perjantai 18. elokuuta 2023

Hyvä istutusaika perennoille kuun mukaan

 
Nyt on kuun mukaan hyvä istutusaika perennoille ja muillekin kasveille. Tai oikeastaan nyt on erityisen hyvä aika monivuotisten pihakasvien istuttamiseen, koska näin loppukesällä ja alkusyksyllä taimet lähtevät hyvään kasvuun. Eikä niitä tarvitse kastella niin paljon kuin kesällä ja keväällä istutettaessa. 

Harmaalehtiset harmaakäenkukat ovat niin kauniita lehdistöltään, että päätin siirtää niitä muutaman pikkusyreenin alle. Ne on kaksivuotisia, joten nämä kukkivat ensi kesänä. Jos ne näyttävät hyvältä siinä, saavat jäädä siihen kasvamaan jatkossakin. Jos ne eivät näytäkään hyvältä, niin poistan ne. Välillä on kiva kokeilla kaikenlaista 😊


Hyvä istutusaika näillekin perennoille...

Esikasvatin nämä sinipallo-ohdakkeen ja punahatun taimet keväällä ikkunalla. Istutin ne tähän uuteen kasviryhmään kuun mukaan kesäkuun alussa ja nyt ne näyttävät tältä. Ne ovat siis olleet kesän vahvistumassa ennen kuin ne siirretään lopullisille paikoilleen lähipäivinä.
Sinipallo-ohdakkeen lehdistö alkaa olla jo niin rehevä, että peittää alleen kuvan alareunan punahatut.

Tältä ne näyttivät heti istuttamisen jälkeen. Taimet laitoin ylitiheästi, koska ovat tässä vain muutaman kuukauden. Kuvista näkee hyvin, miten hurjasti taimet ovat kasvaneet parissa kuukaudessa 😊

Punahatut istutettu kuun mukaan...

Nämä valkokukkaiset punahatut on myös istutettu kuun mukaan, korkeampi toissa vuonna ja matalampi viime vuonna. Nekin olen esikasvattanut siemenistä. Meillä oli tämä kesä tosi kuiva sekä vähäsateinen ja näitä ei enää kasteltu tänä kesänä. Vanhempi punahattu kukkii runsaammin ja on jo reheväkasvuinen. Monet perennat ovatkin aluksi pieniä, kunnes ovat hyvin juurtuneet ja rehevöityneet.

Punahatun kasvatus siemenistä -postauksessa on lisää kuvia ja ohjeita näiden esikasvattamiseen. Ne voi myös kylvää suoraan ulos. Punahatun kasvatus on siis tosi helppoa.

Sormustinkukan taimien siirtelyä...

Sormustinkukan taimia näyttää kasvavan vähän siellä ja täällä. Osan siirrämme paremmille paikoille ja osa saa jäädä kasvamaan. Tämä siirretään sen takia, että se kasvaa uuden rönsyansikka-alueen reunalla ja peittäisi isoilla lehdillään pienet rönsyansikan taimet. 

17.-30. 8.2023 hyvä istutusaika kuun mukaan

Nyt on siis hyvä istuttaa ja siirrellä perennoja. Samoin nyt on puiden, pensaiden, havukasvien ja köynnösten sekä sisäkasvien hyvä istutusaika.


Ja muistuttelen vielä, että Pihan toteutus ja istuttaminen -verkkokurssi on tarjouksessa. Siellä on ohjeet eri kasvien istuttamiseen, kasvualustan valmisteluun ja istutettujen kasvien alkuhoitoon. Niillä ohjeilla saa kasvit lähtemään hyvään kasvuun ja talvehtimaan onnistuneesti.
Lisätietoja kurssista näet www.sarinpuutarhakurssit.fi/ Kurssi on yritykseni Puutarha Studion ja löytyy Sarin puutarhakurssit -verkkokurssialustalla.



Mukavaa viikonloppua!


Puutarhaterveisin Sari

2 kommenttia:

  1. Onpas taimet kasvaneet isoiksi. Mitä luulet, voisiko lavakaulusta käyttää tuollaisena taimien vahvistumispaikkana? Innostuin nyt kokeilemaan punahatun kylvöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punahatut on tosiaan ihanan helppoja kasvattaa siemenistä. Ne usein myös kylväytyvät itse, jolloin pieniä siementaimia löytyy niiden läheltä.
      Lavakaulus on hyvä ja vielä parempi, jos niitä on kaksi päällekkäin, niin multaa on varmasti riittävästi. Yksikin voi riittää punahatuille, kun laittaa sen ihan täyteen multaa.

      Poista