lauantai 11. elokuuta 2018

Sarin puutarhat -blogi 10 vuotta, vau!

Ensimmäisen kirjoituksen tein tänne kymmenen vuotta sitten. Kuvat ja tekstit ovat kyllä kehittyneet aika lailla tänä aikana. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut blogimaailmassa.
Tässä välillä blogini oli myös Asuntomessujen nettisivuilla eli olin Asuntomessujen virallinen puutarhabloggaaja. Se jakso oli antoisa ja opettavainen. Oli kuitenkin tosi ihanaa palata takaisin tänne, sillä kaipasin jo vähän toisenlaisia tuulia.


Sari W blogin takana...

En ole kirjoitellut paljoakaan itsestäni, joten nyt päätin paljastaa hieman jotain pientä. 
Olen siis koulutukseltani suunnitteluhortonomi eli pihasuunnittelija. Minulla on jokin kummallinen vimma opettaa ja neuvoa,  niin että se välillä ihan huvittaa. Aloitin sen jo yläluokilla 😏
Ja edelleen olen tosi innoissani nyt syksyllä alkavasta opistojen kurssikaudesta, vaikka moni kyselee, miten jaksan sitä. Minusta se on tosi kivaa, ja puutarhaharrastajat ovat aina niin mukavia ja innokkaita (aivan kuten puutarhabloggaajatkin). Samalla siinä itsekin oppii aina jotain uutta.

Viime vuosina olen yhä vahvemmin kiinnostunut ekologisesta puutarhasta, sehän on osa fengshuin ajattelua. Fengshuihin ja ekologiseen puutarhan hoitoon liittyy taas kuun vaiheet. Eli ne kolme kulkevat kuin "käsi kädessä". Ekologisuuden myötä olen myös avautunut enemmän syvällisempään fengshuihin. Eli se kaupallinen ja hyvin pinnallinen fengshui ei ole minun juttuni.

Lapsuudessa asuin metsässä järven rannalla, nykyisellä Natura-alueella. Siitä taisin saada vahvan luontosuhteen, mikä edelleen on sydämessäni tiiviisti sykkien.
Olenkin super innoissani, jos edes vähän voin auttaa ihmisiä tekemään ekologisempia valintoja pihoillaan. Aina se ei ole helppoa. Esimerkiksi se Kastelukiteet on mikromuovia, oho! -postaus oli minulle tärkeää tehdä, vaikka tiesin, että kaikki eivät siitä pidä. Ja sainkin pyynnön muuttaa tekstiä, jota en kuitenkaan tehnyt. Eli tässä blogissani kirjoitan aiheista, jotka ovat minulle tärkeitä... vaikka eivät olisikaan suosittuja tai trendikkäitä.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, lupasin läheisilleni, että en heistä kirjoita mitään. Se lupaus pitää edelleen. 

Kuten kuvasta näkyy, olen harrastanut puutarhanhoitoa jo pitkään. Mekko vain on pidentynyt ja hiukset tummuneet 😊

Suosituimmat postaukset...

Tätä suosituimpien postausten listaa on joskus aina toivottu. Jännästi suosituimmat postaukset ovat tosi vanhoja. Ja aikalailla lukijoita on kiinnostanut perinnekasvit.


Blogin tulevaisuus...

Mikä on sitten tämän blogin tulevaisuus? Aika näyttää. Neuvomisen ja opettamisen intohimollani, tänne todennäköisesti tulee edelleen tietopohjaisi postauksia. Ja ekologisempaa puutarhanhoitoa ja muuta mielenkiintoista siihen liittyen. Unohtamatta tietysti puutarhafengshuita ja kuun vaiheita.

Lähiaikoina on ainakin tulossa juttu mansikkamaan istutuksesta. Olen luvannut myös postauksen siitä, miten on mahdollista, että kasvit voivat näin hyvin, vaikka niitä ei ole kasteltu kertaakaan tänä kesänä. 
Otan myös innolla vastaan toiveita postausaiheista  😊

Alennus verkkokurssista...

Näin blogisynttäreiden kunniaksi Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssista saa nyt 10 euron alennuksen eli hintaan 35 euroa. Sen normaali hinta on 45 euroa. Kuponkikoodi: Sari
Alennus on voimassa 8.-18.8.2018. Tarjousta jatkettiin 26.8.2018 asti.




Arvonta tulossa...

Synttäriarvontakin on tulossa ensi viikolla, mikäli saan kaikki kuvattua siihen mennessä. Siitä myöhemmin lisää.

Lukijoille ja blogiyhteistyökumppaneille iso kiitos!

Blogia ei ole ilman lukijoita. Joten sydämellinen kiitos teille kaikille, jotka olette täällä käyneet! Kiitos ihanista kommenteista! Ne aina kannustaa jatkamaan tätä bloggaamista.
Innolla odotan hetkeä, jolloin ehdin taas vierailla muidenkin blogeissa. Ehkäpä se hetki tulee yllättävän pian...

Iso kiitos myös kaikille blogiyhteistyökumppaneille! Olen saanut heiltä paljon apua ja tietoa, sekä päässyt myös välillä testaamaan uusia mielenkiintoisia tuotteita. Kiitos Biolan, Korpikangas Siemen-Frö, Schetelig, Huiskula, Neko, Carbons Finland, Charcoal Finland, Siisti Piha, Siirtonurmikkotuotanto Viitanen, Tahvoset ja monet muut!


