sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Haasteena huhtikuu

Sain Olipa kerran puutarha... -blogin Sari-Hannelta keväisen haasteen, joka on pyörinyt puutarhablogeissa. On ollut tosi kiva käydä katsomassa muiden kevään merkkejä, joten päätin ottaa haasteen vastaan. Huhtikuun valitsin sen takia, että silloin pihalla on jo selvästi kevät ja pihalla tulee oltua paljon enemmän.

Alkuperäinen haaste kuuluu näin:

"Huhtikuu on kuitenkin kevätkuu ja tämä haaste lähteköön kiertämään tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijoille ja kirjoittajille! Haaste on yksinkertainen:
1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait.
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia."

Minun huhtikuuni viisi tärkeintä kevään merkkiä...

1. Oman pihan sinivuokot

Sinivuokon sininen sävy on niin sykähdyttävän upea, että jo sen takia niitä odottaa. Ja ihan lapsesta asti kevään traditioihin kuuluu sinivuokkojen kukkien etsiminen. Meidän pihalla on aina ollut sinivuokkoja, useammassakin kohtaa. Niitä kasvaa ihan lähimetsissäkin. Kuvan sinivuokot ovat sembramännyn alta, siksi noin paljon männynneulasia 😊

2. Ensimmäinen perhonen

Riippuu paljon kevään tulosta, milloin ensimmäiset perhoset ovat liikkeellä. Ja tietysti säästäkin. Joka tapauksessa kevään ensimmäinen perhonen on aina kevään hienoimpia hetkiä. Tässä nokkosperhonen lämmittelee luonnonkivimuurin kyljessä.

3. Ensimmäisten silmujen puhkeaminen

Huhtikuussa tulee tutkittua kasvien silmuja, onko ne lehti- vai kukkasilmuja. Etenkin uusien kukkivien puiden silmuja täytyy tutkia vähän väliä, josko ne jo tekisivät enemmän kukkia.
Ja sitten nämä ensimmäiset lehdet, kuten kuvan pihlaja-angervo, tuo niin lupausta kesästä. Silmujen nopeaa kasvua tulee myös hämmästeltyä, joka kevät.

 

4. Pihan punarinnat ja muut pikkulinnut

Pikkulintujen laulu ja pesäpönttöjen valitseminen alkaa hyvin aikaisin keväällä. Eniten kuitenkin odotan aina punarintojen saapumista pihalle. Pariskunta saapuu yleensä huhtikuussa. Silloin tietää, että kunnon kevät on tullut! Ja lintujen laulu... voiko olla ihanampaa kevään merkkiä!

5. Krookus-meri täydessä kukassa

Meidän pihalla on satoja krookuksia, ja sinä huhtikuuna, kun ne kaikki ovat täydessä kukassa, näky on huikean mykistävä! Silloin kiertelee pihalla tuntitolkulla ihastelemassa ja ajantaju katoaa täysin.
Tällainen kevät ei osu joka vuodelle, sillä välillä rusakot ovat ehtineet ensin. Ja viime keväänä lumisade hieman pilasi auenneita krookuksia. Toivon niin, että tulevana huhtikuuna näkee taas krookukset täydessä loistossaan.

Kyllä huhtikuu on ihana kuukausi!


Tällä kertaa en haasta nyt ketään erityisesti, koska haaste on pyörinyt jo jonkin aikaa blogeissa.
Jos et ole tätä vielä saanut, niin otapa haaste vastaan! Annan sen sinulle 😊

Kevättä odotellessa,

terkuin Sari 

20 kommenttia:

  1. Kaunista. Nyt tuli kevätikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama täällä! Onneksi huhtikuuhun on enää reilu kaksi kuukautta :)

      Poista
  2. Tämä on ollut ihana haaste seurata, se on itsellänikin vielä työn alla. Aivan ihania kuvia sinulla keväästä!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä keväiset ja aurinkoiset kuvat ovat niin ihania nyt talvella :) Haaste on minustakin tosi loistava, sillä kivasti postauksissa näkee, miten eritavalla kevät etenee eri puolilla Suomea.
      Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Huhtikuu on kyllä aina niin ihana! Jännityksellä odotan ensi huhtikuuta, ja niitä meidän krookuksia. Ja siihen on enää reilu pari kuukautta, jee!

