sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Syyssahrami ja myrkkyliljoja

Tämä syyssahrami on niin sykähdyttävän  kaunis, että niitä pitää ostaa lisää... ja toiseen paikkaan. Kukan väri on ihana ja muutenkin se on niin herkän kaunis.  Hauskasti sen kukassa pörräsi kukkakärpänen, aivan kuten myrkkyliljojen kukissa. Ovat siis tärkeitä syyskukkia.

Syyssahrami eli syyskrookus...

Syyssahrameille pitää etsiä aurinkoisempi paikka, sillä aiemmin ne eivät oikein ole ehtineet kukkia. Niille suositellaan hyvin läpäisevää maata sekä lämmintä ja aurinkoista paikkaa. Meillä ne kasvaa kukkanurmikossa, mutta hieman liian varjossa. Siis tiedossa pientä pähkäilyä.

Turkinmyrkkylilja ja kukkakärpänen...

Alastonimmen eli syysmyrkkyliljan kukat ovat jo lakastuneet ja yllättäen niiden luota kasvoi pienet nuput näkyviin. Nyt nuput aukesivat ja kukista on helppo tunnistaa ne turkinmyrkkyliljaksi. Ne kukkii tässä ekaa kertaa.  


Kaikki nämä myrkkyliljat tässä kohtaa on niitä, jotka ensin ovat olleet syyskukkana ruukussa, talven ruukku kellarissa ja keväällä sitten sipulit on istutettu maahan. Todella hyvin näyttävät jatkavan elämäänsä pihalla tavallisessa puutarhamaassa ja auringossa, eivät ole siis kertakäyttöisiä ruukussa.

Espanjansiruetanat vain tuppaavat syömään myrkkyliljojen nuput riekaleiksi, mutta onneksi etanarakeet ovat auttaneet siihen ongelmaan.
Nimensä mukaan, myrkkyliljat ovat tosi myrkyllisiä syötynä, siis ihmisille... ei näköjään siruetanoille.

Myrkkyliljat kukkivat ruukussa sammaleessa...

Parvekkeen pöydällä kukkii nyt ne syyskuun alussa istutetut myrkkyliljat, jotka sain Korpikangas Siemen-Fröltä. Kukinta kestää siellä pitkään ja ruukku näkyy kivasti sisälle. Eli aika ekologisia syyskukkia.
Ruukkuun sipulit istutetaan aina hyvin pinnalle, mutta pihalle maahan ne istutetaan normaalisti. Tässä ruukussa multana on sitä 100% sammalta eli Kasvusammalta ja hyvin näyttävät kukkivan, vaikka sipulikukille yleensä suositellaan läpäisevää hiekkamultaa. Näin sateelta suojassa olevassa paikassa sammal näyttää toimivan tosi hyvin.


Nämä on niin suloisen kauniita, että näitä tulee ihailtua vähän väliä 😊

Mitä kuuluu murattisyklaamille...

Tämän murattisyklaamin mukulan istutin samana päivänä kuin myrkkyliljojen sipulit. Se on lähtenyt hitaasti kasvuun eli nuput ovat vielä aika pieniä. 
Kasvien kanssa tämä on ihan tyypillistä, joskus ne ovat hitaita ja joskus yllättävät nopealla kasvulla. Ne kun ovat eläviä, niin niiden kasvuintoon vaikuttaa edellisen vuoden sää Hollannissa, missä kaikki sipulit ja mukulat kasvatetaan.
Ensi viikolla on luvattu jo kunnon yöpakkasia, joten alan pitää tätä ruukkua viileän huoneen ikkunalla myös öisin. Nyt ruukku on ollut päivät sisällä ja yöt parvekkeella.

Syklaamit ovat lemppareitani, joten tämän kasvua on jännä seurata.
Olen kasvattanut murattisyklaamia ekaa kertaa syyskukaksi ruukussa 9 vuotta sitten. Uppouduin vanhoihin blogipostauksiin ja löysin sieltä yhden jutun, jossa oli myös murattisyklaamilla ihan oma kasvurytmi. Näissä kasvatuspuuhissa näyttää olevan kivasti haastetta 😊

Leppoisaa sunnuntaita!

Terkuin Sari

8 kommenttia:

  1. Hei!
    Nyt ei liity mitenkään tähän aiheeseen, mutta tiedätkö, onko ruusukaalin varren lehdet syötäviä? Ruusukaalin jäivät pieniksi, mutta varren lehdet ovat muhkeita. Mistään en löytänyt tietoa, onko varren lehdet käyttökelpoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kaalin lehdet ovat syötäviä, oli kaali mikä tahansa. Jotkut tarkan euron ihmiset syövät kaalista kaikki osat, paitsi ei juuria ;)

      Poista
  2. No näin minäkin ajattelin, hyvä, kun sain varmistuksen! Kiitos nopeasta vastauksesta😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä... satuin juuri sopivasti olemaan koneen äärellä :)
      Kannattaa tosiaan olla varovainen, mitä suuhunsa laittaa. Onneksi tosi myrkyllisiä kasveja meillä kasvaa vain joitakin, ei siis montaa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Minustakin nämä on aivan ihania. Eikä näihin näytä kyllästyvän vuosien saatossakaan.

      Poista
  4. Aivan ihanat syyskukat! Mullei näy yhtäkää niippaakaa, vaikkoon nuata kaikkia pihalle istuttanukki. Pitää kait vaan myäntää, että täälon niille liian kylymät oltavat (IV).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään ne ole menestyneet kuin tässä paikassa. Kannattaa kokeilla läpäisevää multamaata, johon syksyllä vielä paistaa aurinko.
      Voi olla, että jos ne meillä (II-vyöhyke) kukkii lokakuun jälkipuoliskolla niin teillä ne kukkisi vähän myöhemmin. Jos näin on, niin paikka pitää olla silloin tosi lämmin vielä syksylläkin, jotta ne ehtivät kasvattaa nuput ja kukkia.

      Poista