maanantai 8. lokakuuta 2018

Bloggaajan painajainen?

 Mikä on bloggaajan painajainen? Ainakin tämä, ettei pääse tekemään uusia blogijuttuja, kun kuvat puuttuvat. Nimittäin minulta meni tietokone epäkuntoon ihan oudosti ja vikaa selvitellään. Toki olisin voinut varakoneella tehdä postauksia, mutta uudesta kamerasta ei niin vaan saakaan kuvia siirrettyä siihen. Ai että kun ahdistaa... olisi niin monta mielenkiintoista juttua kirjoitetavana.

Eli kohta tulee postaussuma 😉



Varakone aiheuttaa myös sen, että muutaman työn teko hidastuu. Tässä painajaismaisessa tilanteessa tajusin, miten tehokas ja aina toimiva se "koottu nörttikoneeni" on ollut. Sitä on jo niin ikävä.

Vastaan kommentteihin sekä blogin sähköposteihin, heti kun kone saadaan toimimaan normaalisti.

Muita bloggaajan painajaisia...

Sekin voisi olla aika painajaismaista, jos nettiyhteys ei toimi. Tosin nykyään moni voi jakaa nettiyhteyden kännykällä. Tai jos kamera menisi rikki, niin sekin olisi pieni painajainen ainakin minulle.
Tuleeko teille mieleen muita bloggaajan painajaisia?

Sadeterkuin Sari

Ps.kuvat on astereista kymmenen vuotta sitten eli 9.10.2008. Jännästi tuo vaaleanpunainen asteri ei tänä vuonna vielä kuki. 2008 syksy taisi olla lämpimämpi tai aurinkoisempi. En kyllä enää muista 😉

20 kommenttia:

  1. Tekniikan pettäminen aiheuttaa painajaisia nykyisin kaikkeen muuhunkin, kuin blogielämään. Toivottavasti saat koneesi jälleen toimimaan.
    Asterikuvat ovat kauniita, eikä niistä katsoja voi mitenkään havaita kuvien ikää. Ihan ovat ajankohtaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain koneen toimimaan, tosin siinä ilmeni toinen pikkuongelma. Onneksi on tämä varakone :)
      Näinhän se on, että kasvit eivät muuten muutu, kuin kasvamalla isommaksi tai leveämmälle alueelle. Jotkin kasvit eivät ole juurikaan muuttuneet kymmenessä vuodessa. Olikin muuten hauska katsella vanhoja kuvia.

      Poista
  2. Voi Sari, tsemppiä ja voimia kaaoksesi hallitsemiseen! Tarvitset kaiken energian juuri nyt.

    Koputan raivokkaasti täällä puuta, mutta kovin suuria pulmia omalla bloggaajan taipaleellani ei ole ollut. Suurimmat sydämen tykytykset aiheutti takavuosina tapahtunut, edellisen läppärin kovalevyn hajoaminen ykskaks yllättäen. Otsallani oli tuskan hiki kauan, sillä kuten arvata saattaa, en ollut tuolloin kopioinut muistissa olleita kuvia mihinkään. Onneksi valtaosa kuvista saatiin pelastettua ennen vehkeen lopullista tuhoutumista.

    Toisella kerralla kamerani sanoi samalla tavalla ykskaks pling ja hajosi kesken juttukeikan. No, se ei suuria pulmia aiheuttanut, sillä onneksi mukanani oli kännykkä, jolla oli mahdollisuus väliaikaisesti jatkaa kuvaamista, ja otetut kuvat säilyivät muistkortilla edelleen tallessa. Rahanmenoa toki molemmat pulmat kuitenkin aiheuttivat :D.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Päivät ovat kyllä olleet nyt pitkiä, kun varakone on niin hidas. On myös tullut keksittyä luovia ratkaisuja, jotta työt saa tehtyä. Eli oikeastaan tämä tietokoneen epäkunto on ollut hyvin opettavaista monellakin tavalla.
      On varmasti ollut ihan järkkyä tajuta, ettei kuvat ole muualla kuin hajonneella kovalevyllä. Siinä kyllä iskee tuskan hiki.
      Onneksi on kännykät! Vaikka nyt kun otin kännykällä kuvaa faceen, niin huomasi, miten paljon parempia kuvia saa otettua kunnon kameralla.
      Eli kyllä hyvät työvälineet on tosi tärkeät, niin töissä kuin blogihommissakin :)

      Poista
  3. Voi ei! Tekniikka ja tietokoneet on jees niin kauan kuin toimivat, mutta niillä tuntuu olevan tapana mennä välillä ihan pikku jutuista sekaisin. Joskus siihen ei tarvita kuin yksi pieni päivitys tai sen puuttuminen! Toivottavasti saat koneesi pian toimintaan. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin minulla sanoi kamera juuri pari päivää sitten yhteistyösopimuksensa irti. Onneksi mies oli juuri sopivasti bongannut kaupan valikoimasta poistuvan kameran mallikappaleen erittäin edulliseen hintaan, niin ei tarvinnut pitkään olla ilman kameraa. Vanha sekin toki on eikä lähtöhinnaltaankaan kovin kummoinen, mutta ehkä pikkuisen laadukkaampi kuitenkin kuin hajonnut vanhus. Saanpahan rauhassa etsiä parempaa kameraa, mieluusti alennusmyynneistä :D Tsemppiä tekniikan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Vielä jokin sotkee koneeni toimintaa, kuulemma todennäköisesti juuri tuollainen pieni juttu... kunhan se löytyy. Ensi viikko on syyslomaa, joten silloin on enemmän aikaa tutkia asiaa.
      Kävipä sinulla hyvä tuuri, kun miehesi bongasi kameran. Uuden kameran osto on aika työlästä, kun on niin paljon vaihtoehtoja, että on vaikea päättää. Ellei sitten käy juuri noin, ettei tarvitse edes miettiä :)

