maanantai 2. marraskuuta 2020

Suojaa myyriltä, rusakoilta ja metsäkauriilta - omavaraisuus kotipihalla

Viimeistään näin marraskuun alussa on aika laittaa suojauksia joillekin kasveille. Nyt tänä vuonna pihalle ilmestyi myyrä, joka söi juurakoita, joten vähän jännittää hedelmäpuiden yms kohtalo. Jonain vuonna metsäkauriit kulkevat laumana pihan läpi ja siinä ohimennen syövät kasveja. Ja rusakoita asustelee pihalla kesät talvet, joten niiltäkin pitää osa kasveista suojata. Yleensä ne on juuri hyötykasveja, joita nämä luonnoneläimet haluavat syödä, joten on aika laittaa suojauksia. Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.


Pensasmustikat ja hedelmäpuut - talvisuojaus verkolla...

Pensasmustikoiden ympärillä on metalliverkko eli kanaverkko ympäri vuoden. Ensi keväänä se pitää laittaa isommaksi ja samalla leikata hieman pensasmustikoita. Ensimmäinen kuva on juuri niistä. Rusakot ja kauriit nimittäin syövät erittäin mieluusti pensasmustikoiden oksat.

Kaikille nuorille hedelmäpuille on laitettu runkosuojat jo lokakuussa, sillä rusakot usein maistelevat puiden kuorta syksyllä. Jos metsäkauriit näihin aikoihin kulkevat pihan läpi, niin ne herkästi repäisevät puiden kuoresta palan pois. Niin kävi meidän nuorelle riippapajulle ja puu ei sitä kestänyt vaan kuoli seuraavana vuonna. 

Runkosuojan alapää pitää olla tiukasti maata vasten, jotta peltomyyrä ei pääse sen sisään, syömään puun kuorta. Runkosuoja suojaa siis myös lumen sisällä liikkuvilta peltomyyriltä. 


Heti kun piha on harvoitu, laitetaan nuorille hedelmäpuille vielä kanaverkot ympärille. Ne estää metsäkauriita ja lumisena talvena rusakoita syömästä hedelmäpuun oksia.
On myös muita pensaita, joita kannattaa suojata verkolla alkuvuosina. Siitä enemmän Pensaiden talvisuojaus -postauksessa.


Mitä tehdä myyrille nyt syksyllä...

Puiden runkosuojat estävät peltomyyrää syömästä puun kuorta. Se asia on siis jo hoidettu.
Mutta meillä kävi niin ikävästi, että syksyllä metsämyyrä tuli yllättäen pihalle ja söi vanhojen daalioiden juurakot lähes kokonaan. Ja se kävi nopeasti. Ennen meidän pihalla myyriä ei ole ollut. Nyt ollaan kuultu, että vastaavanlainen myyrä on vuosia majaillut ainakin muutaman naapurin pihalla. Heiltä on mm. syöty kaikki sipulikukat. Kuvia tuhosta näkyy Myyrä on syönyt daalian juurakot, järkkyä! -postauksessa.

Se on todennäköisesti siis metsämyyrä, sillä nurmikkoon ja daalioiden luokse oli tullut tällaisia pieniä reikiä maahan. Se ei siis ole multakekoja tekevä vesimyyrä tai kontiainen eli maamyyrä.


Koska daaliapenkki on ihan kasvimaan vieressä, niin nyt käännettiin kasvimaa lapiolla. Muuten siihen ei olisi ollut tarvetta. Siinä touhussa löytyi myyrän tekemä pesän alku. Kuva on hieman huono, mutta laitoin sen tähän juttuun muistiin. Myyrä oli selvästikin tuonut pesätarpeiksi jotain eristevillaa. Tähän asti ei olla huomattu myyrän syöneen kasvimaalta tai perunamaalta mitään, onneksi.

Kasvimaalla on vielä mangoldit, joista saa satoa.

Maa-artisokat huolena...

Meillä on maa-artisokka hätävarakasvina eli kaivetaan siitä juurimukuloita sitä mukaa, kun niitä syödään. Suurin osa mukuloista on aina maassa. Nyt meitä huolettaa, jos myyrä löytää maa-artisokan mukulat ja talven aikana syö ne kaikki. 

