maanantai 21. elokuuta 2023

Biohiili kuivan kesän pelastus

 Kaupallinen yhteistyö - Carbons Finland Oy

Meidän pihalla kuivan kesän pelastus oli taas biohiili. Edelleen välillä ihmettelen, miten ne pienet mustat biohiilen palat mullassa voivatkin olla niin tärkeitä kasveille. Meillä oli alkukesällä kahden kuukauden sateeton jakso, mikä aiheutti kastelukaivon kuivumisen, joten tämä kesä oli erittäin opettavainen biohiilen merkityksestä. Oli myös jännä nähdä, miten kasvit käyttäytyivät kuivassa  biohiilimullassa.

Kuivassa maassa biohiili oli daalioiden pelastus...

Vanhat daalian juurakot istutettiin maahan ihan toukokuun alussa ja ei kasteltu niitä istutuksen yhteydessä eikä myöhemminkään. Sitten alkoikin kahden kuukauden sateeton jakso, mutta daaliat lähtivät kuitenkin hyvään kasvuun. Tähän kohtaan on lisätty biohiiltä oikeaoppisesti ladattuna vedellä ja lannoitteella keväällä 2018.

Näin hyvässä kasvussa ja tummanvihreitä daaliat olivat 27.6. kuivuudesta huolimatta. Latvoissa oli pienet nupujen alutkin jo. 
Selvästikin daaliat saivat vettä biohiilestä ja maan mikrobitoiminta, kuten mykorritsa sienijuuret, lisäsivät daalioiden kuivuudenkestoa. Rakenteeltaan huokoinen biohiili siis myös edesauttaa maan mikrobitoimintaa, mikä on kasveille elintärkeää. 

Tässä vielä kuva daalioista täydessä kukassa elokuun alussa. Heinäkuussa ja nyt elokuussa on tullut joitakin sateita, mutta ei mitenkään runsaasti. Ja edelleenkään ei olla kasteltu näitä. Biohiili ikään kuin varastoi ylimääräiset vedet maasta huokosiinsa, joista kasvit voivat ottaa vettä käyttöönsä tarvittaessa.  Kun maata kaivelee, niin se on tässä kohtaa hyvän kostean nihkeää, kun muualla pihaa se on kuivan tuntuista.

Pensasmustikoista hyvä sato kuivasta kesästä huolimatta...

Pensasmustikoille olemme lisänneet biohiiltä jälkeenpäin eli olemme kaivaneet ladatun biohiilen pensasmustikka-alueen keskelle maahan. 
Tämä kuva on otettu eilen, kun suurin osa pensasmustikan sadosta on jo noukittu. Vaikka oli niin kuiva ja paahteinen kesä, näistä pensasmustikoista on tullut hyvä sato. Näillekin biohiili on selvästi ollut kuivan kesän pelastus.

Sen sijaan uudehko mustaherukka `Pohjan Jätti` teki vain pieniä marjoja ja vähän. Se todennäköisesti kärsi kuivuudesta, sillä sen multaan ei olla laitettu biohiiltä vielä. Suunnitelmissa onkin kunnostaa marjapensasalue ja laittaa ainakin mustaherukalle ladattua biohiiltä keväällä, jos nyt syksyllä ei ehditä tehdä sitä.

Jaloruusuja ei kasteltu nyt kuivana kesänä...

Meidän pihalla maa on tosi läpäisevää runsasmultaista hiekkamoreenia eli pintakuivaa maata. Moni meidän pihalla käynyt luulee, että kastelemme usein kukkarunsasta ja rehevän näköistä pihaamme. Näinhän emme tee koskaan. 

