sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Kitkeminen alkaa kuun mukaan

Kitkeminen alkaa olla ajankohtaista myös kuun mukaan, kunhan lumi on sulanut ja maa kuivahtanut. Silloin rikkaruohotkin alkavat kasvaa ja ne on helppo tunnistaa muiden kasvien joukosta. Yllä oleva kuva on aiemmilta vuosilta ruttojuuren kukkatertuista. Olen hävittänyt sitä kuun mukaan, viime kesänä erityisesti. Nyt mielenkiinnolla seuraan aluetta, tuleeko ruttojuuren kukkia tai lehtiä näkyviin. Vielä niitä ei ole ilmestynyt.


Miksi rikkaruohojen kitkeminen on tärkeää...

Erityisesti niitä rikkaruohoja kannattaa poistaa, mitkä tuhoavat tai heikentävät kasvatettavan kasvin kasvua. Rikkaruoho voi olla myös koristekasvi, joka kasvaa "väärässä paikassa". 

Kuvassa suikeroalpi tummine lehtineen kasvaa sinikukallisen kevätkaihonkukan päällä.  Tästä kitken suikeroalpin pois, jotta kevätkaihonkukka pääsee paremmin kasvuun. Ja onhan se myös kauniimman näköinen kohta sen jälkeen, kun kevätkaihonkukan kasvava lehdistö ja sen vaaleansiniset kukat näkyvät kokonaan.


Oikea kitkemistekniikka ja kitkemispäivät - paras tulos...

Jotta rikkaruohoja ei tarvitse kitkeä jatkuvasti, kitkeminen kannattaa ajoittaa kuun mukaan. Se on perinnetietoa, mikä pätee edelleen. 
Kuun mukaan kun kitkee hyvinä kitkemispäivinä ja oikealla kitkemistekniikalla, rikkaruohot lähtevät helpommin juurineen ja rikkaruohot eivät kasva heti takaisin. Eri rikkaruohoille on siis omat kitkemistekniikkansa. 
Kitkeminen kuun mukaan säästää aikaa ja selkeyttää pihan hoitoa, kun on vain tietyt päivät kitkemiseen.
Tästä enemmän Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilla, joka on yritykseni Puutarha Studion.

Ennakoi kitkeminen - paras tulos...

Paras tulos kitkemisessä saadaan, kun rikkaruohojen kitkeminen tehdään ennakoiden kuun mukaan.
Eli parhaat kitkemispäivät on merkattu omaan kalenteriin, jolloin pystyy hyödyntämään ne. Samoin ennakoi sen, mistä kannattaa kitkeä nyt ja minkä voi jättää myöhemmäksi.
Kuvassa pionin ympärillä kasvaa vuorenkilpiä isoine lehtineen. Etualalla kivimuurin reunalla on hopeahärkkiä ja sammalleimua. Tämä kohta on kitketty jo syksyllä, tosin siinä ei juuri rikkaruohoja kasva.


Huhtikuun parhaat kitkemispäivät kuun mukaan...

Tämä viikko sopi jo kitkemiseen kuun mukaan. Sen sijaan ne huhtikuun parhaat kitkemispäivät ovat  27.-29.4.2022 ja iltapäivän puolella.

Kaikki kesäkauden parhaat kitkemispäivät löytyvät Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokkurssilta sekä Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssin materiaaleista. Kurssien materiaalit on heti käytössä, kun on maksanut kurssin.
Kurssi on siis yritykseni Puutarha Studion. Lisätietoa kurssista löytyy Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -sivulta.


Puutarhaterveisin Sari

6 kommenttia:

  1. Jes, mahtavaa! Tätä on jo odotettu. Viime kesänä kitkin ainoastaan niinä kitkemispäivinä ja rikkikset lähti hyvin. Jatkan samalla tavalla tänäkin kesänä. Ilmoitathan niistä taas täällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että sinäkin olet huomannut saman. Kun kitkee vain Kitkemispäivinä, kitkemisaika pienenee ja rikkaruohoja on vähemmän kitkettävänä. Siis tehokasta :)
      Osan niistä Kitkemispäivistä ilmoitan ehkä täällä blogissa. Sen sijaan laitan ne Puutarha Studion instagramiin ja facebookiin.

      Poista
  2. Moi! Yksi juttu näin jälkikäteen: noista kastelupäivistä, aloin merkata netissä olevan kuukalenterin mukaan seinäkalenteriini kasteluivät. Siellä oli kastelupäivä ma 25.4. Lueskelin sun postauksia, siellä oli Älä kastele, sama päivä...miksiköhän? No, kastelu tehty 25.4, vielä on kaikki elossa🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukalentereissa on eroja. Itse käytän Yläkuu kustannuksen Wanhan ajan Kuukalenteria, jonka mukaan laitan nuo kastelupäivät.
      Jos kastelee Älä kastele -päivinä, kasvit ei onneksi kuole siihen. Ne ovat vain herkempiä saamaan ötököitä. Kastelupäivinä kastellut kasvit näyttävät voivan paremmin. Se etu on noissa Kastelupäivissä :)

      Poista
  3. Rikkaruohoja ei vielä kuin jokunen voikukka. Voiko lannoittaa jo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lannoittamisella ei ole vielä mikään kiire. Yleensä lannoitetaan vasta silloin, kun nurmikko jo vihertää ja perennat ovat kasvussa. Riippuu siis missä päin Suomea piha on.

      Poista