Onko teillä kellään kokemusta, miten saa myyrät ja etenkin metsämyyrän karkotettua pihalta?

Nyt ei ainakaan vielä näy myyrän koloja maa-artisokkien luona. Leikattiin niiden varret jo poikki, jotta näkee tilanteen paremmin. Toivotaan, että pysyvätkin poissa 👍

#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...





Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi

Syysterveisin Sari

10 kommenttia:

  1. Löydettiin myös vesimyyrän tekemä talvivarasto yhdestä kasvilavasta. Oli roudannut sinne pieniä porkkanoita, maa-artisokkia ja aivan mielettömät kasat noin 10 cm mittaisiksi pätkittyjä juolavehnänjuuria. Tuhottiin talvivarastot. Myyrä varmaan kostaa syömällä kaikki omenapuiden juuret! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, miten ahkera se on ollut. Juolavehnänjuurissa taitaa olla paljon ravintoa, kun se on niitäkin noin hamstrannut. Vesimyyrä on kyllä aika iso, joten tarvitsee kunnon ruokavaraston ;) Toivotaan, että se lähtee pois koko tontilta tai ainakin jättää omenapuut täysin rauhaan!

      Poista
    2. Mullakin tuli tänä vuonna kasvimaalla tuhoja vesimyyrien toimista.. ja mietin että koska sen myyrätäryttimen veisin pois, mutta antaa nyt vielä olla jos se sitä vaikka häiritsisi

      Poista
    3. Tänä vuonna taitaa kaikkia myyriä olla tosi paljon. Vähän kurja juttu, jos myyrät jäävät nyt näille uusille alueilleen.
      Oletko huomannut sen myyrätäryttimen auttavan? Jos muistan oikein, niin täryttimen voi jättää talveksi paikalleen. Mikä olisi kyllä hyvä, sillä myyrät taitaa liikkua myös talvella.

      Poista
  2. Olen lukenut, että kerran vesimyyrä pihalla, aina vesimyyrä pihalla. Odotankin kauhulla, ilmestyykö multakasoja tai uppoaako jalka maahan.
    Sipulikasvit ovat ruukuissa ja istuttamieni kasvien alle olen laittanut verkot. On pakko pitää pihan kasvustot matalina. Onnea myyrien torjuntaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesimyyrä on haasteellinen pihalla. Toivottavasti tuo kuulemasi ei pidä paikkaansa. Olen kyllä kuullut, että vesimyyrätkin on saatu karkotettua ns. rottakoiran avulla.
      Verkko on tietysti se varma tapa, etenkin hedelmäpuiden istuttamisessa.
      Kiitos :) Toivotaan, että myyrät pysyy poissa pihalta.

      Poista
  3. Jotkut istuttavat tärkeät mukulat maan uumenissakin verkon suojaan tai käyttävät myyräkarkottimia. Niitähän on aurinkokennokäyttöisinä ja vissiin toimivat talven ylikin ihan hyvin. Meillä ei ole niistä mitään kokemuksia, kun ollaan niin kallion päällä täällä, ettei meillä myyriä ole näkynyt ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin talo on kallion päällä, mutta kallio ei ulotu enää kasvimaan luo ja alapihalle. Täytyy kyllä kokeilla karkotustoimia. Meillä on jo paljon sipulikukkia ympäri pihaa ja nyt hieman hirvittää niiden kohtalo. Onneksi niillä alueilla ei ole näkynyt maassa reikiä ehkäpä myyrä ei niitä ole vielä löytänyt.

      Poista
  4. Kurja kuulla noista myyristä. Niiden edessä on vähän neuvoton. En muuten tiennyt että runkosuoja pitää olla tiukasti maata vasten, kiitos taas tietämyksen lisäämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi on kuulemma hyvä myyrävuosi ja näin se sitten pihalla ilmenee ;) Nyt täytyy vain toivoa, ettei myyrät pesiydy pihalle.
      Ole hyvä :) Peltomyyrä on aika pieni eli muistaakseni se pääse kulkemaan noin 3 cm raosta. Koska se syö puun kuorta, niin mitä enemmän kuorta saa suojattua runkosuojalla, sen parempi. Aina runkosuojaa ei saa laitettua maata vasten, ja sitten hieman jännittää kevääseen asti, löytääkö myyrä sen raon ;)

      Poista