät kitkemisessä helpommalla, olen tehnyt siitä Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssin.
Siellä on jo ensi vuoden 2025 hyvät Kitkemispäivät kuun mukaan katsottuna sekä ne hyvät kitkemistekniikat eri rikkaruohoille ja eri tilanteisiin.
Kurssi on yritykseni Puutarha Studion ja se löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -verkkokurssialustalta.

Hyvät Kitkemispäivät 29.-31.10.2024, iltapäivällä

Ennen näitä hyviä Kitkemispäiviäkin voit nyt kitkeä, vaikka hyvät Kitkemispäivät ovatkin ne parhaat kitkemiseen.


Kevyttä ja tehokasta kitkemistä😊

Terveisin Sari


2 kommenttia:

  1. Heh, tuo ennen-kuva näyttää aivan kuin minun pihani kukkapenkeiltä nyt 😃 Taidanpa siis kitkeä penkit nyt lähipäivinä, kun ulkona on vielä niin ihanan lämmintä. Kiitos vinkistä, ihan tässä innoistuin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että aika monella kukkapenkit on nyt tuon näköisiä tähän aikaan vuodesta. Rikkaruohot tulee hyvin esiin, kun perennat lakastuu :)
      Ihan samaa ajattelin itsekin ensi viikolla, kun sääennuste lupailee aurinkoa ja lämmintä. Siis aivan ihanaa kitkemiskeliä. Ole hyvä!

      Poista