Tänä kesänä emme kastelleen kertaakaan näitä pitkälle jalostettuja jalo- ja ryhmäruusuja, mitä aiemmin olemme kastelleet ehkä pari kolme kertaa kesässä. 
Nämä ryhmäruusut yllättivät meidät nyt täysin! Ne kukkivat  edelleen runsaasti, vaikka keskikesällä niiden kohta on tosi paahteinen ja koko päivän auringossa. Lisäksi sateita on tullut nyt loppukesällä vähän. Niiden mullassa on siis jälkeenpäin lisätty ladattua biohiiltä. Ja vuosittain lisätään hieman mullan pinnalle kompostimultaa, jossa on myös biohiiltä.
Jalo- ja ryhmäruusuja olemme lannoittaneet pariin kertaan orgaanisella lannoitteella, jotta mikrobitoiminta pysyy hyvänä. Mullan biohiili varastoi huokosiinsa myös ravinteita, joita kasvit voivat  ottaa biohiilestä myöhemmin. Näin ravinteet eivät huuhtoudu pohjavesiin, vaan jäävät kasvien käyttöön.

Näille pitkälle jalostetuille, kastelua ja runsasta lannoitusta vaativille jalo- ja ryhmäruusuille biohiilestä on todella iso etu. Ja se näkyi selvästi nyt kuivana ja vähäsateisena kesänä.

Syysleimut kukkii komeasti, kiitos biohiilen...

Ihan uskomatonta, että kahden kuukauden sateettoman jakson jälkeen hyvin läpäisevässä maassa kasvavat syysleimut kukkivat näin komeasti elokuussa. Niiltä on kuivuneet ainoastaan alalehdet ja niin usein käy niille joka kesä. Näilläkin on siis biohiiltä mullassa. 
Pihalla leijailee ihana syysleimujen tuoksu😊

Kasvimaalla syyskylvöt onnistuivat biohiilimullassa...

Kasvimaan toukokuun kylvöt epäonnistuivat, koska kylvöksiä ei saa päästää kuivumaan, vaikka maassa on biohiiltä. Me emme siis voineet kastella, koska kaivosta uhkasi loppua vesi, joten kuivuus tuhosi kylvökset. 
Yllätyksenä neljä vahapavun siementä olikin onnistunut itämään kevätkylvöissä ja niissä on nyt keltaisia papuja tulossa. Biohiilimullassa on jokin jännä taika. Ehkäpä täytyy kehittää kylvötekniikkaa, sillä vahapapuja ei voi kylvää syksyllä.

Sen sijaan syyskylvöt onnistuivat ilman kastelua, koska huhtikuussa satoi vielä vettä. Kuvassa on syyskylvetyt kehäkukat ja niitä ei ole kasteltu kertaakaan. Ensi keväänä tehdään mahdollisimman paljon syyskylvöjä, sillä sateettomat pitkät jaksot taitaa olla vakio täällä meidän alueella.

Kesäkukat kestivät helteet biohiilen avulla...

Kesäkukkaruukkuja kasteltiin, mutta vettä säästäen. Ruukuissa on tietysti luomulaatuista kesäkukkamultaa, jossa on biohiiltä. Mullan biohiili pidentää hieman kastelujen väliä. Toinen hyvä ominaisuus on se, että kun multa kuivahtaa, niin biohiilimullassa kasvien lehdet eivät vielä nuoku. Eli nuput eivät kuivu herkästi eikä lehtiin tule kuivuudesta jälkiä. Toki pitää kastella, ennen kuin multa on ihan kuivaa.

Kompostimullassa latautunutta biohiiltä kasveille...

Tässä kuvassa on meidän puutarhakompostista otettua valmista multaa. Siitä on seulottu isommat risunpätkät yms. pois. Pienet mustat palat on sitä biohiiltä, jota olemme lisänneet kesällä puutarhakompostiin
Näin kompostissa biohiileen latautuu automaattisesti vettä sekä kompostijätteestä ravinteita. Tällainen biohiilikompostimulta on kasveille kaikkein parasta ja arvokkainta multaa. Tätä lisäämme nykyään maahan aina, kun teemme uusia istutuksia.

Lämpökompostoriin laitamme kesäkautena biohiiltä ja talvikautena käytämme kompostikuiviketta, joka sisältää biohiiltä. Lämpökompostorin mullastakin tulee siis biohiiltä kasvien käyttöön. 

Carbons Finland Mustilan taimipäivillä 26.8.2023...