      Poista
  4. Koneen rikkoutuessa kyllä huomaa, miten tärkeä työväline se on! Samanmoisen pulman on pari kertaa aiheuttanut Blogger, kun on sulkenut blogini väliaikaisesti. Käytän myös muilta saamiani kuvia ja kuvien omistajien blogeihin oli hyökätty, joten blogini ei ole toiminut muutamaan päivään. Onneksi omassa koneessa on hyvä virustorjunta. Blogger sulki myös blogini viime viikolla, koska se ei ollut https-protokollan mukainen ja kommentteihin pääsi robottikommentti, onneksi vika korjaantui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hui,miten sinulle on käynyt. Nuo ovat jo aikamoisia bloggaajan painajaisia, kun itse ei niihin voi vaikuttaa. Se oli hyvä, ettei ollut pidempään suljettuna.
      Todellakin hyvä virustorjunta on tärkeää bloggaajalle, ja muillekin netissä surffaaville :)

      Poista
  5. Harmi se on kun kone ei toimi. Mulla ollut samoja ongelmia ja olen vain puhelimella päässyt kirjoittelen näitä kommenttejakin. Mulla on sitte vielä kuvien kanssa ollut ongelmia ja mietin että mitä tekisin? Laittaisko uuden koneen ja sitte vielä uuden puhelimen, kun tämäkin alkaa olla vanha ja kameraki rikki.toivotaan että sulla asiat järjestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä huomasin, että puhelimella on aika hankala vastailla blogin kommentteihin, saatika kirjoittaa blogijuttua. Etenkin kun on tottunut tekemään sen koneella, joten vastaankin nyt näihin vasta nyt.
      Kyllä kunnon kone on sitten kätevä, niin bloggaamiseen kuin muuhunkin netissä oleiluun.
      Kännyköissä alkaa olla tosi hyvät kamerat, joten erillistä kameraa ei välttämättä tarvitse. Toivottavasti saat ratkaistua mieluisasti laiteongelmasi.

      Poista
  6. Voi ei! Toivottavasti koneesi toipuu pian. On niin kurja olla ilman työvälineitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kone kyllä toipui, mutta siihen tuli jokin uusi häikkä. Kuulemma, mitään isompaa siinä ei näyttäisi olevan, ei vaan suostu toimimaan yhteen ;)
      Onni tässä on myös se, että olen pitänyt aina varakoneena ja matkakoneena tosi halpaa kannettavaa. Eli työt tulee tehtyä, vaikka paljon hitaammin.

      Poista
  7. Harmillista!
    Sinulla voi olla niin uusi ja moderni kamera, että se ei pelaa yhteen varakoneesi kanssa,eikö varakone pysty lukemaan kameran muistikorttia tai siirtyvätkö kuvat fifin välityksellä. Minun kamerassani on mahdollisuus lähettää kuvat koneelle fifin kautta mutta koneessani ei ole vastaanotto mahdollisuutta.
    Kyllä aina pitäisi muistaa tallettaa kuvat ainakin kahteen tallennuspaikkaan, minä en aina sitä tee ja kauhulla ajattelen, että mitä jos.....?
    Toivottavasti saat pian koneen kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä varakoneessa ei tosiaan ole fifi-mahdollisuutta, mutta onneksi keksin luovan ratkaisun saada kuvat ulkoiselle kovalevylle. Eli taas jatkuu bloggaaminen. Se on jännä, miten juttujen tekeminen on paljon mielekkäämpää uusilla ajankohtaisilla kuvilla, kuin noilla vanhoilla :)
      Ihan samaa tässä olen ajatellut. Ja jos tulisi tulipalo, niin ne kuvat pitäisi olla pilvipalvelussa. Sellainen olisi muutenkin aika kätevä.

      Poista
  8. Joskus käyttämäni blogisofta lopetti yhteistyön bloggerin kanssa, piti opetella uusi softa, missä tietenkin kaikki toimii erilailla, kun edellisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi myös bloggaajan iso painajainen. Sille kun ei voi mitään muuta, kuin opetella uusi systeemi. Onneksi sait ratkaistua ongelman.

      Poista
  9. Toivottavasti saat koneen pian kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi minulla on tämä varakone, ja keksin ratkaisun saada kamerasta kuvat ulos. On niin huikean ihanaa päästä taas bloggaamaan :)

      Poista
  10. you have got an incredible weblog here! would you like to make some invite posts on my weblog? online casinos for us players

    VastaaPoista
  11. Tuo on aina ikävää, kun elektroniikkalaitteet menevät epäkuntoon! Minulla on myös tietokoneelle nopea huolto etsinnässä. Tarvitsen sitä kuitenkin myös viikottain työni puolesta. Nyt on kovin hidas, ja välillä sammuu.

    VastaaPoista