lauantai 10. elokuuta 2019

Kuivana kesänä syyslannoite ajoissa

Tänään annoin syyslannoitteen, vaikka ei ollut kuun mukaan yhtään hyvä päivä. Välillä täytyy tehdä kompromisseja, sillä näin järkyttävän kuivana kesänä syyslannoite kannattaa antaa ajoissa... siis nyt!
Meille on huomiseksi sääennuste luvannut sadekuuroja, joten siksikin kiirehdin syyslannoitusta.

Syyslannoite talvenaroille ryhmäruusuille ja loistokärhöille...

Talvenarat kasvit on toinen kasviryhmä, joka hyötyy paljon syyslannoitteesta. Sen ravinteet ohjaavat kasvin valmistautumaan talveen. Yleensä talvenarat kasvit jatkavat kasvuaan jopa läpi vuoden, eivätkä ole tottuneet siirtymään talvilepoon syksyn edetessä, kuten Suomessa hyvin talvenkestävät kasvit tekevät. Näille aroille kasveille syyslannoite annetaan yleensä elokuun puolessa välissä.

Osalle ryhmäruusuja kaivon pieniä kuoppia ruusun ympärille, johon laitoin hieman lannoitetta. Näin se on nopeammin juurten ulottuvilla. Täytyy vain pitää mielessä, ettei lannoita liikaa.

Pensasmustikalle, mansikalle, hedelmäpuille ja marjapensaille syyslannoitus...

Se toinen kasviryhmä on hedelmä- ja marjakasvit. Syyslannoitteen sisältämä fosfori eli P on tärkeä kukkien muodostumisessa. Se siis vaikuttaa suoraan ensi kesän satoon. Monet kasvit nimittäin päättävät näin loppukesällä, kuinka paljon muodostavat ensi vuonna kukkia. Siksi syyslannoite hedelmä- ja marjakasveille tehdään yleensä elokuun puolessa välissä, vaikka oksissa olisi vielä sato kypsymässä.
Kuvassa viime vuoden elokuussa istutetut mansikat, joille ripottelin syyslannoitteen huolellisesti lannoitesäkin annosteluohjeen mukaan.

Daaliat ja syyssyrikät saivat myös syyslannoitetta...

Syyslannoitus voi olla yksi syy, miksi meidän vanhat daaliat kukkivat niin hyvin joka vuosi. Toki biohiilellä on myös osuutta asiaan 😊
Muuten, jos käyttää biohiiltä, niin siitä saa parhaimman hyödyn lannoittamalla luomulannoitteilla. Siksi valitsen aina syyslannoitteeksi Biolanin  luomu Syksyn PK-lannoitteen. Se siis sisältää P(fosforia) ja K(kaliumia), mutta ei lainkaan typpeä(N).

Myös syyssyrikät saavat syyslannoituksen. Ne aloittevat kukintaa... ja kohta ne ovat täynnä perhosia. Näistä meidän syriköistä on myös oma postaus Syyssyrikkä on paras perhoskasvi.
Daaliat ja syyssyrikät eli Buddlejat säilytämme siis talven aina kellarissa. Siitä enemmän Daalian istutus ja talvisäilytystesti.

 Miksi kuivana kesänä syyslannoite annetaan ajoissa?

Ihan sen takia, että osassa kasveja alkaa olla jo keltaisia lehtiä. Ovat siis siirtymässä syysväritykseen ja silloin kasvi ei enää ota ravinteita maasta.
On nimittäin hyvä muistaa se, että kuluu oma aikansa ennen kuin maahan levitetyt rakeet liukenevat kasvin käyttöön ja että kasvi on saanut kuljetettua ne solukkoihinsa. Siksi siis syyslannoitus kannattaa tehdä kuivilla alueilla jo nyt.
Yleisohje syyslannoituksen antamiseen on elokuun puoliväli ja siirtonurmikoille täällä etelässä elo-syyskuun vaihde. Ja tietysti kaikessa lannoittamisessa itse huomioin aina myös kuun vaiheen.

Ennätyksellisen kuivaa...

Katsokaas ensimmäistä kuvaa, josta näkyy hyvin miten rapsakan kuiva nurmikko meillä on paikoitellen. Kukaan ei muista, että tällä alueella olisi aiemmin nurmikot näin kuivuneet. Syreenileimukin koettaa kukkia, mutta kuivuus ja lämpö lakastuttaa nopeasti auenneet kukat. Onneksi perhosille on kuitenkin muutama kukka avoinna 😊

Toivottavasti huomenna tai ainakin ensi viikolla sataa kunnolla.

Terkuin Sari


12 kommenttia:

  1. Syyslannoite on ostettu ja odottaa levittämistä. Taidankin tehdä lannoituksen tänään, kun sadettakin on luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan tehdä se nyt, kun sadetta on tulossa :)
      Ja toivotaan, että niitä sateita tulisi pitkin päivää, ja lisää vielä ensi viikolla.

      Poista
  2. Toivottavasti sitä sadetta sinne tulee! Täällä tuli yöllä vasta vähän, vesimittarin pohja kostui. Toivotaan, ettei sade taas kerran ollut tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin satoi aamulla, ehkä pari milliä ;) Kun eilen kaivelin ruusujen multaa, niin se oli ihan kuivaa vaikka edellisenä päivänä oli tullut rajumpi sadekuuro. Eli tosiaan toivotaan sateita, niin että maa kastuu kunnolla.

      Poista
  3. Sadetta on tullut, mutta kaivataan jatkossakin. Laitetaanko nurmikolle tuota samaa lannosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa syyslannoitetta voi laittaa myös nurmikolle. Ja ainakin Biolanin luomuviljelyyn hyväksyttyä Syksyn PK-lannoitetta voi antaa kaikille kasveille, niin happamanmaan kasveille kuin syötävillekin kasveille.

      Poista
  4. Kiitos muistutuksesta, pitääkin ryhtyä toimeen syyslannoituksen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Tänä vuonna tosiaan kannattaa nyt jo antaa syyslannoite kasveille. Sopivasti lähipäiville onkin koko Suomeen luvattu sateita :)

      Poista
  5. Tyytyväisenä luin ohjeitasi - ollaan aamupäivällä toimittu jo etukäteen ohjeiden mukaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Teillä on ihan täydellinen ajoittamisen taito hyppysissä :)

      Poista
  6. Vielä syyslannos odotta säkissään levittämisen inspiraatiota. Ja töissä pitäisi lannoittaa jo kovaa kyytiä myös. Minä tapaan harata annoksen kasvin ympärille pintamultaan ja toivoa sadetta. Ja sadetta ei vain kuulu - viimeksi satoi kunnolla Juhannuksena, eli kyllä alkaa olla hätätila kasveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pintamultaan haraaminen on tosiaan yksi vanha konsti lannoittamisessa. Minulla oli taas niin vauhdikas viikonloppu, että haraukset jäi kyllä tekemättä tällä kertaa :)
      Meillä on ihanasti tänään tullut monta pientä sadekuuroa. Se sopivasti liottaa rakeita ja pehmittää maata. Saisi kyllä sataa vähän enemmänkin.
      Toivottavasti teillekin tulee nyt noita sateita, ainakin niitä on luvattu koko Suomeen tulevalla viikolla.

      Poista