Saas nähdä, tuleeko sitä pidettyä blogia vielä toiset 10 vuotta 😀


Upeaa viikonloppua!

Terkuin Sari


22 kommenttia:

  1. Onnittelut kymmenvuotiaalle! Antoisia bloggausvuosia lisää vaikka toisen mokoman verran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Voi hyvinkin olla, että kirjoittelen vielä toiset 10 vuotta. On tämä niin kivaa ja innostavaa :)

      Poista
  2. Onnea upealle 10-vuotiaalle ❤ Tuo opettamisen into kuulostaa todella tutulta 😊 Blogistasi saakin aina paljon tietoa. Mukavaa viikonloppua Sinulle Sari ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Opettamisen into taitaa olla meillä monella :) Tosi kiva kuulla, että blogista on ollut myös hyötyä. Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Onnittelut pitkäikäisestä blogista. Tämä on ollut hyvä tietopankki josta hakea sitä juuri aitoa tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Pyrin siihen, että tieto mitä tänne laitan, olisi paikkansa pitävää ja ajan mukaista. Kiitos palautteesta! Tuo "hyvä tietopankki" ihan hivelee korviani ;)

      Poista
  4. Onnittelut 10-vuodesta.Olen iloinen että löysin seurattavakseni blogisi nimenomaan ekologisuuden ja siihen liittyvien asioiden vuoksi.Paljon olen saanut monipuolista mielenkiintoista tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanaa, kun ekologisuus on sinullekin tärkeää. Se on mielenkiintoinen aihe puutarhaharrastuksessa, ja siitä tulen kirjoittamaan jatkossa lisää. Esimerkiksi siitä on taas tulossa syksyllä yksi postaus, joka ei miellytä kaikkia.

      Poista
  5. Onnittelut asiantuntevasta ja ideoita sekä tietoa antavasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Sanasi lämmittävät sydäntäni:) Toivottavasti osaan jatkossakin antaa ideoita, ja tietysti myös asiantuntevaa tietoa.

      Poista
  6. Onnea 10-vuotiaalle👍 Perästä tullaan😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Sinäkin olet jo tosi pitkään kirjoitellut. Kyllä bloggaaminen on kivaa :)

      Poista
  7. Onnea 10-vuotiaalle. Jotenkin vauhdilla näitä vuosia kertyy :) On ollut kyllä hauska seurata miten blogimaailma ja blogit ovat muuttuneet. En ikinä olisi uskonut minkä määrä opin uutta ja minkä liudan saa uusia kavereita, kun bloggaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sanos muuta, aika on hujahtanut ihan huomaamatta. Blogimaailma on tosiaan muuttunut paljon ja varmasti muuttuu vielä edelleen. Jännä nähdä mihin suuntaan. Uuden oppiminen ja ihanat blogikaverit onneksi säilyvät tässä muuttuvassa blogimaailmassa :)

      Poista
  8. Lämpimät onnittelut 10-vuotiaalle! Se on kyllä hatunnoston arvoinen suoritus ylläpitää aktiivisesti noin pitkään blogia. Blogiasi on ollut ihana seurata ja lukea. Monta vinkkiä ja ohjetta olet myös meille parvekepuutarhureille antanut, kiitos! Blogisi ansiosta olemme myös saaneet tutustua toisiimme, josta olen myös erityisen iloinen. Toivotan mitä parhainta menestystä myös tulevaisuuteen sekä blogillesi että verkkokursseille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ihanista sanoistasi :) On ollut tosiaan ihana tutustua ja tehdä hauskaa yhteistyötäkin. Nämä ovat niitä bloggaamisen iloja... uudet ystävät ja jännät kokemukset :) Nähdään varmaan vielä tänä kesänä.

      Poista
  9. Onnea 10-vuotiaalle. Nuo suosituimmat postaukset eivät ole ainakaan minulle mikään yllätys. Kirjoitukset käsittelevät juuri sellaisia aiheita, joita olen välillä itsekin googletellut. Tulevista jutuista kasvien hyvinvointi kastelun puutteesta huolimatta kiinnostaa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä itse vähän sokeutuu ja ihmettelee, miten joku voi lukea noin vanhoja juttuja. Niissä kuvatkin on ihan pienet ja "vanhat" ;)
      Se juttu kastelun puutteesta on kyllä tulossa. Itseänikin se kovin kiehtoo.

      Poista
  10. Onnea 10-vuotiaalle blogille! Opetusvimma on hyvä juttu - olen osallistunut totaalisena aloittelijana puutarhakursseillesi joitakin vuosia sitten ja oppinut niistä paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihana kuulla, että koet oppineesi noilla puutarhakursseillani!
      Opetusvimma vain välillä huvittaa. Se vimma iskee heti päälle, kun huomaan, että toinen ei selvästikään osaa ;)

      Poista
  11. Onnittelut 10-vuatiahalle plokille! Täältä löytyy tosi miälenkiintoosia ja opettavaasia juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tosi mukava kuulla, että jutut tuntuu mielenkiintoisilta, ja opettavaisilta ;)
      Olen joskus saanut Blogin kehittäminen -tilaisuudessa palautteina, että "blogitekstit ovat liian opettavaisella tyylillä kirjoitettuja. Ja hymiöt kannattaa myös jättää pois, ne eivät kuulu blogikirjoituksiin." Edelleen kumpaakin löytyy blogistani ;)

      Poista