Meidän pihalla olemme käyttäneet Carbons Finland Oy:n biohiiltä, koska sen rakenne on laadukasta, jolloin se varastoi hyvin vettä ja ravinteita kasvien käyttöön. Lisäksi sen tosi huokoinen rakenne lisää vahvasti maan mikrobitoimintaa.

Carbons biohiilen raaka-aineena on puu. Biohiilet tuotetaan korkeassa lämpötilassa, vähähappisessa pyrolyysissä eli kuivatislauksessa. Silloin hiileen saadaan pinta-alaltaan erittäin suuri ja erittäin huokoinen rakenne. 
Biohiili ei siis ole niitä hiilen paloja, joita tulee puun poltosta takassa tai nuotiolla. Niissä puun poltossa on runsaasti happea käytössä ja siksi hiilen rakenne on ihan erilainen, mitä biohiilen huokoinen rakenne.

Jos teitä kiinnostaa kuulla lisää biohiilestä ja sen eri käyttökohteista, niin käykäänhän juttelemassa Carbons Finlandin Oy:n myyntikojun luona ensi lauantaina 26.8.2023 Mustilan taimipäivillä. Heillä on siellä kuulemma myynnissä pieniä biohiilipusseja. 

Lisää tietoa löytyy myös Carbons Finland Oy:n verkkosivuilta, jossa on myös verkkokauppa.


Jos teistä joku on jo kokeillut biohiiltä kasvien mullassa, niin olisi kiva kuulla kokemuksianne? Oletteko huomanneet sen auttavan kasveja kuivana kesänä?


Puutarhaterveisin Sari



6 kommenttia:

  1. Hei, meillä on muutama perennapenkki, joihin aion lisätä biohiiltä. Parissa penkissä on vielä isompia tyhjiä kohtia, jotka ajattelin täyttää lähipuutarhan syksyn taimialesta. Eli biohiiltä haluaisin nyt syksyllä penkkeihin lisätä ennen istutuksia, mutta millaisella lannoitteella biohiili kannattaa syksyllä ladata?

    Luumupuukin mahdollisesti tulee pihalle vielä syksyllä, niin toivoisin vastausta samaan kysymykseen sille laitettavan biohiilen latauksesta. Kiitos, jos ehdit vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan näin syksyllä biohiiltä ei ladata kanankakalla, koska siinä on paljon typpeä. Itse olen käyttänyt syksyllä orgaanista syyslannoitetta (Biolanin Syksy PK-lannoite) biohiilen lataamiseen. Se sopii mainiosti myös hedelmäpuille :)
      Sitten keväällä on hyvä muistaa lannoittaa jollain orgaanisella luomulannoitteella, josta kasvit saavat typen. Silloin voi käyttää kanankakkaa tai jotain muuta. Tietysti ohjeen mukaan eli hedelmäpuille hyvin kohtuudella.

      Poista
    2. Oi ei! Istutin hunajamarjapensaita ja latasin kevätmuistista niille biohiilen kanankakalla, ripottelin toki kuoppaan syyslannotettakin, mitenköhön niiden nyt käy, ehkä keväällä uusi yritys …

      Poista
    3. Toivotaan, että hunajamarjapensaasi lähtevät keväällä hyvään kasvuun. Riippuu nimittäin paljon taimista ja säästä, sotkeeko kanankakka syksyllä niiden rytmin vai ei. Voi hyvinkin olla, että ne siirtyvät talvilepoon ajoissa.
      Kerrothan sitten keväällä, miten pensaille kävi. Olisi mielenkiintoista kuulla.

      Poista
  2. Tuota kyllä täytyy ostaa kompostoriin laitettavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa hankkia sitä. Kompostori toimii paljon paremmin, kun lisää sinne biohiiltä. Itse pidän myös siitä, että kun kompostoria tyhjentää, niin se ei enää haise epämiellyttävältä. Biohiili poistaa hajuja :)
      Ihan parasta on tietysti se, että tuloksena saa arvokasta biohiilimultaa!

      Poista