      Poista
  4. Oi.. täytyykin heti napata tämä. Listani on kyllä lähes samanlainen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa ihmeessä, tämä haaste on tosi hauska! On muuten jännä nähdä, miten erilaisia tai samanlaisia kevään merkkejä bloggaajilla on :)

      Poista
  5. Ihana postaus.Sinivuokot ilahduttavat joka kevät,meidän pihalla niitä ei ole mutta metsäpolkujen varsilla voi ihastella.Kyllä kevät on jo niin mielessä ja tuntui kivalta laittaa keijunmekon siemenet itämään viikonloppuna.Onhan tämä viimein tännekin saatu luminen talvisää myös kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokoisssa on jotain mystistä keväällä, ehkä se huikea sinisävy. Meillä kun niitä on kasvanut iät ja ajat pensaiden alla, niin niiden taimia löytyy myös nurmikosta. Ja tietysti ne on pakko siirtää turvaan ;)
      Sinä jo kylvit keijunmekot, se on kyllä ihanaa puuhaa. Siitä tulee aina niin kevätfiilis. Ja tosiaan, kuten sanoit, kyllä talvikin on ihan kiva :)

      Poista
  6. Huhtikuulla on puutarhas jo kaikkia kivaa nähtävis. Ja nua krookukset!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja alkaa olla lämpimämpää, että pihalla on kiva oleilla ja puuhastella. Ja ihastella kukkia :)
      Meidän pihan krookukset on kyllä huikea näky, silloin kun ne kaikki ovat kukassa. Ja joka kevät jännitän, ehtiikö rusakot ensin ennen kuin minä saan kuvattua krookukset.

      Poista
  7. Voi että on kivaa löytää alkuun puhaltamani haaste ihan uusista blogeista! Kevät on kaivattua aikaa talven keskellä. Kiitos matkasta kevääseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkös tämän laitoitkin alulle, kiitos siitä! Tämä haaste on kyllä super ihana!
      Juuri parhaillaan satelee lunta, niin mikäs sen ihanampaa kuin katsella keväisiä kuvia :)

      Poista
  8. Ihana tuo krookus meri!! Ja sitä keväistä linnunlaulua odottelen minäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookuksia kannattaakin laittaa aina paljon lähekkäin... keväällä näky on huikea! Tosin siinä on sitten myös hyvä herkkuapaja rusakoille ;)
      Ei mene enää kauaa, niin talitiaiset alkavat kevätlaulelut aurinkoisina päivinä, jee!

      Poista
  9. Erikoinen aika kysyä krookuksista. Olen istuttanut niitä korkeaan kukkaruukkuun ja laitoin ne maakellariin talvehtimaan. Kun kävin katsomassa miten ne jakselevat, niin niistä onkin noussut alkuja mullan pintaan. Voiko ruukkuun istutetuttuja krookuksia talvettaa kasvihuoneessa, jossa ruukun sisältö jäätyy täysin eikä ole lumen antamaa suojaa? Mitä teen alkuun päässeille krookuksille? Voinko tuoda ne sisälle ja nauttia näin jouluna niistä :)? Sitten keväällä ei ole kukkasia. Mikä neuvoksi? Annanko olla kellarissa, tuonko sisälle vai vienkö paleltumaan kasvihuoneeseen? Kevään kukkaloisto niiden osalta mennyttä. Istutanko ne keväällä maahan kasvamaan vai ovatko sipulit mennyttä (siis niiden kasvurytmi mennyt sekaisin)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ruukut kannattaa pitää mahdollisimman viileässä kohdassa, johon ei kuitenkaan tule pakkasta. Sellainen voi olla vaikka kellarin oven vieressä tms. Viileys hidastaa niiden kasvua.
      Jos otat ne sisälle, ne kyllä kukkivat, mutta nopeasti lakastuvat. Jos niissä on nuput jo näkyvissä, niin ovat arkoja pakkaselle eli en veisi niitä nyt kasvihuoneeseen.
      Kellarin pimeydessä lehdet ovat kellertäviä, mutta vihertyvät valoon päästyään. Tässä postauksessa näkyy keltaisuus... https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2018/03/kellarista-keltaiset-sipulikukat-ja.html
      Voit istuttaa sipulit keväällä maahan ja ne todennäköisesti kukkii seuraavana vuonna.
      Itse istutin sipulit ruukkuun vasta nyt joulukuussa, jotta ne eivät lähde liian aikaisin kasvuun.
      Pidetään peukkuja, että krookuksesi kukkii komeasti, vähän myöhemmin :)

      Poista
  10. Kiitos tiedosta. Yritän asetella muutamat ruukut oven lähelle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun laitan krookuksia. Laitoin ne ruukkuun samaan aikaan kun pihallekin, syyskuun lopulla. Tästäpä sitä oppii :) Odottelen niiden osalta kukintaa sitten toisena keväänä. Hyvää joulua, ihania joulukalenterikuvia nuo erilaiset joulukukkaset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Puutarhaharrastus on siitä kivaa, että oppii jatkuvasti uutta kokeilemalla ja tekemällä. Kiitos palautteesta ja oikein tunnelmallista joulua sinullekin!

      Poista